Jonathan Franzen: Purity

Jonathan Franzenin Purity on lähes täydellinen romaani – se on syvällinen, älykäs, haastava ja silti juuri sopivaa saippuaoopperamaista keveyttä sisältävä järkäle. Franzenin uutukaisen nimi- ja keskushenkilönä toimii 24-vuotias Purity ”Pip” Tyler, joka inhoaa syntymänimeään, asuu vallatussa talossa Kaliforniassa, on rakastunut naimisissa olevaan kämppikseensä, kituuttaa myyntikampanjoijana vaihtoehtoisia energiamuotoja kuluttajille tarjoavassa startupissa ja yrittää kaiken tämän ohella kuumeisesti keksiä, mitä tehdä 130 000 dollarin suuruiselle opintovelalleen.

Purityn kommuuniin ilmaantuu salaperäinen Annagret, joka houkuttelee päähenkilön hakemaan harjoitteluun Kolumbiassa majaansa pitävän Sunlight Projectiin. Wikikeaksin hengessä maailman vääryyksiä ja salaisuuksia paljastavaa Sunlight Projectia luotsaa itäsaksalaistaustainen Andreas Wolf, jonka oma menneisyys ei luonnollisesti kestä päivänvaloa. Samalla karismaattinen Andreas lähestyy vanhaa ystäväänsä, Denver Independent -lehden toimittajaa Tom Aberrantia, joka tietää vaarallisen paljon Andreaksen teoista Itä-Saksassa.

Suhteellisen yksinkertaisesta alkuasetelmasta ponnistava Purity saa kuitenkin pitkin romaania yllättäviä lisäsävyjä ja juonenkäänteitä, kun Franzen perkaa suorastaan massiiviseksi ryöhähtävää tarinaansa eri henkilöiden näkökulmista. Sen tärkeimpänä kehikkona toimivat kuitenkin Purityn, Andreaksen ja Tomin välille syntyvät jännitteet ja suhteet.

Franzen osaa kasata romaaninsa todella taitavasti yhteen miellyttävän erilaisista tarinoista, joiden myötä Puritysta muodostuu uskomattoman rikas ja monipuolinen teos. On myös pantava merkille, kuinka hienosti Franzen osaakaan sukeltaa eri taustoista tulevien päähenkilöidensä nahkoihin ja kuvata näiden onnettomia kokemuksia. Kirjailija voitti puhelinmyyjänä työskennelleen allekirjoittaneen puolelleen heti Purityn alkumetreillä kertoessaan nimihahmon onnettomasta urasta suoramarkkinoinnin armottomassa, nöyryyttävässä ja vittumaisessa maailmassa.

”Heiii”, Pip sanoi viekoittelevalla äänellä, jota oli oppinut höystämään anteeksipyytävällä, kummankin osapuolen vaivaantuneisuutta heijastavalla sävyllä. ”Täällä on Pip Tyler Renewable Solutionsista, ja soitan teille muutama viikko sitten lähettämämme kirjeen johdosta. Onko Dennis Butcavage puhelimessa?”
   ”Boocavazh”, mies oikaisi yrmeästi.
   ”Anteeksi, Boocavazh.”
   ”Mitä asiaa?”
   ”Kyse on teidän sähkölaskunne pienentämisestä, ympäristön säästämisestä ja siitä, että tekin hyötyisitte osavaltion ja liittovaltion tarjoamista energiaveron helpotuksista”, Pip sanoi, vaikka sähkölaskun pieneneminen perustui pelkkään oletukseen, vaikka energiajätteen ympäristövaikutukset olivat kiistanalaisia ja vaikka hän ei olisi ollenkaan soittanut Butcavagelle, jos Renewable Solutions ja sen kumppanit todella aikoisivat antaa kuluttajille suuren osuuden tarjolla olevista veroeduista.
   ”Ei kiinnosta”, Butcavage sanoi.
   ”Mutta tiesittekö”, Pip sanoi, ”että melkoinen joukko naapureitanne on ilmoittanut olevansa hyvin kiinnostunut kollektiivin perustamisesta. Ehkä teidän kannattaisi vähän kysellä muilta, niin että kuulette mitä mieltä he ovat.”
   ”En minä puhu naapureideni kanssa.”
   ”Aivan, enkä tietenkään sano että teidän täytyisi, jos kerran ette halua. Mutta he ovat kiinnostuneita asiasta sen tähden, että lähialueenne asukkaiden on mahdollisuus tehdä yhteistyötä ja saada siten puhtaampaa ja halvempaa sähköä ja todellisia verosäästöjä.”
Yksi Igorin ohjenuorista oli se, että jos puhelun aikana voitiin vähintään viidesti toistaa sanat puhtaampi, halvempi ja verosäästöt, se johti aina myönteiseen lopputulokseen.[s.40]

Vaikka Purity onkin miellyttävän monitasoinen ja -haarainen kertomus, se ei ole vailla ongelmia. Franzen on saanut teoksestaan jonkin verran kritiikkiä sen yksipuolisia naishahmoja kohtaan, jotka on muovattu nimihenkilöä myöten varsin oikukkaiksi ja neuroottisiksi tapauksiksi. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että Purityn mieshahmot eivät pääse yhtään helpommalla, vaan nämä ärsyttävät kaikessa yksiniitisyydessään ja periksiantamattomuudessaan. Varsinkin Tomin kanssa hihat ovat palaa useaan otteeseen, kun miehen tarkkuus ja kiihkeä tapa suhtautua kaikkeen syvällisesti ja analyyttisesti estävät tätä näkemästä kokonaiskuvaa.

Lopulta Purityn kaikki hahmot kuitenkin tuntuvat samaistuttavilta ongelmineen päivineen. Franzen kuitenkin syyllistyy pääkolmikkonsa kanssa vähän itsensä toistamiseen ja kopioimiseen, sillä Purityn, Andreaksen ja Tomin kaikki ongelmat kumpuavat samoista asioista, kuten jännitteellisistä äitisuhteista, kunnianhimoisuudesta, mahtavien sukujen kuumottavista odotuksista ja jääräpäisyydestä. Kaksi keski-ikäistä miestä ja nuori nainen tuntuvat turhan usein samasta puusta veistetyiltä – toisaalta siitä ne ongelmat vasta alkavatkin myös tosielämässä, kun liian samanlaiset ja varsinkin samoilla heikkouksilla varustetut ihmiset joutuvat tekemisiin toistensa kanssa.

Purity onkin juoneltaan Franzenin aikaisempia romaaneja selkeämpi ja tunnelmaltaan ehkä jopa aavistuksen kevyempi ja rennompi, vaikka välillä käväistään synkemmissäkin vesissä. Arvostelun alussa mainittu saippuaoopperamainen vaikutelma syntyy Purityn hahmojen keskinäisten suhteiden kiemuroista, jotka eivät tietenkään ole niin yksiselitteisiä kuin alussa annetaan ymmärtää. Koukkuja ja yllättäviä paljastuksia riittää mukavasti pitkin matkaa ja ne jalostavat muutenkin onnistunutta tarinaa.

Kuten jo aikaisemmin todettiin, Franzenin luomat monitasoiset hahmot, jotka syvenevät tarinan edetessä, pelastavat paljon ja kääntävät mahdolliset terävät kulmat pehmeiksi. Ärsyttävä Tom muuttuu varsinkin oman osansa jälkeen todella traagiseksi hahmoksi, kun lukija saa tietää, kuinka paljon tämä on kärsinyt epätasapainoisessa, miltei sodankäynniksi muuttuneessa avioliitossaan henkisesti epätasapainoisen Anabelin kanssa.

”Jos minun on tehtävä se istuen, miksei sinunkin pitäisi?” hän [Anabel] sanoi lopulta. ”En voi olla näkemättä mihin olen roiskuttanut, ja aina sen nähdessäni ajattelen, miten epäreilua on olla nainen. Et edes ymmärrä miten epäreilua se on, sinulla ei ole pienintäkään aavistusta, ei pienintäkään.”
   Hän itki yhä estottomasti. Saisin hänet lopettamaan vain muuttumalla, siinä paikassa, ihmiseksi joka koki yhtä vahvasti kuin hän, kuinka epäreilua oli että pystyin pissaamaan seisaaltani. Tein persoonallisuuteeni tämän sopeutuksen – ja satoja muita vastaavia ensimmäisten yhteisten kuukausien aikana – ja pissasin istualtani aina kun hän saattoi kuulla minut. (Mutta kun hän ei voinut, pissasin hänen lavuaariinsa. Se puoli minusta, joka teki näin, oli se puoli joka viimein teki lopun meistä ja pelasti minut.) [s.408]

Purity tarjoilee monitasoisen, koukuttavan ja uskomattoman laajan lukuelämyksen. Se onnistuu Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta -romaanin tavoin tasapainottelemaan sisältönsä kanssa eikä lukeminen käy missään vaiheessa raskaaksi tai tylsäksi juonen vauhdikkaan etenemisen takia. Purity on silkkaa mannaa hyvien romaanien ystäville.

Petter ei koskaan tule unohtamaan, miten yritti puhelinmyyjänä toimiessaan kaupitella maatalon isännälle erästä talouslehteä ja kuinka heinähattu ampui kaupan alas toteamalla: ”Meille tulee jo Aku Ankka ja Jallu ja niissä on lukemista ihan kylliksi.”

Alkuteos: Purity
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Suomennos: Raimo Salminen
Kustantaja: Siltala
Sivumäärä: 600
Kansikuva: Jonathan Pelman
Lajityyppi: kollaasiromaani
Mistä saatu: lahjakirja