sunnuntai 21. elokuuta 2016

Jesse Andrews: Me and Earl and the Dying Girl











Jesse Andrew'sin nuortenromaani Me and Earl and the Dying Girl seuraa viimeistä high school -vuottaan viettävän Greg Gainesin elämää. Kiusaamista ja sosiaalisia tilanteita pelkäävä Greg on onnistunut pääsemään koulussaan asemaan, jossa hän on hyvää pataa melkein kaikkien oppilaiden kanssa mutta välttelee erilaisiin sosiaalisiin klikkeihin kuulumista ja leimaantumista. Pojan ainoana ystävänä on mielialoiltaan ailahteleva Earl Jackson, jonka kanssa Greg tekee salaa elokuvaversioita poikien omista suosikkifilmeistä.

Uusi kouluvuosi lähtee jo heti alussa uusille urille, kun Gregiin aikoinaan ihastunut lapsuudenystävä Rachel Kushner sairastuu leukemiaan ja Gregin äiti pakottaa pojan viettämään aikaa Rachelin kanssa. Greg ja Earl paljastavat pilvessä ollessaan Rachelille elokuvaharrastuksensa laajuuden ja tämä pääsee katselemaan poikien tekeleitä. Lopulta Greg ja Earl päättävät Rachelin seksikkään ystävän Madisonin ehdotuksesta tehdä elokuvan Rachelista – Greg ei vain osaa aavistaakaan, mitä seurauksia leffan tekemisellä on.

Elokuvien tekeminen on Andrewsin romaanissa varsin suuressa osassa, ja se värittää myös kirjan sisäsivujen taittoa. Meagan Bennettin suunnittelema taitto on lukujen alussa esiintyvien lavasteiden ja normaalien sivujen yläosissa olevien tekijätietojen osalta varsin hieno ja persoonallinen, varsinkin kun lukujen nimet ovat sopivan omituisia ja lukemaan innostavia.



Gregin tapa höystää normaalia kerrontaa elokuvamaisella käsikirjoitustyylillä ja erilaisilla listoilla tekee kuitenkin aukeamista välillä vähän turhan levottoman oloisia.







Greg, Earl ja Rachel muistuttavat karheudessaan, epävarmuudessaan ja ailahtelevuudessaan hienolla tavalla Rainbow Rowellin Eleanor & Parkin realistisia teini-ikäisiä päähenkilöitä. Helposti panikoituvan Gregin hallitsemattomat puhehepulit, äkäisen Earlin ärähdykset ja raivonpuuskat ja sairautensa kanssa painivan Rachelin väsyneisyys ja raskasmielisyys tuntuvat kaikki uskottavilta ja mielenkiintoisilta piirteiltä.

Greg ja Earl eivät ole esimerkiksi John Greenin nuortenromaaneille tyypillisesti ujoja nörttipoikia, eikä Rachel ole etäinen kaunotar vaan tavallinen naapurintyttö – hahmot ovat persoonia terävine kulmineen ja ärsyttävine luonteenpiirteineen päivineen. Tämä on Andrewsilta melkoinen saavutus, jonka merkityksellisyyttä ei voi liiaksi korostaa.

Nuortenromaaneissa ajoittain esiintyvä, vähän pakonomainen nokkeluus on pyyhitty Me and Earl and the Dying Girlistä lähes kokonaan pois, ja se tekee elämyksestä mielenkiintoisen ja raikkaan oloisen. Huumorin kukkaakaan ei olla unohdettu – sävyltään vinon lämmin huumori on hyvin samanlaista kuin edellä mainitussa Eleanor & Parkissa.

Failed Girl Tactic # 1: The Non-Crush. In fourth grade, I realized that girls were desirable. I had no idea what you were supposed to do with them, of course. I just sort of wanted to have one, like as a possession or something. And all of the fourth graders, Cammie Marshall was definitely the hottest. So I had Earl to go up to Cammie Marshall on the playground and say: ”Greg doesn´t have a crush on you. But he´s worried that you have a crush on him.” I was standing about five feet away when Earl did this. The hope wast that Cammie would say, ”Sectretly, I totally have a crush on Greg and I want to be his girlfriend.” Instead, she said, ”Who?”
   ”Greg Gaines”, said Earl. ”He´s standing right over there.”
   They both turned to look at me. I took my finger out of my nose to wave. That was when I realized I had had my finger in my nose.
   ”Nope”, said Cammie.
   Things did not really improve from there.
[s.22]

Me and Earl and the Dying Girlin asetelma leukemiaa sairastavan tytön ja terveen pojan välillä tuo väkisinkin mieleen Greenin silmäkulmia kostuttavan Tähtiin kirjoitettu virhe -nuortenromaanin. Andrews ei kuitenkaan vie omaa tarinaansa ihan Greenin mukakoskettavan romantiikan tasolle, vaan jättää Rachelin aika sivuosaan – poikien keskinäinen suhde niin toisiinsa kuin leffojen tekoonkin nousee romaanin edetessä huomattavasti tärkeämpään rooliin.

Tämä on sääli, mutta toisaalta on mielenkiintoista seurata, miten Greg itse reagoi Rachelista tehdyn elokuvan tuomiin seuraamuksiin ja toimii niiden puserruksessa. Väkisin väännetty rakkaustarina ei olisi yksinkertaisesti toiminut tässä tapauksessa, vaikka Rachel olisi ansainnut hahmona huomattavasti enemmän huomiota.

Andrewsin romaani on kieltämättä persoonallinen kasvukertomus, jonka kaikki palaset eivät kuitenkaan loksahda yhtä tyydyttävästi paikoilleen kuin Rowellin Eleanor & Parkissa, joka osasi tasapainotella monipuolisen sisältönsä parissa uskomattoman tyylikkäästi. Me and Earl and the Dying Girl on silti lukemisen arvoinen tuttavuus.


Petter ei ole koskaan haaveillut elokuvien teosta, vaikka katsookin niitä mieluusti.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012
Kustantaja: Allen & Unwin
Sivumäärä: 295
Kansikuva: Ben Wiseman ja Brian Levy
Kuvitus: Meagan Bennett
Lajityyppi: nuortenromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti