Omasta elämästään yli 3500 sivua kirjoittanut Karl Ove Knausgård on koetellut Taisteluni-romaanikuusikollaan kaunokirjallisuuden rajoja ja sukulaistensa hermoja useamman vuoden ajan. Omalla kohdallani Knausgårdin omaelämäkerralliset avautumiset ovat olleet ristiriitaisia ja viimeistään kolmannen osan kohdalla kesken jääneitä kokemuksia – mielenkiintoisen ja rankan elämän elänyt Knausgård osaa kyllä kirjoittaa edesottamuksistaan vetävästi, mutta taitavan kerronnan keskeyttäneet jaarittelevat esseemäiset pohdinnat ovat tehneet lukukokemuksesta lähinnä rasittavan ja turhauttavan.
Siksi miehen uuden ”vuodenaikaromaanisarjan” avaava Syksy ei kuulostakaan järin lupaavalta: syntymäänsä odottavalle tyttärelle omistettu kokoelma sisältää Knausgårdin pohdintoja ja havaintoja arkipäiväisistä asioista. Onneksi tekstit eivät ole kasvaneet Taisteluni-sarjan miniesseiden mittoihin, vaan asialleen omistautunut lukija ahmaisee kokoelman kaikki 60 kolmen-neljän sivun pituista kirjoitusta helposti yhdessä päivässä – on vain vaikea perustella, miksi kenenkään pitäisi koskea tähän rahastuskirjallisuuteen metrin tikullakaan.
Syksyn kirjoituksissaan Knausgård lähestyy moninaisia aiheitaan – meduusoja, muovipusseja, sotaa, puhelimia, nappeja, yksinäisyyttä, kirkkoja, Vincent Van Goghia, anteeksiantoa, kärpäsiä ja niin edelleen – tutun analyyttisesti, mutta miehellä ei oikein tunnu olevan mitään uutta sanottavaa yhdessäkään kirjoituksessaan. Ne valahtavat turhan helposti puuduttavan luettelomaisiksi kokonaisuuksiksi, kuten käy esimerkiksi Kehykset-tekstissä.
Siksi miehen uuden ”vuodenaikaromaanisarjan” avaava Syksy ei kuulostakaan järin lupaavalta: syntymäänsä odottavalle tyttärelle omistettu kokoelma sisältää Knausgårdin pohdintoja ja havaintoja arkipäiväisistä asioista. Onneksi tekstit eivät ole kasvaneet Taisteluni-sarjan miniesseiden mittoihin, vaan asialleen omistautunut lukija ahmaisee kokoelman kaikki 60 kolmen-neljän sivun pituista kirjoitusta helposti yhdessä päivässä – on vain vaikea perustella, miksi kenenkään pitäisi koskea tähän rahastuskirjallisuuteen metrin tikullakaan.
Syksyn kirjoituksissaan Knausgård lähestyy moninaisia aiheitaan – meduusoja, muovipusseja, sotaa, puhelimia, nappeja, yksinäisyyttä, kirkkoja, Vincent Van Goghia, anteeksiantoa, kärpäsiä ja niin edelleen – tutun analyyttisesti, mutta miehellä ei oikein tunnu olevan mitään uutta sanottavaa yhdessäkään kirjoituksessaan. Ne valahtavat turhan helposti puuduttavan luettelomaisiksi kokonaisuuksiksi, kuten käy esimerkiksi Kehykset-tekstissä.
Kehykset reunustavat kuvia ja erottavat kuvan sisällön sen ulkopuolisista asioista. Kehykset eivät kuulu kuvaan mutta eivät ole myöskään osa sitä, mikä on kuvan vieressä, niin kuin seinää, jolle taulu on ripustettu. Kehyksillä ei juuri ole merkitystä sellaisenaan, kehys ilman kuvaa on tyhjä, vailla sisältöä. Kehykset ovat läheistä sukua ikkunankarmeille ja silmälasinpokille, ja laajemmin ne ovat sukua muureille, aidoille, aitauksille, maan rajoille, kategorioille. [s.51]On selvää, että kovia kokenut viisikymppinen ja kohta jo neljännen lapsensa saava Knausgård on ajatusmaailmaltaan niin sanottu vanhan liiton mies, joka ei malta olla kirjoituksissaan tölväisemättä tasa-arvoajattelun kaltaisia nykyajan ilmiöitä. Tämän olisi voinut ehkä tehdä vähän turvallisemmin rivien välistä, sillä nyt Vauvat-kirjoituksesta pistävä piikki muodostuu yhdeksi Syksyn kiusallisimmista hetkistä.
Minulle miehenä lapsen pitäminen sylissä on ainoa tuntemani fyysisen läheisyyden muoto, joka ei ole seksuaalinen. En tiedä, miten naisilla on, mutta rohkenen väittää, että toisin. Ehkä juuri siksi miehen pitää olla todella miehinen, ettei muuttuisi naiseksi eläessään symbioosissa pienen vauvan kanssa. [s.124]Syksy on yksi kirjavuoden heikoimmista tekeleistä, joka kannattaa suosiolla unohtaa kirjakauppaan ja kirjastoon. Laadukkaampaa lyhytproosaa etsivien kannattaa tutustua mieluummin Haruki Murakamin kerrassaan mainion Miehiä ilman naisia -novellikokoelman antiin.
Petterin vanhemmat eivät tätä odottaessaan lähteneet onneksi rustaamaan lyhytproosaa, vaan ottivat poikansa syntymäpäivänä ilmestyneen Hesarin talteen.
Alkuteos: Om høsten
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry
Kustantaja: Like
Lajityyppi: lyhytproosa ja novellit
Sivumäärä: 217
Mistä saatu: arvostelukappale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti