Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

Haruki Murakamin uusin kaunokirjallinen tuotos Miehiä ilman naisia onkin kokonaisen romaanin sijaan rypäs mainioita novelleja. Alun perin Japanissa vuonna 2014 ilmestyneeseen kokoelmaan on liitetty vielä kirsikaksi kakun päälle vuonna 2013 julkaistu Rakastunut Samsa -lyhytkertomus.

Viime syksynä suomeksi ilmestyneen Maailmanloppu ja ihmemaa -scififantasioinnin jälkeen on miellyttävää lukea astetta realistisempaa Murakamia. Miehiä ilman naisia käsittelee hämäävästä nimestään huolimatta rakkautta ja siihen liittyviä haasteita – naisenpuutteessa eläminen nousee tapetille vasta kokoelman päättävässä niminovellissa.

Näyttelijä avautuu seuraelämästään naispuoliselle autonkuljettajalleen, kahvilassa työskentelevä nuori mies saa kollegaltaan luvan seurustella tämän tyttöystävän kanssa, puotipuksuna toimiva nainen kertoo itseään nuoremmalle rakastajalleen muinoin tekemistään asuntomurroista, Franz Kafkan Muodonmuutos-novellin päähenkilö Gregor Samsaksi muuttunut kertoja rakastuu lukkoseppänä työskentelevään kyttyräselkäiseen naiseen ja niin edelleen – Murakamin novellit ottavat rakkauden juuri japanilaisittain sopivalla kieroon käsittelyyn. Miehiä ilman naisia -kokoelman erikoisimmat novellit jäävätkin tehokkaimmin mieleen.

Rakastuneessa Samsassa Murakami tuo kerrontaansa mukaan Kafkalta lainaamiaan pessimismin ja itseinhon sävyjä, jotka tuntuvat aluksi vähän omituisilta kokoelman muiden novellien sisältöön nähden. Murakami kuitenkin selviää kafkamaista maailmankuvaa henkivän tekstin kirjoittamisesta ja Muodonmuutos-novellin asetelmien päälaelleen kääntämisestä erittäin onnistuneesti.

Samsa katsoi alastonta vartaloaan ja tutki käsillään niitä kohtia, joita ei nähnyt. Millaiseen ruumiiseen hän olikaan joutunut! Se ei ollut ainoastaan ruma. Se oli suojaton. Sileässä valkeassa ihossa kasvoi karvoja vain nimeksi. Haavoittuvainen vatsa oli pehmeä ja paljas. Sukuelimet olivat naurettavan muotoiset. Käsiä ja jalkoja oli pari kumpaakin ja ne näyttivät pituuteensa nähden onnettoman heikoilta. Hauraat verisuonet kuulsivat sinisinä viiruina ihon läpi. Pitkä kaula pystyi vain hädin tuskin kannattelemaan suurta ja oudon muotoista päätä. Päälakea peitti tiheä ja takkuinen pitkä karva. Pään molemmilla puolilla oli äkillisesti ulkonevat simpukanmuotoiset korvat.
   Onko tämä todella minä, Samsa kysyi itseltään. Pystyisikö hän selviytymään maailmassa näin epäkäytännöllisessä ja helposti särkyvässä kehossa? Siinä ei ollut sen paremmin aseita kuin suojaavaa kuortakaan. Miksei hänestä ollut tullut kalaa? Miksei hänestä ollut tullut auringonkukkaa? Siinä olisi ollut edes vähän järkeä ja kohtuutta; ainakin enemmän kuin siinä, että hänestä oli tullut Gregor Samsa. [s.229 –230]

Kauhuelementeillä pelaavassa, Tokion syrjäkujalle baarin perustaneesta miehestä kertovassa Kinossa rakkaustarina jää lopulta aika kokonaan aisankannattajan rooliin. Siitä huolimatta tarina tempaa mukaansa esimerkillisen tenhoavasti, ja Kinon pari viimeistä aukeamaa olivat jännittävintä luettavaa pitkään aikaan.

Murakamin maneerina on ollut aina eräänlainen snobbaileva jaarittelu mielellään joko länsimaisista alkoholeista, musiikkityyleistä tai kirjailijoista, eikä mies ole päässyt tässä suhteessa pilkuistaan. Eniten novelleissa hiertävät kuitenkin ympäripyöreät ja itsestään selvät pohdinnat rakkaudesta, jotka tuntuvat kalseudessaan ja neutraaliudessaan vähän ylimääräisiltä. Hyvänä esimerkkinä toimii sitaatti rakastuneesta plastiikkakirurgista kertovasta Itsenäinen elin -novellista.

Sanoin, ettei minulla ollut tarjota mitään konkreettista neuvoa, ja että ne tunteet, joista hän kertoi minulle, vaikuttivat minusta täysin ymmärrettäviltä. Ne kuuluvat rakastumiseen. Rakastunut menettää tunteidensa hallinnan ja kokee olevansa jonkin järjenvastaisen voiman armoilla. Selitin, ettei hänen kokemuksessaan ollut mitään outoa tai poikkeuksellista. Hän oli vain rakastunut tosissaan. Rakastunut ihminen pelkää menettävänsä rakkautensa kohteen. Hän haluaa olla aina ja ikuisesti yhdessä rakastettunsa kanssa. Jos hän ei saa tavata rakastaan, tuntuu, että maailma uhkaa loppua. Ne ovat yleisiä ja täysin luonnollisia tunteita. Ne kuuluvat aivan normaalin ihmisen elämään. [s.121]

Merkillepantavaa Miehiä ilman naisia -kokoelmassa on se seikka, että mukaan ei ole eksynyt yhtään heikkoa saati menettelevää kertomusta. Murakamin omalaatuiset tarinat pitävät otteessaan, ja vähänkään innostuneempi lukija ahmaisee kokoelman helposti parissa päivässä – lopputulokset kummittelevat mielessä sitäkin sitkeämmin.

Petter on usein halunnut livahtaa kärpäseksi kattoon mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin.

Alkuteos: 女のいない男たち / Onna no inai otokotachi
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014
Suomennos: Juha Mylläri
Kustantaja: Tammi
Lajityyppi: lyhytproosa ja novellit
Sivumäärä: 276
Päällys: Jussi Kaakinen
Mistä saatu: kirjastosta lainattu