Günter Grass: Ravunkäyntiä

Günter Grassin romaani Ravunkäyntiä on liian moneen suuntaan kurottava ja sekava muistokirjoitus saksalaiselle Wilhelm Gustloff -risteilyalukselle, jonka neuvostoliittolainen sukellusvene torpedoi Itämeren pohjaan tammikuussa 1945. Lähes 10 000 ihmisen hengen vaatineesta onnettomuudesta on vaiettu molemmissa Saksoissa aina vuosituhannen loppuun asti, kunnes sitkeä toimittaja Paul Poekriefke, joka on sattunut syntymään kesken Gustloffin viimeisen matkan, lähtee avaamaan vanhoja haavoja ja keräämään tietoa laivan kohtalosta.

Paul löytää nettifoorumeilta tiukkoja keskusteluja ja uusia tietoja sekä aluksen viimeisistä vaiheista että paatille nimensä antaneesta natsipäällikkö Wilhelm Gustloffista, jonka juutalainen David Frankfurter surmasi helmikuussa 1936. Paul saa selville, että myös tämän oma poika Konny on niin ihmis-Gustloffin kuin laivan kohtalon jäljillä ja toimii nettikeskustelun vetäjänä. Konny ei aio jättää menneiden kaiveluita pelkästään netissä möykkäämiseen…

Sivumäärältään sinänsä vaatimaton Ravunkäyntiä on kuitenkin valtava kokonaisuus, jossa niin todelliset historialliset tapahtumat ja Paulin omat edesottamukset järkähtämättömänä lehtimiehenä ja epäonnistuneena aviomiehenä risteävät useaan otteeseen. Erityisesti kohtaus, jossa Paul pullahtaa maailmaan Wilhelm Gustloffin vaipuessa aaltoihin, on vaikuttava.

”Just prikullensa sillon kun Gustloff uppos”, kuten äiti väittää, tai kuten minä sanon: Kun Wilhelm Gustloff keula edellä ja pahasti paapuuriin kallistuneena upposi ja kaatui ja kun kaikilta ylemmiltä kansilta syöksyi myrskyävään mereen ihmisiä ja pinossa olleita kapokkilauttoja ja kaikkea mikä ei enää pysynyt kiinni, kun sekunnilleen uppoamishetkellä aivan kuin tyhjästä tulleesta käskystä syttyivät torpedo-osumien sammuttamat valot niin laivan sisällä kuin jopa kansillakin ja – aivan kuten rauhan- ja KdF-aikoina – juhlavalaistus oli vielä viimeisen kerran jokaisen nähtävissä jolla oli vain silmät päässä, kun kaikki loppui, minä kuulemma synnyin aivan normaalisti konepäällikön ahtaaseen koijaan: pää edellä ja vaivattomasti, tai niin kuin äiti sanoi: ”Ihan kuin tyhjää vaan. Sää vaan luiskahdit ulos…”
   Hän ei päässyt näkemään sitä, mitä tapahtui koijan ulkopuolella. Ei uppoavan ja kaatuvan laivan juhlavalaistusta eikä toisiinsa takertuneiden ihmisryppäiden putoilua viimeiseksi pystyssä sojottavasta laivan peräosasta. Mutta äidin muistin mukaan minun ensimmäinen huutoni peitti alleen kauas kuuluneen ja tuhansista äänistä koostuneen huudon, loppuhuudon, joka nousi ilmoille kaikkialta: uppoavan laivanrungon sisältä, särkyvältä kävelykannelta, veden peittämältä aurinkokannelta, nopeasti näkymättömiin painuvalta peräkannelta ja aaltoilevasta merestä, jossa tuhannet kelluivat elävinä tai kuolleina pelastusliiveissään. [s.165–6]

Konnyn toimet sekä historian toistamisen että vääristämisen suhteen ja niistä seuraava jälkipyykki vievät tarinaa turhan paljon sivuun sen ytimestä. Vaikka Grass onnistuu hienosti Konnyn kautta näyttämään, miten vanhat, umpeutuneiksi luullut haavat saattavat aiheuttaa kipuilua myöhemmissä sukupolvissa, hän ei kuitenkaan käsittele lopussa häämöttävää juonenkäännettä järin taitavasti, vaan se jää roikkumaan ilmaan eikä sovi muuhun kokonaisuuteen lainkaan. Vaikka Grass kovasti ponnisteleekin, Ravunkäynnin loppu jää merimailien päähän Lionel Shiverin Poikani Kevin -tragedian syvällisyydestä ja raakuudesta.

Toisaalta Grass onnistuu hienosti nostamaan esille niin sodan kuin ihmisten tekojen järjettömyyden, oli kyse sitten viattomia pakolaisia kuljettaneen laivan upottamisesta tai Konnyn äärimmäisestä teosta. Ravunkäynnin pessimistinen ja raskas maailma on kuitenkin melkoisen rankka lukuelämys lähinnä oman sekavuutensa takia, eikä sen mielenkiintoisin aines saa ansaitsemaansa huomiota.

Petter hakee aina ruotsinlaivan seisovasta pöydästä lasten puolelta lettuja jälkkäriksi.

Alkuteos: Im Grebsgang
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2002
Suomennos: Oili Suominen
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 248
Kansikuva: Markko Taina
Lajityyppi: historiallinen romaani
Mistä saatu: omasta kirjahyllystä