Herman Koch: Pormestari

Herman Kochin uusin romaani Pormestari yrittää Naapuri-edeltäjän tavoin puistella kochmaiset maneerit harteiltaan.

Amsterdamin kaupunginisä Robert Walter alkaa seota hitaasti mutta varmasti Pormestarin alussa. Pahan kerran loppuunpalanut ja työhönsä täysin kyllästynyt Robert alkaa kuvitella ulkomaalaistaustaisen vaimonsa pettävän tätä joka välissä. Harhakuvitelmat villiintyvät uusien ongelmien nostaessaan päätään – innokas journalisti onnistuu kaivelemaan esille raskauttavia todisteita Robertin menneisyydestä, ja miehen vanhemmat vasta myrkyn lykkäävätkin poikansa harteille. Yli yhdeksänkymppiset vanhemmat aikovat kuolla yhdessä, mutta isä vaikuttaa epäilyttävän innokkaalta hankkiutumaan elämänkumppanistaan eroon.

Pormestari on runsas romaani, eikä Koch oikein saa pidettyä kokonaisuutta kasassa luontevasti. Esimerkiksi Robertin menneisyydestä kaivetut salaisuudet tyrkätään armotta sivuun Sylvia-vaimon ja vanhempien sivujuonten tieltä. Tarinan edetessä Koch perkaa Robertin menneisyyttä ja miehen harhaista ajatuksenjuoksua, jossa jokainen kaupunginvaltuuston miespuolinen työntekijä on potentiaalinen uhka ja Sylvian viettelijä. Sylvian etnistä taustaa mielessään jatkuvasti arvosteleva Robert syyllistyy myös työtovereidensa mollaamiseen.

Mistä alkaen vaimoni on viihtynyt pitempään kuin kymmenen minuuttia miehen seurassa, joka ei ympäristöä säästääkseen käytä deodoranttia? Paljonpuhutun otsonikerroksen takia. En ole typerä. minäkin tiedän, että aerosolipullot vahingoittavat otsonikerrosta, mutta ei sen takia tarvitse panna lähiympäristön – oman ympäristön – ihmisiä nauttimaan kainalotuoksusta, joka muistuttaa lähinnä kuolleiden sammakoiden täyttämän lammen seisovaa vettä. Kyllä hän jotakin käytti: luontaistuotekaupan deodoranttipuikkoa tai -pulloa, vesikasveista, merilevästä ja jauhetuista auringonkukansiemenistä tehtyä tuoksua, mutta oli se mitä tahansa, sen teho oli varsin rajallinen. Jo lounastauolla Maarten van Hoogstraten alkoi haista yksinkertaisesti itseltään. Maapallon lämpeneminen alkoi hänestä itsestään. [s. 86–87]

Pormestarin monitasoisuus muuttuu hyvin pian ongelmalliseksi sekavuudeksi, kun Koch ei osaa antaa tasaisesti tilaa kaikille sivujuonille. Niistä mielenkiintoisin eli Robertin vanhempien harkittu itsemurha etenee kaikista vakaimmin ja ovelimpien juonenkäänteiden siivittämänä, ja olisin ollut valmis lukemaan siitä huomattavasti enemmän kuin Sylviaan kohdistuneista vainoharhaisista epäilyksistä, jotka menettävät mielenkiintonsa puolivälin jälkeen.

En oikein osaa päättää tai tiedä, mitä Koch yrittää sanoa tai kertoa Pormestarissa. Romaanin lopetus, jossa eri tarinalinjat runnotaan loppuun kaikkea muuta kuin loogisilla tavoilla, on kiusallisen huono – jää lukijan pääteltäväksi, onko Robert nyt sitten syyllistynyt eräiden onnettomuuksien järjestämiseen vai ei. Epäluotettavan kertojan hyödyntäminen tällä tavalla on Kochilta vaarallinen temppu, joka ei kannata, sillä lukijan viimeiseksi vaikutelmaksi Pormestarista jää ärsyynnys ja sekavuus.

Pormestari on joiltain osin todella epäkochmaisen veltto romaani, joka ei oikein osaa käsitellä kunnolla mielenkiintoisia teemojaan. Koch onnistuu ajoittain vangitsemaan nykymaailmaan kuuluvaan kaoottisuuden ja hektisyyden taitavasti Pormestarin sivuille, mutta useimmiten lopputulos jää hengettömän keskinkertaiseksi.

Alkuteos: De Greppel
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016
Suomennos: Mari Janatuinen
Kustantaja: Siltala
Sivumäärä: 383
Kansikuva: Susanna Appel
Lajityyppi: psykologinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu