torstai 9. kesäkuuta 2016

John Williams: Butcher`s Crossing

John Williamsin naftaliinista kaivettu yliopistoromaani Stoner on niittänyt mainetta ja kiitosta ympäri maailman, ja saanut valloittamansa lukijat odottelemaan Williamsin muun tuotannon uudelleenjulkaisua. Alun perin vuonna 1960 ilmestynyt Butcher`s Crossing jäi Stonerin tavoin ilmestymisaikanaan nopeasti unohduksiin, mutta nyt Williamsin lännentarina on taas täällä.

Williamsin toisessa romaanissa siirrytään Stonerissa nähdystä Missourin yliopistosta Kansasin armottomille erämaille. Tarina alkaa vuonna 1873 Butcher`s Crossingin kyläpahasesta, jonne nuori, runsaan perinnön saanut ja yliopisto-opinnot keskeyttänyt Will Andrews saapuu suurin odotuksin.
”Herra McDonald”, Andrews sanoi hiljaa. ”Kiitän siitä, että yritätte auttaa, mutta haluaisin kertoa yhden asian. Tulin tänne…” Hän vaikeni ja antoi katseensa harhailla McDonaldin ohi, kylän ohi, yli harjanteen, jonka otaksui joentörmäksi, antoi sen harhailla kellertävänvihreälle lakeudulle, joka häipyi läntiseen taivaanrantaan. Hän yritti muotoilla mielessään, mitä tahtoisi sanoa McDonaldille. Kyse oli tunteesta; pakosta saada jotakin sanotuksi. Mutta Andrews tiesi, että sanoisi hän mitä tahansa, se olisi pelkkä toinen nimi hänen etsimälleen villille luonnolle. Hän etsi vapautta ja hyvyyttä, toivoa ja alkuvoimaa, joiden aavisti vaikuttavansa elämänsä kaikkien tuttujen asioiden alla, asioiden jotka eivät olleet vapaita eivätkä hyviä eivätkä toiveikkaita eivätkä alkuvoimaisia. Hän etsi oman maailmansa lähdettä ja säilyttäjää, maailman joka tuntui alati kääntävän peloissaan selkänsä lähteelleen sen sijaan että olisi etsinyt sitä kuten hänen ympärillään kasvava preeriaruoho ulotti säikeiset juurensa viljavaan pimeään kosteuteen, villiin luontoon, ja siten uudistui vuodesta toiseen. Yhtäkkiä keskellä tätä suurta ja laakeaa preeriaa, joka oli asumaton ja arvoituksellinen, hänen mieleensä palautui kuva Bostonin kadulta. Siellä oli vaunuja ruuhkaksi asti, ja käveleviä miehiä, jotka verkkaisesti ponnistelivat kaartuvien, tasavälien istutettujen jalavien alla, jalavien jotka näyttivät siltä kuin ne olisi pakotettu kasvamaan jalkakäytävän kivilaattojen ja katukivien alta; hänen mieleensä palautui kuva korkeista rakennuksista, joita oli vieri vieressä, rakennuksista joiden koristeellisesti hakattu kivi oli likaista savusta ja kaupungin saastasta: hänen mieleensä palautui kuva Charlesjoesta, joka luikerteli aidattujen peltojen ja kylien ja pikkukaupunkien välissä kuljettaen avaralle lahdelle ihmisten ja suurkaupunkien lokaa.
  Hän huomasi puristaneensa kädet tiukasti nyrkkiin: sormenpäät lipsuivat kämmenten hiessä. Hän avasi nyrkit ja pyyhkäisi kämmeniä lahkeisiin.
  ”Tulin tänne nähdäkseni maata niin paljon kuin suinkin”, hän sanoi hiljaa. ”Haluan tutustua siihen. Tunnen tarvetta tehdä niin.”
[s.36-7]
Andrews tapaa kylän saluunassa kokeneen biisoninmetsästäjä Millerin, joka kertoo tuntevansa tien salaiseen, puhveleita kuhisevaan laaksoon. Rikkaat amerikkalaiset ovat hullaantuneet biisoninturkiksiin, ja Miller lupaa Andrewsin saavan retkikuntaan sijoittamansa rahat moninkertaisesti takaisin tulevien vuotakauppojen myötä. Andrews ja Miller houkuttelevat yksikätisen, juopon ja uskovaisen Charley Hogen ja pahasuisen Fred Schneiderin mukaan kaikkien aikojen metsästysreissulle.

Butcher`s Crossingin juoni etenee yhtä sulavasti ja vaivattomasti kuin Stonerissa. Erona näiden kahden romaanin välillä on kuitenkin se, että siinä missä Stoner taltioi kansiensa väliin nimihenkilönsä koko elämän, Butcher`s Crossingissa seurataan Andrewsin ja muiden metsästäjien elämää noin vuoden ajan. Tällä on suunnattomasti merkitystä eritoten Butcher`s Crossingin metsästysreissulle omistetussa toisessa osassa – Williams antaa runsaasti aikaa ja tilaa matkanteon kuvaamiseen.

Vaikka puhvelijahti ja korvessa taivaltaminen eivät kuuluisi lukijan harrastuksiin saati mielenkiinnonkohteisiin, juuri tuo tietty verkkaisuus ja yksinkertaisuus, joka ei viehättänyt Stonerissa, saa lukijan innostumaan Butcher's Crossingin tarinasta. Erityisesti metsästysreissun kohokohta, jossa retkikunta pääsee sarvipäiden metsästämisen makuun, on todella surrealistinen juuri kaikessa karuudessaan. Miller ampuu kiväärillään tuhansia (!) biisoneita silmää räpäyttämättä ja Andrews ja Schneider nylkevät eläinten ruumiit niin suunnitelmallisesti, armottomasti ja kustannustehokkaasti, että kolmen miehen muodostama järjestelmä herättää lukijassa melkein ihailua.
Miller ampui, latasi, ampui ja latasi taas. Kitkerän ruudinsavun usva hälveni heidän ympärillään. Andrews yski ja hengitti työläästi. Hän laski kasvonsa lähelle maanpintaa, missä savu oli ohuempaa. Kun hän kohotti päätään, hän näki edessäpäin lukemattomia biisoneiden ruhoja ja lopun lauman – joka tuntui huvenneen tuskin lainkaan – kiertävän nyt lähes konemaisesti ympyrää eräänlaisella vaistonvaraisella rytmillä, kuin Millerin kiväärin säännöllisen paukkeen tahdissa. Andrewsin korvat menivät lukkoon – laukausten välillä ne soivat vaimeasti, ja hän odotti jännittyneenä jomottavassa hiljaisuudessa melkein peläten seuraavaa pamahdusta, joka särkisi hänen kuuroutensa lähes kivuliaalla, nopealla äänenpurkauksella.
  Kehää kiertävä lauma siirtyi heistä vähitellen kauemmaksi. Miehet konttasivat perässä muutaman askelmitan kerrallaan säilyttäen etäisyyden samana. Hetken he pystyivät hengittämään helpommin päästyään pois sankasta ruudinsavusta, mutta pian levisi uusi usva, ja he alkoivat taas köhiä ja huohottaa.
  Jonkin ajan kuluttua Andrews alkoi nähdä Millerin teurastuksessa rytmiä. Ensin liikkeet olivat harkitun hitaita: käsivarret jännittyivät, pää jähmettyi vakaaseen asentoon ja sormi puristi hitaasti, kun Miller laukaisi kiväärin; sitten hän veti savuavan hylsyn nopeasti ulos ja latasi uudelleen; hän katsoi kaatamaansa eläintä, ja jos näki saaneensa hyvän osuman, hänen silmänsä alkoivat etsiä laumasta erityisen levotonta biisonia; pian haavoittunut eläin horjahteli ja lysähti maahan; ja sitten Miller ampui uudestaan. Koko toimitus vaikutti Andrewsista tanssilta, jyrähtelevältä menuetilta, jonka ympäröivä villi luonto oli säveltänyt.
[s.172-3]
Butcher`s Crossingin hahmot ovat hyvin stereotyyppisiä lännenromaanin sankareita. Andrews on arkajalasta mieheksi kasvava sankari, ja Miller puolestaan edustaa kokenutta ja vaitonaista eräjormaa, joka naureskelee Andrewsin kömpelyydelle. Hoge on jumalaapelkäävä juoppolalli ja Schneider taas on puhvelien keritsemisen kannalta välttämätön mutta ihmisenä sitäkin ärsyttävämpi mulkku. Näistä lähtökohdista huolimatta hahmoissa on sisäisiä ristiriitaisuuksia ja yllättäviäkin luonteenpiirteitä, jotka nousevat vastoinkäymisten myötä esille. Edellä mainitun nelikon ansiosta yksinkertaiseen tarinaan nousee lisää jännitteitä ja elementtejä, joita ilman Butcher`s Crossing jäisi todella karuksi ja yksipuoliseksi romaaniksi.

Vaikka Butcher`s Crossing kuulostaakin hyvin miehiseltä romaanilta, siinä on yllättävän vähän varsinaista äijäilyä. Williams keskittyy kuvaamaan miesnelikon metsästystä ja selvitymistä; heillä on tehtävä, johon Andrews ja muut suhtautuvat enimmäkseen kunnoituksella ja vakavuudella – mitä nyt Schneider iniseekin naisenpuutteesta säännöllisin väliajoin.

Romaanin ainoa naishahmon asema ei olekaan kummoinen. Se on varattu Butcher`s Crossingissa ilotyttönä työskentelevälle Francinelle, joka rakastuu Andrewsiin ja jää odottamaan tätä kylään metsästysreissun ajaksi. Butcher`s Crossing on toki pohjimmiltaan aikuistumis- ja kasvukertomus, jonka edetessä Andrews kartuttaa kokemustaan metsästyksen ohella myös muilla elämänalueilla, mutta koko Francinen ja Andrewsin kuvio tuntuu vähän päälleliimatulta. Vaikka Williams yrittääkin myöhemmin vetää tästä kuviosta uusia puolia esille, ne jäävät silti aika vaisuiksi.

Samoin uhkaa käydä myös Andrewsille, joka on päättämättömyydessään ja uppiniskaisuudessaan samanlainen kuin Stonerin nimihenkilö. Stonerissa yhtenä merkillisimmistä piirteistä jäi mieleen se, miten ontoksi romaanin päähahmo jäi – Andrews on Stonerin tavoin saanut päähänsä vain lähteä etsimään yhteyttä luontoon Kansasin preerioilta ja on valmis tekemään kaikkensa retken toteutumiseksi. Williams ei arvostelun alussa ollutta sitaattia lukuun ottamatta kerro, mikä ihme on saanut pojan jättämään yliopiston kesken ja ajanut tämän luonnon helmaan.

Hahmonkehitystä  kuitenkin on luvassa mitä kammottavimmilla tavoilla. Andrewsin epäonnenpotkut muovaavat tätä, ja romaanin lopussa odottavat onnettomuudet pistävät poikaparan henkisesti todella kovaan paikkaan. Näin Andrewsin äärimmäinen päätös Butcher`s Crossingin viimeisillä sivuilla tuntuu loogiselta ja juhlalliselta.

Stonerin onnettoman lopun kaltainen käänne seurauksineen päivineen toimii hienosti myös Butcher`s Crossingissa ja antaa taitavasti kerrotulle romaanille hienon loppusilauksen. Williamsin karu kerrontatyyli tekee hyvin kauppansa tässä sopivan karheassa ja jännittävässä lännenromaanissa.


Petterin edellisestä yöstä luonnon helmassa on kulunut aikaa jo yli kymmenen vuotta.

Alkuteos: Butcher`s Crossing
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1960
Suomennos:
Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 334
Kansikuva: Getty Images
Lajityyppi: historiallinen romaani, lännenromaani, seikkailu
Mistä saatu: arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti