sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror mirror














Malli-näyttelijä Cara Delevingnen esikoisromaani Mirror mirror on viihdyttävä nuortenromaani – Rowan Colemanin avustuksella syntynyt nide on kunnianhimoinen mutta lopulta vähän omituisiin sfääreihin karkaava kokonaisuus. Tämä arvostelu sisältää jonkin verran paljastuksia Mirror mirrorin tapahtumista.

Red, Leo, Rose ja Naomi ovat lontoolaisia teinejä, jotka ovat pistäneet rockbändi Mirror, Mirrorin pystyyn. Nelikko pakenee ongelmiaan musiikin pariin, mutta valitettavasti bänditoiminta ei riitä varjelemaan oireilevaa nuorisoretkuetta maailman pahuudelta. Salaperäisesti kadonnut Naomi naarataan puolikuolleena Thamesin aalloista, ja sairaalassa henkitoreissaan makaavan ystävä sekoittaa mirrormirrorlaisten elämät ja keskinäiset suhteet. Romaanin kertojana nähtävä rumpali-Red alkaa selvittää Naomin jokeen päätymiseen johtaneita tapahtumia ja tulee valottaneeksi ikäviä salaisuuksia niin kavereistaan kuin suuremmasta pahuudesta.

Mirror mirror käsittelee identiteettiin ja hämäävään ulkokuoreen liittyviä teemoja. Romaanin hahmot kasvavat tarinan edetessä melko pitkälle viedyistä stereotypioista hieman syvällisemmiksi tuttavuuksiksi, mutta esimerkiksi Leon ongelmat pahoille teille viekottelevan hulttioveljen puristuksessa jäävät vähän turhan nähdyiksi ja kliseisiksikin teemoiksi. Redin perheongelmat ja muut vakavat haasteet ovat Naomin salaisuuksien selvittämisen ohella ehdottomasti Mirror mirrorin mielenkiintoisimpia elementtejä.

Delevingne ja Coleman osaavat taitavasti avata Redin mielenmaailmaa – kovia kokenut hahmo puhuu uskottavalla äänellä tärkeistä teemoista ja omasta ääripäiden välillä tasapainoilustaan tavalla, joka tuo usein mieleen Holly Bournen samoja teemoja käsitelleen Oonko ihan normaali? -nuortenromaanin.
Seuraavan vuoden tein kaikkeni muuttuakseni näkymättömäksi ja kuihduttaakseni sen tyypin olemattomiin, mutta en oksentamalla vaan lopettamalla syömisen melkein kokonaan. Ahmiminen oli kakaroiden puuhaa, sitä tekivät pikkuskidit joilla ei ollut itsehillintää. Syömättömyys oli tämän uuden minäni juttu, tämän jolla oli kaikki täysin hallinnassa, ja olin varma että se huomattaisiin – ja huomattiinhan se. Sain kehuja siitä, miten paljon paremmalta näytin. Vaikka lonkkaluuni törröttivät terävinä nahan läpi, vaikka minua paleli kesähelteelläkin. Paisuin kuin ilmapallo vanhempieni vuoksi, ja heidän vuokseen minä näännytin itseni luurangoksi, mutta mikään ei muuttunut. Paitsi minä. [s. 62]
Mirror mirrorin kertojana toimiva Red on yksi romaanin kantavista elementeistä myös muidenkin ominaisuuksiensa ansiosta. Delevingne ja Coleman tarjoilevat nimenomaan Redin muodossa yhden korkealentoisimmista ratkaisuista, joita olen kuunaan kohdannut nuortenromaaneita tahkotessani. Itse en ainakaan lukijan ominaisuudessa tullut panneeksi hahmoon liittyvää yksityiskohtaa merkille sen kummemmin ennen romaanin puoltaväliä, jolloin asia nousee esiin pariin yllättävän juonenkäänteen myötä.

Sukupuoli-identiteetiltään häilyvä Red on raikas ja yllättävä hahmo, jonka poikamaisen uhmakas käytös mutta toisaalta tämän herkemmät piirteet ja rakastava huolenpito pikkusiskosta nivoutuivat yhteen uskottavasti ja mielenkiintoisesti. Samalla Delevingne ja Coleman tulevat tuulettaneeksi raikkaasti nuortenromaanien perinteistä hahmokuvastoa monimuotoisemmaksi ja monitasoisemmaksi, ja tällainen teko on tietysti itsessään hatunnoston arvoinen asia.

Edellä mainitun, romaanin puolivälissä tapahtuvan juonenkäänneryppään jälkeen Mirror mirror muuttuu melkoisesti. Vähän epärealistiseen suuntaan ryntäävä juoni oudoksuttaa loppuaan kohden melkoisesti – Naomin hakkerisisko Ashira rikkoo överiksi vedetyllä kaikkivoipaisuudellaan hauskasti romaanin maailman todenmukaisuutta, mutta väkisin väännetyt, pedofiilirinkien kaltaiset uhkakuvat eivät oikein istu mukaan Mirror mirrorin maailmaan. Tarinan loppuratkaisu ei ole erityisen omaperäinen sekään ja jättää kokonaisuuteen ikävän kiirehdityn ja varman päälle pelaamisen makuisen fiiliksen.

Mirror mirror on jännittävä ja viihdyttävä nuortenromaani, joka pysyy kasassa mielenkiintoisten hahmojensa ja näiden mainiosti kuvatun ryhmädynamiikan ansiosta. En ole täysin varma, onko Delevingnen ja Colemanin luomassa nelikossa paukkuja mahdollisiin jatkoseikkailuihin, mutta tällaisenaan Mirror mirror on parhaimmillaan puhutteleva ja monitasoinen lukuelämys.


Alkuteos: Mirror, Mirror
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Suomennos: Ulla Selkälä
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 379
Kansikuva: Loulou Clark ja
LJS / Orion Books
Lajityyppi: nuortenromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti