sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja



Kalle Veirton nuortenromaani Ohut hauska kirja on juuri sellainen lukuelämys kuin mitä nimensä lupaakin. Kadonneen opuksen metsästämisen ympärille rakentuva hullunmylly on äärimmäisen tarkkaan rajattu mutta sitäkin intensiivisempi ja jännittävämpi kokonaisuus, jonka lukee helposti yhdessä illassa – useimmiten hymyssä suin.

Ysiluokan loppusuoralla kiitävät Ekku ja Iiro-Matias saavat yksiniitiseltä äidinkielenopettajaltaan peruskoulun viimeisen tehtävänannon: parhaiden kaverusten pitää lukea kaunokirjallinen teos ja tehdä siitä arvioiva teksti. Pojat pääsevät ikivanhan kirjalistan myötä Ohut hauska kirja -romaanin jäljille, ja oman keskiarvonsa kohentamisesta haaveileva Iiro-Matias aloittaa pakkomielteisen kirjan etsimisen. Ekku pysyttelee kaverinsa kirjajahdissa mukana, mutta alkaa väkisinkin huolestua, kun sekä orastava suhde ihanaan Helinään että oppivelvollisuuden päättymistä juhlistavat bileet alkavat olla vaakalaudalla.

Ohut hauska kirja eroaa nuortenromaanien enemmistöstä merkittävimmin tarinan kertojana toimivan päähenkilönsä kautta. Ekku Närvänen ei ole esimerkiksi John Greenin tuotannon miespuolisten päähahmojen kaltainen pakkomielteinen kummajainen, vaan huomattavasti tasaisempi kaveri, jolla sekä koulu että kuviot vastakkaisen sukupuolen kanssa tuntuvat olevan varsin hyvin kohdillaan. Huomattavasti erikoisempi tapaus onkin Iiro-Matias, jonka toimet johdattavat kaksikon seikkailuun, ja Ekku seuraa lojaaliuttaan perässä. Veirton ratkaisu nostaa kahden kaveruksen muodostaman duon hiljaisempi puolisko pääosaan omassa teoksessaan toimii erinomaisesti ja tekee kokonaisuudesta heti paljon raikkaamman oloisen.

Veirto ei ole kuitenkaan tehnyt Ekusta pelkkää persoonatonta kuorta, jonka läpi lukija voi seurata romaanin tapahtumia. Hahmon sisäinen monologi ja huulenheitto ovat huvittavan korostetussa aikuismaisuudessaan ja sarkastisuudessaan mielenkiintoista luettavaa, ja ne maalaavat tarvittavia lisäsävyjä muuten varsin yksinkertaiseen ja typistettyyn tarinaan.

Ohut hauska kirja tuntuu hyvällä tavalla täsmätuotteelta, joka on suunnattu mediassa lukuinnottomaksi ja helposti tylsistyväksi leimatulle nuorisolle. Romaanin jokaisesta luvusta löytyy ovelia koukkuja ja käänteitä, jotka ovat muuttamassa kirjajahdin ja tarinan suuntaa jatkuvasti. Veirton kertomus etenee hyvin vahvasti toiminta edellä eikä taatusti päästä lukijaansa tylsistymään.

Huimaava etenemisvauhti ei riitä kuitenkaan peittämään teoksen heikkoja kohtia, joista suurimman muodostavat todella ohuiksi jäävät sivuhahmot. Iiro-Matias ja Ekku tulevat lukijalle motiiveineen ja ajatuksineen edes jollain tavalla tutuiksi, mutta on harmillista, että esimerkiksi Ekun tyttöystäväehdokas Helinä jää todella etäiseksi hahmoksi. Tämän kanssa asioidaan romaanissa pelkästään puhelimen välityksellä, ja pahimmillaan nuorenparin viestintä valahtaakin varsin epäuskottavaksi ja vaivaannuttavaksi.
Minäkin kaivoin kännykän esille ja huomasin saneeni suunnilleen sata Whatsapp-viestiä.
   Eli arkikielellä viisi.
   Ne olivat kaikki Hölinältä. Hölinä oli yhtä kuin Helinä, naapuriluokalta. Hän oli syy siihen miksi illan varustukseen kuului muutakin kuin juomat, lastut ja makkarat.
   ”Kelpaavatko vetimet herralle?” Hölinä kysyi ensimmäisessä viestissään.
   Kuvassa hän poseerasi tukka palmikolla hempeässä kesämekossa.
   Kuvaa piti kehua.
   Olin laiminlyönyt velvollisuuteni, ja se näkyi seuraavissa viesteissä.
   ”Ai, ei kelpaa vai? Miksi vaikenet, mikä vikana?”
   ”Erittäin bueno”, vastasin.
   Laitoin vielä lisää volyymia:
   ”Kuin kesätuulen lämmin hönkäys. Ja siis todella ihana. Kuten myös kantajansa.”
   Päälle tulivat peukut sun muut.
   ”Kiitos, tapaamme sitten kello 16.30. Olet mahtava!” Hölinä vastasi.
[s.57–58]
Ohuen hauskan kirjan nimi pitää sisällään sekä sen vahvuuden että heikkouden – viihdyttävä ja sujuvasti etenevä tarina onnistuu kuitenkin varastamaan lukijan huomion. Poikien kirjaseikkailu on kaikessa rajattuudessaan ja yksioikoisuudessaan oman aikansa tuote, joka varmasti vetoaa nuorempiin lukijoihin. Veirton nuortenromaani löytänee tiensä helposti ja täysin ansaitusti yläkoulun äidinkielentuntien kirjalistoille.


Petter luki yhdeksännen luokan loppukeväällä Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen,
joka vei mennessään vielä
Ohutta hauskaa kirjaakin tehokkaammin.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Kustantaja: Karisto
Sivumäärä: 151
Kansikuva:
Petri Latvala
Lajityyppi: nuortenromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti