Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen on persoonallinen amerikkalaisen kaunokirjallisuuden klassikko, joka yllättää ja herättää vahvoja tunteita lukijassa. Se on edelleen varsin moderni ja teemoiltaan ajankohtainen teos, joka olisi voinut ilmestyä ihan yhtä hyvin 2010-luvulla kuin 56 vuotta sitten.

Romaanin keskiössä nähdään pienessä Maycombin kaupungissa asuva Finchin perhe 1930-luvun lamakauden keskellä. Leen teoksen tarinaa seurataan isänsä Atticusin ja veljensä Jemin kanssa elävän sanavalmiin ja tuittupäisen Scout-tytön näkökulmasta, jonka kesäiset päivät täyttyvät kavereiden kanssa leikkimisestä. Scoutin ja kavereiden lomapäivät kuluvat leikkiessä ja kotiinsa lukkiutuneen ja mutta talonsa lähellä olevaan puuhun tavaroita piilottavan Arthur ”Boo” Radleyn salaisuuksien selvittämisestä.

Boo Radleyn tapaus jää kuitenkin nopeasti taka-alalle, kun lakimiehenä toimiva Atticus saa hoidettavakseen tummaihoisen Tom Robinsonin tapauksen. Robinsonin väitetään raiskanneen juoppona tunnetun, valkoista roskaväkeä edustavan Bob Ewellin Mayella-tyttären, ja pian koko Finchin perhe huomaa, että vastakkainasettelun aika ei ole suinkaan ohi. Piinallisen hitaasti ja kaikkea muuta kuin helposti etenevä oikeusjuttu kiihdyttää maycombilaisten tunteita ja sen lopullinen ratkaisu muuttaa Scoutin, Jemin ja Atticusin elämät kertaheitolla.

Lee onnistuu heti romaaninsa alkumetreillä loihtimaan lukijan eteen persoonallisen ja kauniin Maycombin, jonka tapahtumat ja mielenkiintoiset hahmot tempaisevat heti mukaansa. Tarinan edetessä Lee häivyttää hienosti kuvaamansa onnelan taka-alalle ja näyttää, miten Maycombissa alkava henkinen sodankäynti mustaa miestä puolustavaa Atticusta kohtaan muuttaa koko kaupungin sulkeutuneeksi ja häijyksi - tällaista muutosta ei olisi osannut odottaa kirjan leppoisan alun perusteella.

Maycomb oli vanha kaupunki, mutta se oli väsynyt vanha kaupunki silloin kun minä opin sen tuntemaan. Sadeilmalla sen kadut muuttuivat punaiseksi lokavelliksi, jalkakäytävät kasvoivat ruohoa, raatihuone kyyhötti surkeana torin varrella. Jollakin tavoin siellä oli vielä kuumempi niihin aikoihin: musta koira läähätti kesäpäivänä, laihat Hoover-rattaisiin valjastetut muulit huiskuttivat kärpäsiä tammien helteisessä varjossa. Miesten kovitetut kaulukset sulivat jo yhdeksän aikaan aamulla. Naiset kylpivät ennen puolta päivää ja kello kolmen nokkaunien jälkeen ja iltaan mennessä olivat jo pehmeitä kuin hikikarpaloilla ja hyvänhajuisella talkilla kuorrutetut leivokset. [s.8]

Toisin kuin romaanin nimen perusteella voisi luulla, Robinsonin tapauksen eteneminen ja ratkeaminen ovat siinä pelkkä sivujuoni. Tarina keskittyy vähän hämmentävästi Scoutin kesäpäivien viettoon ja tämän tekemiin teräviin huomioihin elämästä. Vaikka lukija välillä saattaa tuskastella hitaasti etenevän Robinsonin oikeusjutun kanssa, Scoutin hahmo ja tämän edesottamukset tuovat muuten synkkään tarinaan vaihtelua. Lapsen näkökulmasta kuvattu maailma asettaa tuttuun tapaan aikuisten teot kyseenalaiseen valoon – vaikka tässä keinossa ei ole mitään uutta, se silti toimii.   

– Kuka aloitti tämän? kysyi Jack-setä.
   Francis ja minä osoitimme toisiamme. – Isoäiti, rääkyi Francis, – hän kutsui minua huoranaikkoseksi ja tuli minun kimppuuni.
   – Onko se totta, Scout? kysyi Jack-setä.
   – Voi olla.
   Kun Jack-setä katsoi minuun, hänen piirteensä olivat samanlaiset kuin Alexandra-tädin. – Sinähän muistat, että minä sanoin sinun joutuvan ikävyyksiin, jos käytät sellaisia sanoja. Sanoinhan sinulle vai mitä?
   – Kyllä mutta…
   – Niin, nyt sinä olet joutunut ikävyyksiin. Pysy aloillasi.
   Minä kamppailin itsekseni pysyäkseni aloillani vai lähteäkö pakoon. Hidastelin hiukan liikaa: käännyin pakoon, mutta Jack-setä oli nopeampi ja minä löysin itseni ruohikosta tarkastelemasta muurahaista, joka uurasti liian leveän korren kimpussa. [s.123]

Lupaavalta ja omintakeiselta tuntuva Kuin surmaisi satakielen kuitenkin kompastelee lopussa harmittavan paljon. Lee vetää vähän väkisin Boo Radleyn mukaan tarinansa loppukliimaksiin, eikä salaperäinen hahmo oikein sovi yllättävän toiminnalliseen loppunäytökseen mukaan vaan sekoittaa asioita vain pahemmin. Muutenkin Leen romaanin loppu päättää tarinan töksähtäen, eikä kaikkea vaivauduta selittämään tai avaamaan kunnolla. Toisaalta juonenkäänteiden yllättävyys ja holtittomuus sopivat Scoutin näkökulmasta kuvattuun tarinaan, sillä eihän pieni lapsi voi tajuta täysin oikeuden toimia saati muiden ihmisten reaktioita, kun ne eivät ole aikuisellekaan aina veteen piirrettyjä viivoja.

Vaikka Kuin surmaisi satakielen ei ihan kannakaan loppuun asti, se on silti ehtaa klassikkoainesta. Robinsonin oikeudenkäynti ja Finchien koettelemukset ovat jännittävää ja mielenkiintoista luettavaa, ja tarinalla on paljon annettavaa nykylukijalle. Onkin mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa, minkälaisen lukuelämyksen Leen romaanin Kaikki taivaan linnut -”esijatko-osa” tulee tarjoamaan.

Petter muistuttaa, että yhdet lukee Lucky Lukee ja toiset laki lukee.

Alkuteos: To Kill a Mockingbird
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1960
Suomennos: Maija Westerlund
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 408
Kansikuva: Jenni Noponen
Lajityyppi: jännitys, historiallinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu