Daniil Harms: Sattumia

Neuvostoliittolaisen kirjallisuuden kauhukakaran Daniil Ivanovitš Juvatšovin eli taitelijanimeltään Daniil Harmsin (1905–1942) Sattumia-tekstikokoelman järjettömät ja väkivaltaiset lyhyttarinat ovat omituista luettavaa. Toisen maailmansodan alkuhetkinä kirjoitetut tekstit eivät kuitenkaan jää tekotaiteelliseksi riehumiseksi, vaan niistä löytyy toisinaan yllättävän pisteliästä kritiikkiä niin Neuvostojärjestelmää kuin ihmisluontoakin kohtaan. Keväällä 2015 Harms pääsi Suomessa hetkeksi parrasvaloihin, kun KOM-teatterissa nähtiin Lauri Maijalan ohjaama, Sattumia-kokoelman teksteistä ammentava samanniminen äärikomedia.

Sattumia onkin varsin osuva yleisnimitys Harmsin teksteille, jotka romuttavat näennäisesti kaikenlaiset kaunokirjalliset säännöt hahmojen tai miljöön kuvauksesta alkaen. Miehen tarinoissa sattuu ja tapahtuu yllättäviä asioita vailla sen kummempia selityksiä, perusteluja tai sääntöjä: ihmisiä katoaa ja kuolee tuosta noin. Odottamattomat, villit ja itseään toistavat tapahtumaketjut hirvittävät ja naurattavat, semminkin kun ne päättyvät vielä pahempaan onnettomuuteen, täydelliseen yllätykseen tai sitten lakoniseen tokaisuun, kuten Kohtaaminen-tarinassa tapahtuu.

Mies lähti kerran töihin ja kohtasi matkalla toisen miehen, joka oli ostanut polakan ja oli matkalla kotiinsa.
   Siinä olikin oikeastaan kaikki. [s.86]

Varsinkin tälläiset lyhyet, muutaman kappaleen mittaiset viritelmät ovat tietysti miellyttävän ajatusvirtamaista luettavaa, mutta ne tuntuvat välillä turhan hienostelevilta ja tekotaiteellisilta rykäisyiltä kaikessa sanomattomuudessaan. Toisaalta Harms ei ole ilmeisesti osannut tehdä mitään perinteisesti ainakaan tarinoidensa kirjoittamisen osalta  –  Sattumia-kokoelman esipuheen kirjoittanut Pekka Pesonen paljastaa, että Harms ei harjoittanut minkäänlaista kirjoitustensa arkistoimista. Kokoelman tekstit on löydetty ja kopioitu talteen kirjailijan työhuoneesta löytyneiltä paperilappusilta.
 

Harmsin tarinat muistuttavat tyyliltään vähän vanhoja kansansatuja, mutta kirjoitusten väkivaltaisuus hämää ja järkyttää kerran toisensa jälkeen, kuten hurja Ikkunasta pudonnut eukko -kertomus osoittaa.

Muuan eukko kierähti kohtuuttomassa uteliaisuudessaan ikkunasta, putosi ja lätsähti katuun.
   Ikkunasta kurottautui toinen eukko ja alkoi katsella pudonnutta, mutta kohtuuttomassa uteliaisuudessaan hänkin kierähti ikkunasta, putosi ja lätsähti katuun.
   Sitten ikkunasta kierähti kolmas eukko, sitten neljäs ja viides.
   Kun kuudes eukko oli pudonnut ikkunasta, kyllästyin katselemaan heitä ja lähdin Maltsevskin torille, missä sokea mies oli kuulemma saanut lahjaksi villasaalin. [s.30]

Harmsin kirjoitusten surrealistinen raakuus ja väkivaltaisuus tuovat väistämättä mieleen amerikkalaisen Sam Pinkin (oik. David De Fina) Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen -kokoelman tarinat. Pinkin luomusten runollisessa järjettömyydessä ja verisyydessä on paljon yhteistä Harmsin kirjoitusten vinksahtaneen tunnelman kanssa. Tämä kääntyy tietysti Harmsin kannalta positiiviseksi asiaksi ja osoittaa, miten moderneja ja ilmaisuvoimaisia tämän tekstit ovatkaan – vaikka välillä tarinoiden vainoharhainen sävy saakin lukijan kohottamaan kulmakarvojaan. Näin käy esimerkiksi Eukko-novellin parissa.

Kadulta kuului pikkupoikien iljettäviä huutoja. Aloin siinä maatessani keksiä heille rangaistuksia. Kaikkein eniten minua kiehtoi ajatus tartuttaa heihin jäykkäkouristus, jotta he lakkaisivat yhtäkkiä liikkumatta. Vanhemmat joutuisivat raahaamaan heidät kotiin. Siellä he makaisivat eivätkä pystyisi edes syömään, koska eivät saisi suutansa auki. Heitä ruokittaisiin keinotekoisesti. Viikon kuluttua jäykkäkouristus alkaisi hellittää, mutta lapset olisivat niin heikkoja, että joutuisivat olemaan vuoteessa vielä kokonaisen kuukauden. Sitten he alkaisivat vähitellen parantua, mutta minä tartuttaisin heihin uuden jäykkäkouristuksen ja he kuolisivat kaikki. [s.176]

Vaikka Sattumia-kokoelman tekstit ovatkin varsin ailahtelevia laadultaan, on pakko myöntää, että niiden kanssa ei ehdi tylsistyä. Harmsin rohkeus, railakkuus, ennakkoluulottomuus ja järjettömyys voivat olla joillekin lukijoille kuitenkin liikaa, varsinkin jos yrittää ahmaista kokoelman kerralla. Sattumia toimii parhaiten pieniin osiin jaettuina piristävinä välipaloina muiden romaanien välissä nautittuna.
 

Petter oli pari vuotta sitten kuuntelemassa Pinkin runonlausuntaa Ravintola Kaisaniemessä.

Alkuteos: Slutšai
Tekstien kirjoitusvuodet: 1936-9
Suomennos: Katja Losowitch
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 211
Kansikuva: Matias Putus
Lajityyppi: absurdismi, lyhytproosa
Mistä saatu: kirjastosta lainattu