Opus eka: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

tiistai 26. tammikuuta 2016

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Olin ajatellut, etten kirjoita Mia Kankimäen kirjasta arviota. Se olisi sellainen kirja, jota lukisin joulun välipäivinä omaksi ilokseni. Asioita jotka saavat sydämen sykkimään nopeammin on kuitenkin kirja, joka mielestäni on sen verran erityinen, että siitä pitää kirjoittaa.

Olen elämääni kyllästynyt. Olen niin tylsistynyt, että kuolen. Olen niin tylsistynyt, että voisin kuolla, jos jaksaisin ja viitsisin.
Olen keski-ikäinen, miehetön ja lapseton. Asun yksin. Olen tehnyt samaa työtä kymmenen vuotta. Herään aamulla kello 6.15. Syön aamiaisen, aina saman. Luen sanomalehden. Käyn suihkussa. Matkustan työpaikalleni Helsingin keskustaan. Teen töitä, istun palavereissa. Seuraan organisaatiouudistuksia ja tehostamiskonsultteja vuosi vuodelta turhaantuneempana. Palaan kotiin. Katson televisiota, liikaa. Käyn joogassa, joskus. Vältän viininjuontia päänsäryn pelossa. Menen ajoissa nukkumaan. Valvon suurimman osan yöstä. Herään aamulla kello 6.15.
Kuolen tylsyyteen. Kuolen ahdistukseen. Kuolen vitutukseen. Jotain on keksittävä. [s. 11]

Mia Kankimäki päättää 38-vuotiaana jättää päivätyönsä, asuntonsa sekä tylsän elämänsä ja lähteä Japaniin tutkimaan 900-luvulla elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shónagonia. Shónagon on kirjoittanut teoksen Tyynynaluskirja, joka on kuuluisa listoistaan ja sen aikaisen hovielämän kuvaamisesta. Kankimäen tavoitteena on tutkia Tyynynaluskirjaa (joka muuten julkaistaan keväällä suomeksi) ja Seitä sekä samalla kirjoittaa itsestään ja kokemuksistaan. Kankimäen kirja kuvaa tätä tutkimusprosessia, vuorotteluvapaan tuomaa vapautta ja muutosta sekä elämää ja ihmisiä Kiotossa.

Kankimäellä on ihana ja mielenkiintoinen suhde tutkimaansa Seihin, jolla on kärkäs tapa kirjoittaa mutta joka listojensa avulla jäsentää maailmaa ja sen ilmiöitä ja ihmisiä. Kankimäki todella tutkailee Seitä ja pohtii tätä jokaisesta kuviteltavasta kuvakulmasta, pyörittelee ajatuksia ja spekuloi, mikä mahtaa olla 1000 vuotta sitten eläneen naisen oikea kohtalo. Sei elää hänen rinnallaan koko vuoden ajan, ja Kankimäki peilaa omia kokemuksiaan Sein kokemuksiin ja tämän aikaan. Kankimäen teoksessa on useita otteita Sein kirjoittamista listoista, ja esikuvansa tavoin myös Kankimäki pukee välillä ajatuksiaan ja kokemuksiaan listoiksi.

Viehättäviä asioita:
Kapeat, mutkittelevat kujat, niillä riveissä seisovat perinteiset machiya-talot, kiireetön pyöräily. Kotoisa, pienimuotoinen tunnelma, yhtäkkiä eteen aukeavat kanavat. Oman pyörän tuottama tunne siitä, ettei ole turisti. Salaiset puutarhat, pienoisuniversumit vesiputouksineen ja purossa uivine karppeineen. Mystiset, verhojen kätkemät ravintolat, joihin jo uskaltaa mennä, vaikkei ymmärrä merkkien viestiä. Ystävälliset ihmiset, jotka saavat olon tuntumaat kotoisalta ja tervetulleelta. Viilentävä tuuli. Oma koti. [s. 79]

Ongelmana vaan on, että edes alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole Tyynynaluskirjasta säilynyt – kaikki kuvat muinaisesta japanilaisesta naisesta ovat rakentuneet muiden käsien kautta. Myöskään mitään tietoa Sein todellisesta kohtalosta ei ole. Seistä on muokattu rietas ja epämiellyttävä besserwisser tuhannen vuoden kuluessa, ja yleisin tarina on, että Sei olisi päätynyt köyhäksi, ilottomaksi nunnaksi. Oikeaa tietoa ei kuitenkaan ole, mutta Kankimäki koettaa saada totuuden murusia selville laajojenkin mutkien kautta. Mielenkiintoista myös on, että japanilaisissa kouluissa oppilas joutuu opettelemaan Tyynynaluskirjan alkulauseita ulkoa, mutta silti teos on hyvin huonosti tunnettu myös kotimaassaan, eikä kovinkaan moni japanilainen osaa keskustella Seistä Kankimäen kanssa.

Rakas Sei, päässäni alkaa olla niin paljon tutkimustietoa, niin paljon tieteellistä analyysia ja epäilijöiden spekulaatiota, etten voi kohta enää nauttien lukea sinua ihan tavallisesti. Päässäni puhuvat satojen eri vuosisadoilla vaikuttaneiden tutkijoiden äänet, jotka yrittävät ryöstää ja pilkkoa sinut osiin, saada sanasi näyttämään joltain muulta, valaista räikeästi nurkkia joiden olisi lempeämpää pysyä hämärässä.
Sinun käsikirjoitustasi ei ole säilynyt.
Sinun käännöksesi ovat mitä sattuu.
Sinun listoistasi ei tiedetä mitä ne ovat, mutta ainakaan eivät sitä miltä näyttävät, ja jotenkin minulla on tunne, että vielä pahempaakin on tulossa.
Sei, tahtoisin palauttaa välimme ennalleen – ollaan hei taas vain sinä ja minä, ihan kahdestaan. Kirjoitellaan listoja asioista joita huomaamme, joista pidämme tai joita inhoamme, istutaan hiljaa vilpoisalla verannalla täysikuun äärellä ja nauretaan ääneen jos huvittaa. Ei ajatella, millaisia “näköaloja poeettiset katalogisi luovat klassiseen waka-runoon”. Ei, herran tähden, pohdita, onnistutko “voyerismillasi kyseenalaistamaan tabut, jotka ympäröivät naista passiivisena, eroottisena näkynä ja siten dekonstruoimaan polarisoidun sukupuoli- ja luokkajärjestelmän.” Ollaan vaan, Sei, juodaan vaikka vähän sakea, vedetään kännit, nukahdetaan kimonojemme alle kun on ensin juoruttu aamunkoittoon. [s. 234-235]

Paikoin Kankimäen kirjaa vaivaa hienoinen tukahduttava toisto. Vaikka spekulointi ja ajatusten pyöritteleminen on pääosin kiinnostavaa, välillä se on myös uuvuttavaa. Onneksi kirja nousee suvannoista nopeasti, ja pääosin en malttanut laskea kirjaa käsistäni.

Tärkeä huomio Kankimäen kirjassa on, kuinka se liikkuu tieto- ja kaunokirjallisuuden rajamailla: faktasta liu’utaan mahdolliseen fiktioon hienovaraisesti ja taidokkaasti. Kankimäen kirjassa sekoittuukin kirjoittajan oman tien etsiminen ja 900-luvun Kioton hovielämän kuvailu sujuvasti: lukija voi tuntea, kuinka kirjoittajan kurkotus menneisyyteen miltei ylettää, muttei riitä totuuteen asti. On ihanaa ja kutkuttavaa uppoutua kuvittelemaan tuhat vuotta sitten ollutta maailmaa. Harvoin on edes pientä mahdollisuutta tavoittaa palaa tuolta ajalta – on oikeastaan ihme, että edes joitakin tekstejä on säilynyt 900-luvulta.

Kankimäen kirja on ihana päiväunikirja, mutta myös paljon muutakin. Se tuntuu hyvältä ystävältä, ja välillä tuntuu, että melkein olisin jossakin Kioton temppeleistä, kuppiloista tai ravintoloista Kankimäen ja hänen kiotolaisten kämppistensä kanssa. Kankimäen teksti on heleää ja paikoin hurmiollistakin, ja listoineen ja mietelmineen niin elävää, että itsekin tekisi mieli lähteä reissuun. Tunnen ihollani Kioton kuumuuden (ehkä tosin viime kesän reissukin nostaa huumaani tätä kirjaa kohtaan) ja aistin sen tunnelman.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on ihana, runsas matka. Jos haluat matkustaa jonnekin kotisohvaltasi käsin, lue tämä.