Kazuo Umezu: The Drifting Classroom

Japanilaisessa Weekly Shōnen Sunday -sarjakuvalehdessä vuosina 1972-74 ilmestynyt Kazuo Umezun The Drifting Classroom on jännittävä kauhuseikkailu maustettuna yllättävän modernein ja ajankohtaisin sivuteemoin. Umezun kaikkiaan yhdentoista kirjan mittainen kauhukeitos tuntuukin paljon rikkaammalta ja monitasoisemmalta lukuelämykseltä kuin Stephen Kingin samoihin aikoihin julkaistu Hohto.

Vitosluokkalaisen Sho Takamatsun ja tämän luokkatovereiden koulupäivä saa ihan uuden käänteen, kun Tokiossa sijaitseva Yamaton ala-aste siirtyy henkilökuntineen päivineen keskelle salaperäistä aavikkoa. Tuttujen rakennusten paljastuttua hiekan alta Sho ja muut selviytyjät tajuavat siirtyneensä ajassa eteenpäin ympäristökatastrofien runtelemaan tulevaisuuteen, jossa ihmiskuntaa ei enää ole.

Oppilaiden ja opettajien väliset ja keskinäiset kahakat ja epävakaan ilmaston aiheuttamat luonnonmullistukset tulvineen ja myrskyineen koettelevat selviytyjiä rankalla kädellä, vaikka pahin on vasta edessä. Japanilaisen koululaitoksen edustajat näet joutuvat kohtamaan kuolleelle maapallolle syntyneitä, ravintoketjussa ihmisten paikan ottaneita vaarallisia elämänmuotoja ja samalla ratkaisemaan, kuinka he pystyisivät palaamaan omaan aikaansa ja varoittamaan 1900-luvun lopussa häämöttävistä, ihmiskunnan tuhoavista ilmastonmuutoksista.

The Drifting Classroomin hidas ja itseään toistava alku ei kuitenkaan sytytä, koska Umezu käyttää runsaasti aikaa kuvatakseen hankaluuksien täyttämää alkutaipaletta synkässä tulevaisuudessa. Luvassa on koko joukko erilaisia katastrofeja aina koulun naapurissa asuneen tutkijan oravan levittämästä ruttoepidemiasta (!) yllättäviin vedenpaisumuksiin ja lihansyöjätorakoista Sholle ilman puudutusaineita tai nukutusta tehtävään leikkausoperaatioon asti. Kaikki uhat eivät kuitenkaan tunnu järin uskottavilta vaan jäävät toistensa varjoon, kun Umezu puskee jo uutta uhkaa ja vaaraa Shon ja muiden selviytyjien niskaan.

Tällainen ratkaisu on toiminut varmasti viikkolehtimuotoisessa The Drifting Classroomissa paljon paremmin ja pitänyt sen lukijat jatkuvasti varpaillaan, mutta nyt tarina rupeaa toistamaan itseään nopeasti. Umezu ei lähde missään vaiheessa hajottamaan tarinaansa tai selviytyjien joukkoa esimerkiksi Mikael Niemen Veden varaan -romaanin tavoin useisiin selviytymistarinoihin, vaan fokus pysyy koko ajan Shossa ja tämän lähimmissä ystävissä.

Itsepäisestä ja ärsyttävän oikeudemukaisesta Shosta kehkeytyy tietysti selviytyjien johtaja, joka on vaikkapa Hajime Isayaman Attack on Titan -mangan päähenkilön Erenin tavoin aika rasittava, turhan itsestäänselvä sankarihahmo. Shon rinnalla on reipas Sakiko, joka jaksaa uskoa Shohon sokeasti huonoinakin hetkinä – valitettavasti Umezu ei anna sankarittarelleen oikein tilaa, vaan hengeltään vanhanaikainen kauhusarjakuva kohtelee Sakikoa ja muita naishahmoja välillä häiritsevän syrjivästi ja asenteellisesti.





The Drifting Classroomin sivuhahmot ovat kuitenkin astetta mielenkiintoisempia. Umezu nostaa vähän yllättäen kainalosauvan kanssa nilkuttavan Nishi-tytön tarinan keskiöön, kun paljastuu, että tyttö pystyy olemaan telepaattisessa yhteydessä Shon äitiin. Menneisyydessä poikansa katoamista sureva Emiko Takamatsu päättää auttaa aikamatkustajia piilottamalla omassa nykyhetkessään tavaroita ja varusteita ympäri Tokiota, jotta Sho ja kumppanit löytäisivät ne tulevaisuudessa.

Erityisesti sivutarina, jonka päätteeksi Sho kaivaa muumioituneen pesäpallotähden vatsasta laatikollisen äitinsä piilotamia antibiootteja, on häiriintyneintä ja mielikuvituksellista kauhumangaa hetkeen. Onkin harmi, ettei Umezu ota kahdesta aikatasosta tämän enempää irti.

Puolivälinsä jälkeen The Drifting Classroom käynnistyy toden teolla ja nousee komeasti siivilleen, kun Sho ja kumppanit joutuvat tekemisiin heinäsirkkamaisten hirviöiden kanssa, joita osa oppilaista ryhtyy palvomaan. Ihmisen paikan planeettamme ravintoketjussa ottaneet kauhistukset muuttavat tarinaa muodostamalla ihan konkreettisen ja vaarallisen uhan selviytyjille - semminkin kun osa oppilaista alkaa itse muuttua hirviöiksi.

Myöhemmin tarinassa esiintyvä, Marilyn Monroeta henkivä tappajarobotti ansaitsee seksistisyydestään huolimatta kunniamaininnan, sillä Umezun kyky leikitellä populaarikulttuurin kuvastolla on ollut melkoisesti omaa aikaansa edellä - Umezun Marilyn-tulkinta tuo mieleen kauhukuvastolla niin ikään leikitelleen, Jennin arvosteleman Aapo Rapin Kosmista kauhua -sarjakuvan.

Kaiken kaikkiaan The Drifting Classroomin kauhistukset ovat Kingin Hohdon vastaavia mielenkiintoisempia ja ennen kaikkea pelottavampia ilmestyksiä.

The Driftng Classroomin mielenkiintoinen loppuvaihe ei jää pelkästään mielenkiintoisten hirviöiden varaan. Umezu lähtee selittämään tarkasti ja havainnollisesti ihmiskunnan kohtaloa, joka paljastuu heinäsirkkaolentojen katselemalta mikrofilmiltä. Lajimme historiaa, kehitystä ja lopulta koko tuhoutumista avaava, surumielisen yksityiskohtainen ja uskottava kokonaisuus on yksi mangan hienoimmista hetkistä.

Mielenkiintoisen keskivaiheen jälkeen The Drifting Classroom romahtaa loppuaan kohti, kun keihäin varustetut oppilaat ryhtyvät sotimaan toisiaan vastaan ruokavarastojen tyhjentyessä hälyttävää tahtia. Eri tahojen väliset yhteenotot ovat tietysti jännittävää ja kaivattua vaihtelua yliluonnollisten uhkien jälkeen, mutta varsinkin loppua kohden taistelut alkavat toistaa itseään ihan liikaa ja niihin turtuu aika nopeasti.

Myös sarjakuvan loppuratkaisu, joka päättää Shon ja selviytyjien tarinan kuin seinään ja sirottelee perään naiivia maailmanparannuspropagandaa, on typerryttävä, hölmö ja yhdentekevä loppunäytös. Voi olla, että Umezu on aikoinaan suunnitellut palaavansa vielä tarinan pariin ja siksi jättänyt sen osin kesken, mutta tälläisenaan päätös ei sovi ollenkaan verisen ja painajaismaista kuvastoa tykittävän kauhuseikkailun loppulauseeksi.

Ongelmistaan huolimatta The Drifting Classroom tyydyttää niin psykologisen kauhun kuin splatterinkin ystävien verenhimon parhaimmillaan erinomaisesti. Umezun kauhuklassikko on häkellyttävän monitasoinen ja omintakeinen lukukokemus, jollaista toista tuskin tulee ihan heti vastaan. 

Petter on huojentunut siitä että tulevaisuus lähestyy vain päivä kerrallaan.


Alkuteos: 漂流教室 / Hyōryū Kyōshitsu
Alkuperäiset ilmestymisvuodet: 1972 – 1974
Englanninkielinen käännös: Yuji Oniki
Kustantaja: Viz Media
Sivumäärä: yhdessä osassa noin 200 sivua
Lajityyppi: kauhu, scifi, seikkailu
Mistä saatu: kirjastosta lainattu