Pentti Holappa: Savun hajua

Pentti Holapan Savun hajua -runoteos on täydellinen silloin, kun haluaa hetkeksi rauhoittua, laittaa villasukat jalkaan, ottaa kupin höyryävän kuumaa juomaa ja lueskella hyviä runoja. Reseptissä on paljon tuttua, ripaus kirpeää kaipuuta ja huntuna syksyistä melankoliaa. Holapan runot eivät ole liian kokeellisia tai vallankumouksellisia tähän mielentilaan, mutta ne eivät myöskään ole liian yksiulotteisia tai kliseisiä.

Runoteos on jaettu kahtia lyhyisiin ja pitkiin runoihin. Molemmissa toistuvia teemoja ovat muun muassa yksinäisyys, rakkaus, elämä ja oleminen. Kreikkalainen mytologia välähtelee siellä täällä sekä lyhyissä että pitkissä teksteissä. Lyhyet runot ovat pääosin aforistisia, pieniä tunnelmakuvia, mutta mukaan mahtuu myös kokeellisempia tekstejä. Esimerkiksi puhekielinen runo Mä rokkaan sulle muistuttaa rock-kappaleen sanoituksia ja eroaakin muodoltaan kaikista muista teoksen runoista. Se käsittelee samaa teemaa kuin monet muutkin runoista, rakkautta, mutta se tuntuu hieman kömpelöltä:

Mä rokkaan sulle.
Sinun hymys
ja surus ovat kauniita,
ne panevat
mut sekapäiseksi.

Jos luulet, että
mä hellitän,
niin erehdyt, et tunne mua.
Teen ihmeitä,
joita sä hämmästyt.

Ei helvettikään
nujerra mua.
Mä rokkaan sinut taivaaseen
ja taivaassa
me kaksi rokataan. [s. 23]

Ehkä tunteeni kömpelöydestä johtuu siitä, että runon erotessa niin kirkkaasti muista pompahtaa se esille voimakkaasti ja aiheuttaa vierauden tunteita. Toisaalta se on hyvä kontrasti muuten vähäeleisten runojen joukossa, ja rosoisuus tekee runosta ja sen puhujasta lämpimän ja sympaattisen.

Pitkissä runoissa käydään ainakin Venäjällä, Ruotsissa ja Pariisissa. Monilla matkoilla runon puhuja kohtaa erilaisia ihmisiä, paikkoja ja olemisen muotoja:

Ystäväni Ivan ja Ruth Malinowski
asuvat Smoolannissa Ruotsissa,
vaikka ovat tanskalaisia.

Ruth kutoo kangaspuilla suuria
seinävaatteita pellavasta ja villasta
elämän peruspilareitten varaan.

Neliön ja suorakaiteen mustavalkoliiton
näen, lujien viivojen ja hauraitten
pintojen vuoropuhelun kuulen

hänen rauhoittamastaan maailmasta.
Hän todellakin todistaa, että kaaos
on tilapäistä, jäjestys pysyvää. [s. 55]

Vaikka pitkien runojen muodostamat tarinat ja ajatukset ovat ihan onnistuneita, mielestäni Holappa on parhaimmillaan lyhyiden runojen kanssa. Pieneissä hetkissä Holapan kieli pääsee oikeuksiinsa, ja juuri lyhyisiin runoihin tekisi mieli palata aina uudelleen.

Tuntuukin, että Holapan runoissa on jotain kytevää. Ensimmäinen lukukertakin on tyydyttävä, mutta runojen säkeitä tekee mieli lukea kerrasta toiseen ja pysähtyä. Välillä kirjojen sivuja harppoo ja ahmii, mutta Holapan runoja tekee mieli siemailla, haistella ja tunnustella.

Holapassa on viehättävää, yksinkertaista charmia: parhaimmillaan hänen runonsa ovat oivaltavia, kuulaita ja jollakin omituisella tavalla tuttuja. Heikoimmilla hetkillä ne sortuvat turhan kulutettuun ja nähtyyn kuvastoon. Kuitenkin runot kestävät monta lukukertaa, ja Savun hajua voisi olla juuri sellainen kokoelma, jonka haluaisin omaan kirjahyllyyni ja josta voisi aina fiiliksen mukaan lukea runon tai pari sohvannurkkaan uponneena.

Olet kauniimpi, kun aloit rumentua.
Ihollasi on pitkien öitten tahroja,
otsallasi vaakasuoria tuskan uria. [s. 72]

Luin viime vuonna Holapan novellikokoelman Muodonmuutoksia, ja ihastuin tällöin kirjailijan luomiin maailmoihin ja minimalistiseen mutta lämpimään kieleen. Savun hajua vahvisti tätä tunnetta, ja taidankin lähiaikoina painella kirjastoon lainaamaan muitakin kirjoittajan teoksia.

Jenni haisee yleensä savulta partioviikonloppujen jälkeen.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1987

Kustantaja: WSOY

Sivumäärä: 83

Lajityyppi: runot

Mistä saatu: Kirjastosta lainattu