Colin Meloy, Carson Ellis: Maanalainen Sysimetsä

Colin Meloyn ja Carson Ellisin Sysimetsän kronikat -fantasiatrilogian avausosa Sysimetsä oli miellyttävän vanhanaikainen kertomus Portlandin Suurten metsien uumenissa piilossa olevasta, samannimisestä puhuvien eläinten ja ihmisten asuttamasta fantasiamaailmasta, jonka kaverukset Prue ja Curtis pelastivat leskiruhtinatar Aleksandran kynsistä.

Sysimetsä jäi kuitenkin kokonaisuutena varsin tasapainottomaksi lukuelämykseksi, jossa Meloy yritti tarjoilla kaikille vähän liikaakin kaikkea – esimerkiksi fantasialeffoista tutut massiiviset taistelukohtaukset eivät sopineet tarinan tunnelmaan ollenkaan. Maanalainen Sysimetsä jatkaa yhtä monipuolisella ja viihdyttävällä linjalla, mutta onnistuu olemaan edeltäjäänsä hallitumpi kokonaisuus.

Maanalainen Sysimetsä alkaa pari kuukautta edellisosan päättymisen jälkeen. Kasvien, ruohon ja puiden ääniä kuuleva Prue ei oikein jaksa keskittyä tavalliseen arkeen Portlandissa, ja Curtis on jäänyt ryöväreiden oppiin Sysimetsään. Ystävysten tiet kohtaavat kuitenkin pian, kun Prue joutuu Portlandissa ihmisen ja ketun välillä muotoa muuttavan kitsune-olennon salamurhayrityksen kohteeksi ja pakenee taas kerran sisällissodan partaalla tasapainottelevaan Sysimetsään.

Prue, Curtis ja tämän Septimus-rotta joutuvat jälleen maailmanpelastuspuuhiin etsiessään keinoa, jolla Aleksandran robotiksi muutettu ja jo kertaalleen hajotettu poika saataisiin heräämään henkiin. Näin tuleva kruununprinssi pääsisi valtaistuimelleen yhdistämään Sysimetsän keskenään riitelevät tahot.

Heti Maanalaisen Sysimetsän alussa on luvassa todella epäuskottava juonenkäänne, kun Portlandin puolella asuva Curtisin perhe etsii jäljettömiin kadonnutta poikaansa. Turkissa tehty näköhavainto Curtisista saa tämän vanhemmat sijoittamaan pojan siskot Rachelin ja Elsien kaupungin teollisuusalueella sijaitsevaan Joffrey Unthankin orpokotiin. Aivan romaanin alkupuolella tapahtuva kohtaus yrittää tavoitella selkeästi Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjan tragikoomista tunnelmaa kuitenkaan onnistumatta siinä.

Niinpä koko perhe oli ollut riemuissaan, kun isä oli eräänä päivänä rynnännyt työhuoneesta keittiöön ja kertonut jonkun nähneen Istanbulissa nuoren Curtisin näköisen amerikkalaispojan. Selvitettyään matkojen ja hotellien hintoja vanhemmat kuitenkin päättivät, että Elsie ja Rachel jäisivät Portlandiin sillä välin, kun he matkustaisivat Turkkiin Curtisia etsimään. Mutta missä tytöt asuisivat? Koska perheellä ei ollut kaupungissa yhtäkään lähisukulaista, ainoa vaihtoehto oli paikallinen orpokoti, jonne vanhemmat saattoivat tiukan paikan tullen viedä lapsensa täysihoitoon kohtuullista korvausta vastaan.
    ”Jamisonit veivät lapsensa sinne ja lähtivät sukelluslomalle”, vanhemmat olivat sanoneet. [s.41]

Laitostaan diktaattorin elkein luotsaava Unthank yrittää selvittää kaikin keinoin tapaa päästä valloittamaan metsien uumenissa odottavan Sysimetsän luonnonvarat, ja siskokset joutuvat tämän takia ihan omanlaisiinsa seikkailuihin. Onneksi näin käy, sillä Rachelin ja Elsien seikkailut ja Unthankin kieroilujen seuraaminen ovat Pruen ja Curtisin tavanomaisempiin fantasiaseikkailuihin verrattuna paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa. Ihan uusi näkökulma avaa Sysimetsän salaisuuksia ja historiaa ihan eri tavalla kuin pääparin paikalleen junnaamaan jäävät edesottamukset.

Maanalaisen Sysimetsän kuvituksesta vastaava Ellis panee jälleen parastaan, kun persoonalliset kuvitukset herättävät Sysimetsän hienosti eloon. Mielenkiintoiset ja omintakeiset hahmot ovat miellyttäviä väriläiskiä muuten varsin perinteikkäässä fantasiaseikkailussa.

Edellisosan tavoin Meloy esittää sankarittarensa sympaattisena ja ylivoimaisen taitavana hahmona, joka osaa paljon enemmän kuin kovanaamaa entistä kovemmin esittävä, ryöväriksi kouluttautunut Curtis. Kaksikon erossa toisistaan viettämä aika on vienyt heitä entistä loitommaksi toisistaan, mutta ajoittaisen nahistelun jälkeen Prue ja Curtis aina sopivat riitansa kornin dialogin säestämänä –  suunpieksäntä on pahimmillaan todella vaivaannuttavaa luettavaa.

”Loppumme on tullut”, Curtis sanoi.
”Niin on”, Prue sanoi.
”Anteeksi että loukkaisin sinua.”
”Samat sanat. Sitä paitsi sinä et ole itsekäs vaan mahtava tyyppi.”
”Niinkö? Oletko tosissasi?” Curtis kysyi.
”Olen.”
Kitsunet lähestyivät.
”Sinäkin olet hyvä tyyppi”, Curtis sanoi.
”Kiitos.” [s.281]

Maanalainen Sysimetsä porskuttaa kokonaisuutena eteenpäin ripeästi ja vauhdikkaasti. Näin Pruen ja Curtisin jatkuva soutaminen ja huopaaminen eivät muodostu järin haitalliseksi ainekseksi, kun lukija tietää, että nurkan takana on paljon mielenkiintoisempia juttuja odottamassa. Monipuolisuus ei kuitenkaan anna armoa sen tosiasian suhteen, että pääparin oma tarinalinja laahaa Maanalaisen Sysimetsän juonenlangoista pahiten.

Maanalaisen Sysimetsän kohtalona on kuitenkin lähinnä pedata Sysimetsän kronikoiden päätösosan, Sysimetsän valtakunnan, tapahtumia. Tämä näkyy varsinkin loppua kohti tarinan tahdin selkeänä hidastumisena. Kiusoitteleva loppu ei kuitenkaan turhauta vaan varmasti herättää lukijan pohtimaan Sysimetsän lopullista kohtaloa ja sitä, miten loppuhuipennukseen pääsisi käsiksi mahdollisimman pian.

Maanalainen Sysimetsä tarjoilee hyvin pitkälti samanlaisen fantasiaseikkailun kuin edeltäjänsä, mutta tekee sen tyydyttävämmin, paremmin ja mielenkiintoisemmin. Saa nähdä, pystyykö Meloy pitämään tarinan hyppysissään ja kuljettamaan fantasiatrilogiansa kunnialla maaliin.

Petterin suosikki-Joffrey on Unthankin niljakkeen sijaan

George R.R. Martinin Tulen ja jään laulun hymypoika Joffrey Baratheon.


Alkuteos: Under Wildwood: The Wildwood Chronicles, Book 2
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012
Suomennos: Peikko Pitkänen
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 555
Kansikuva: Carson Ellis, Dana Fritts ja Markus Pyörälä
Lajityyppi: fantasia, seikkailu
Mistä saatu: kirjastosta lainattu