Opus ekan kolmas ”lukuvuosi” tuli ja meni eikä ollut kokonaisuutena yhtään hullumpi. Kirjavuosi 2017 jää lukemiemme kirjojen ja varsinkin niiden parhaimmiston näkökulmasta vahvasti eri ääripäiden hallitsemaksi ajanjaksoksi – valtavat tiiliskiviromaanit ja ketterä lyhytproosa tekivät tänä vuonna pysäyttämättömän vaikutuksen.
Varsinkaan Petter ei ole aikaisemmin perustanut novelleista mutta on Opus ekan myötä löytänyt taiteenlajin ja nauttinut kuluneena kirjavuonna erityisesti Hilary Mantelin ja Lucia Berlinin persoonallisista ja omaperäisistä teksteistä. Lyhytproosa onkin noussut tietynlaiseen omaan asemaansa kuormittavan ja jos jonkinlaista virikettä tarjoavan arjen aallokossa – on rauhoittavaa työntää ympärillä välkkyvät monitorit syrjään ja rentoutua hetken aikaa paperille loihditun itsenäisen elämyksen kanssa. Keskimääräinen novelli on parhaimmillaan juuri sopivan mittainen lukupläjäys, jonka jaksaa hyvin tahkota läpi ennen kuin huomio harhailee muualle.
Tällaisen tarpeen syntyminen kertoo tietysti sekä Petterin herpaantuneesta keskittymiskyvystä mutta toki myös nykyelämän kiristyneestä tahdista, josta taukoa pitääkseen ei välttämättä jaksa syventyä aina eeppisimpään mahdolliseen sisältöön. Kalle Veirton mainio Ohut hauska kirja -nuortenromaani tarjoilee helposti lähestyttävän ja viihdyttävän täsmätuotteen, johon vähemmän kirjojen kanssa aikaa viettäneiden luulisi olevan helppoa ja mielekästä tarttua.
Mutta eipä sen toisenkaan ääripään edustajien kärkikastissa ollut valittamista. Miki Liukkosen O:ta ja Petterin täysin hurmannutta Hanya Yanagiharan Pientä elämää yhdistääkin eräs mielenkiintoinen piirre – O ja Pieni elämä ovat nimittäin mittakaavaltaan täysin äärimmilleen vietyjä, aiheensa ja hahmonsa kiireestä kantapäähän käsitteleviä teoksia. O ja Pieni elämä eivät aliarvioi lukijaansa saati pelkää tämän uupuvan satojen sivujen alle.
Kummatkin teoksista uskaltavat hienosti uida aikamme nopeatempoista ja virikekylläistä viihdekäsitystä vastaan ja tarjota todellisen raskaan sarjan kirjallisuutta, joka ei turhaan pokkuroi saati päästä lukijaansa helpolla. O:n ja Pienen elämän kaltaisten vastarannankiiskien julkaiseminen on rohkea ja tietoinen vastaisku kirjallisuuden suunnasta – onkin mielenkiintoista nähdä, näkyykö ennen kaikkea O:n tekemä panosten nostaminen kotimaisessa kirjallisuudessa lähivuosien aikana.
Ennen tulevaisuuteen kurkottamista kuitenkin listaamme alle vielä kerran meihin kirjavuonna 2017 vaikutuksen tehneitä romaaneita.
Varsinkaan Petter ei ole aikaisemmin perustanut novelleista mutta on Opus ekan myötä löytänyt taiteenlajin ja nauttinut kuluneena kirjavuonna erityisesti Hilary Mantelin ja Lucia Berlinin persoonallisista ja omaperäisistä teksteistä. Lyhytproosa onkin noussut tietynlaiseen omaan asemaansa kuormittavan ja jos jonkinlaista virikettä tarjoavan arjen aallokossa – on rauhoittavaa työntää ympärillä välkkyvät monitorit syrjään ja rentoutua hetken aikaa paperille loihditun itsenäisen elämyksen kanssa. Keskimääräinen novelli on parhaimmillaan juuri sopivan mittainen lukupläjäys, jonka jaksaa hyvin tahkota läpi ennen kuin huomio harhailee muualle.
Tällaisen tarpeen syntyminen kertoo tietysti sekä Petterin herpaantuneesta keskittymiskyvystä mutta toki myös nykyelämän kiristyneestä tahdista, josta taukoa pitääkseen ei välttämättä jaksa syventyä aina eeppisimpään mahdolliseen sisältöön. Kalle Veirton mainio Ohut hauska kirja -nuortenromaani tarjoilee helposti lähestyttävän ja viihdyttävän täsmätuotteen, johon vähemmän kirjojen kanssa aikaa viettäneiden luulisi olevan helppoa ja mielekästä tarttua.
Mutta eipä sen toisenkaan ääripään edustajien kärkikastissa ollut valittamista. Miki Liukkosen O:ta ja Petterin täysin hurmannutta Hanya Yanagiharan Pientä elämää yhdistääkin eräs mielenkiintoinen piirre – O ja Pieni elämä ovat nimittäin mittakaavaltaan täysin äärimmilleen vietyjä, aiheensa ja hahmonsa kiireestä kantapäähän käsitteleviä teoksia. O ja Pieni elämä eivät aliarvioi lukijaansa saati pelkää tämän uupuvan satojen sivujen alle.
Kummatkin teoksista uskaltavat hienosti uida aikamme nopeatempoista ja virikekylläistä viihdekäsitystä vastaan ja tarjota todellisen raskaan sarjan kirjallisuutta, joka ei turhaan pokkuroi saati päästä lukijaansa helpolla. O:n ja Pienen elämän kaltaisten vastarannankiiskien julkaiseminen on rohkea ja tietoinen vastaisku kirjallisuuden suunnasta – onkin mielenkiintoista nähdä, näkyykö ennen kaikkea O:n tekemä panosten nostaminen kotimaisessa kirjallisuudessa lähivuosien aikana.
Ennen tulevaisuuteen kurkottamista kuitenkin listaamme alle vielä kerran meihin kirjavuonna 2017 vaikutuksen tehneitä romaaneita.
Miki Liukkonen: O
”O on kaikessa syöksähtelevyydessään ja äkkivääryydessään
kiinnostavasti ja yllättävän jouhevasti etenevä kokonaisuus, jonka kikkailut eivät useimmiten tunnu tekotaiteellisilta päähänpistoilta vaan ne nivoutuvat muuhun sisältöön varsin luontevasti –
onhan romaanin kantavana ideana yksinkertaisesti kertoa ’kaikki’.”
Miki Liukkonen vei suomalaisen romaanin ennenkuulumattomiin korkeuksiin ja puitteisiin niin uskomattoman varmoin ottein, ettei paremmasta väliä – eikä toisaalta olekaan, sillä O on kotimaisen kirjavuoden ehdoton helmi.
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
”Eri-ikäisen Berlinin seurassa päästään muun muassa hengailemaan
viinaanmenevän apassin kanssa itsepalvelupesulassa,
repimään irti hammaslääkärinä työskentelevän isoisän purukalustoa, tekemään joulunpyhinä hukkareissu puolilaittomalle meksikolaiselle aborttiklinikalle ja nakkelemaan niskoja kommariopettajan saarnoille.”
Lucia Berlinin lyhytproosa ei sorru missään vaiheessa häiriintyneen rappioromantiikan yksipuoliseksi ihannoinniksi vaan tarjoilee lukijalleen tarkkanäköisesti ja kutkuttavan persoonallisesti kuvattuja muistoja kirjoittajansa erikoisesta elämästä.
Hanya Yanagihara: Pieni elämä
”Järkälemäinen Pieni elämä on ulkomuotoonsa nähden mielettömän herkkä,
tunteikas ja kerta kaikkiaan loistava romaani alusta loppuun.”
Willem, JB, Malcolm ja Jude päästivät Petterin kaikkea muuta kuin pieniin elämiinsä, jotka yhteen kietoutuessaan muodostivat yhden vaikuttavimmista lukuelämyksistä. Niinpä Petterin oli helppo valita Hanya Yanagiharan Pieni elämä kirjavuoden 2017 ehdottomaksi huipuksi.
Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha
”Mantel osoittaakin teksteillään, kuinka oikealle taajuudelle viritetyn tunnelman kaltaisilla tekijöillä pystyy luomaan suorastaan mestarillista kirjallisuutta, jossa lumous pysyy yllä tarkasti rajatun mutta parhaimmillaan ikimuistoisen hetken verran.”
Mikäli listauksen alkupäässä olleen Berlinin tekstit tuntuivat liian hurjilta, Margaret Thatcherin salamurhalle kannattaa antaa ehdottomasti tilaisuus. Hilary Mantelin novellit eivät ole aivan niin tarinavetoisia kuin Berlinin tekstit, vaan Mantelilla pääosassa ovat tunnelman taidokas luominen sekä tarkka ja herkkä kuvaus novellien maailmojen omituisista tapahtumista.
Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
”Onkin taidokasta, miten kuolemisen teemat on kytketty romaaniin mukaan niin kevyellä otteella – käsittely ei tunnu pinnalliselta muttei myöskään uuvuttavalta. Koukkua pitää yllä lukijan kysymys: miten mies, joka tietää kuolevansa, käyttää viimeiset hetkensä?”
Ian MacEwan: Pähkinänkuori
”Ihmisenalun nasevat ja lakoniset kommentit tarinan hurjien juonenkäänteiden keskellä toimivat ja tuovat siihen kaivattua kepeyttä, ja McEwan on tuonut tarinaansa myös todella häiriintynyttä navanalushuumoria – Trudyn ja Clauden petipuuhien seuraaminen kirjaimellisesti aitiopaikalta herättää välittömästi sympatiat sikiötä kohtaan.”
Ian McEwan luo kaunokirjallisen nahkansa uudestaan unohtumattomalla tavalla Pähkinänkuoressa. Lajityypin asetelmat päälaelleen kääntävä dekkari on nerokkaan raikasta luettavaa kannesta kanteen.
Erityismaininta:
Ossi Nyman: Röyhkeys
Ossi Nyman meni sohaisemaan syksyllä muurahaispesään kirjoittamalla romaanin omasta ideologisesta työttömyydestään. Työntekoa välttelevästä ja veronmaksajien rahoilla elämästä nauttivasta joutomiehestä kertonut Röyhkeys olisi ollut helppo kuitata halvaksi provokaatioksi, mutta Nymanin teos on yksinkertaisesti paljon enemmän.
Röyhkeys on älykäs romaani, joka onnistuu pukemaan sanoiksi suomalaisen yhteiskunnan koventuneen henkisen ilmapiirin ja sen aiheuttamat seuraukset yksilössä – kirjabloggarit eivät suotta valinneet Röyhkeyttä parhaiten vuotta 2017 kuvaavaksi romaaniksi. Nymanin opuksen ajankohtaisuus ei myöskään näytä olevan hälvenemään päin, sillä aktiivimalli kuohuttaa niin päättäjien kuin tavallisen kansankin keskuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti