Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu

Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu on karu mutta yllättävän monitasoinen tarina keskitysleirin kauhujen keskeltä. 90-luvulla eräät muusikot sattuvat tapaamaan, ja viulisti esittelee kollegalleen sielukkaasti soivaa soittopeliään, joka on saanut alkunsa Auschwitzin tuhoamisleirillä. Tämä arvostelu sisältää muutaman paljastuksen romaanin tapahtumista.

Keskitysleirillä vankina oleva viulunrakentaja Daniel joutuu mukaan erään komendantin ja lääkärin kuolettavaan vedonlyöntiin. Danielin on kyhättävä henkensä uhalla laadukas soittopeli kasaan, ja Danielin muusikkotaustainen vankitoveri joutuu vinguttamaan kyseistä viulua henkensä edestä.

Auschwitzin viulun alkuasetelma tuo etäisesti mieleen syksyllä lukemani ja niin ikään keskitysleirin kauheuksia kuvanneen Affinity Konarin Elävien kirjan. Hajanaiseksi kostokertomukseksi romahtanut Konarin romaani olisi voinut ottaa mallia Angladalta pysähtyneen ja kauhistuttavan tunnelman luomiseen – Anglada ei tarvitse Elävien kirjan massiivista hahmokatrasta saati verisiä silpomiskuvauksia tarjotakseen lukijalle väkevän lukuelämyksen.

Satunnaiset tilasto-otteet leirin välivaltaisuuksista ja tuhoamisen järjestelmällisyydestä ovatkin sitten vähän omituisia lisiä romaanin lukujen alkuun. Sitä vastoin leirielämän kuvauksen lomassa kerrotut, kuulopuheiden muotoon puetut kauhutarinat ovat kyllä pysäyttävää ja puistattavaa luettavaa. Hyvänä esimerkkinä toimii huhu kokeesta, jossa vanki pakotetaan jääkylmällä vedellä täytettyyn ammeeseen.

– Mitä varten he sellaista tekevät?
   – Siat sanovat tutkivansa, kuinka pelastaa Itämereen pudonneita saksalaislentäjiä, mutta sitä minä en usko, eikä kukaan muukaan korjaamolla… eivät edes ne nilkit itse. Olen varma, että ne kusipäät haluavat vain tuottaa kärsimystä. On sanomattakin selvää, että he nauttivat kiduttamisesta.
   – Eikö siinä palellu kuoliaaksi?
   – Jotkut paleltuvat, mutta se on sikojen mukaan vain ”olematon” osuus. Arvaapa, millaista ensiapua he antavat. He panevat vangin lämpenemään kahden alastoman prostituoidun tai naisvangin väliin; ne nurjamieliset puhuvat eläin- ja ihmislämpökokeista. He käyttävät kuumemittaria ja katsovat, tokenevatko vangit. Viime hetkellä ne perkeleet peittävät kaikki kolme huovalla. Eräs toveri kertoi kuulleensa toisessa leirissä, kuinka ne tappajasiat naureskelivat kokeesta puhuessaan. Saisivat tukehtua nauruunsa! [s. 66–67]

Auschwitzin viulun keskiössä ovat viluinen, nälkäinen ja kaikin tavoin murtunut mies sekä loputtomasti aikaa ja hupenevia voimia vaativa viulu. Danielin pakkomielteenomaiseksi puurtamiseksi muuttuvat rakennustyöt ovat huikeaa ja jännittävää luettavaa, ja ne ovat kieltämättä yksi romaanin vahvimmista tukipilareista. Miehen puuhailujen kuvaaminen verstaan uumenissa tuo väkisinkin yksipuoliseksi valahtavaan keskitysleirielämään tarvittavaa vaihtelua – semminkin kun viulunrakentamisen ympärille kietoutunut valtapeli kesyyntyy turhan ennalta-arvattavaksi juonikuvioksi.

Danielin höylä pysähtyi väkisinkin. Hän ei kohottanut katsettaan, hänen ei tarvinnut. Herra, älä anna minun lamaantua, älä anna minun tyriä. Verstaan tasaisessa hälyssä hän oli tunnistanut kaksi ääntä, jotka sihauttivat hänen korviinsa pelon kuin hehkuva rauta poltinmerkin. Kovempi, karkeampi ääni oli Sauckelin. Toinen kuului Rascherille.
   Daniel arveli sydämentykytyksensä kantautuvan kaikkialle, mutta hänen ajatuksensa juoksivat nopeasti. Miehet olivat vielä kaukana hänen syrjäisestä nurkastaan. Hän laski viulun kannen varovasti työpöydälleen ja suuntasi höyläpenkille. Hän tarttui palaan vaahteraa, jota oli sahannut viulun kaulaa varten. Hän katsoi hyväksyvästi vaahteran kauniisti aaltoilevaa loimukuviota ja alkoi hioa reunaa. Tämän minä osaan vaikka unissani, joten pystyn siihen myös Rascherin kylmien silmien alla, hän tuumi. Höylän edestakainen liike rauhoitti häntä, kun miehet pysähtyivät hänen eteensä. [s. 83]

Angladan romaani on tunnelmaltaan erittäin väkevä ja vahva kokonaisuus, jonka koruttomuus teki jopa kaltaiseeni rönsyilevien tarinoiden ystävään vaikutuksen. Auschwitzin viulu on pohjimmiltaan yksi monista korostetun toiveikkaista keskitysleiritarinoista, joiden pääosassa nähdään kuoleman ja hävityksen keskellä oikeita naruja vetelevä erityisyksilö, mutta Anglada kuljettaa näennäisen yksinkertaisen tarinansa hienotunteisuudella ja tyylillä loppuun saakka.

Alkuteos: El violi d’Auschwitz
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1994
Suomennos: Satu Ekman
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 142
Kansikuva: iStockphoto
Lajityyppi: historiallinen romaani, psykologinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu