torstai 13. huhtikuuta 2017

Emma Donoghue: Wonder



Huone-bestselleristään tunnetun Emma Donoghuen Wonder-uutukainen yrittää kovasti olla kirjoittajansa menestysteoksen kaltainen kaunokirjallinen mielenjärkyttäjä, mutta ei osu läheskään napakymppiin.

1800-luvun puolivälin kieppeillä englantilainen sairaanhoitaja Lib Wright passitetaan köyhään irlantilaiseen kylään tutkimaan 11-vuotiaan Anna O´Donnellin tapausta. Tiukan uskonnollisessa kodissa varttunut Anna on saanut koko maailman huomion kiinnittymään itseensä – irlantilainen ihmetyttö väittää eläneensä kuukausia kirjaimellisesti pyhällä hengellä ilman ruoan murenaakaan.

Elämää nähnyt Lib alkaa hitaasti mutta varmasti päästä Annan salaisuuksien ja mahdollisen huijauksen jäljille, mutta saa huomata uusien kapuloiden lentelevän rattaisiinsa säännöllisin väliajoin. Tytön vanhemmilla ja niskassa hengittävillä kylän mahtimiehillä on Annan varalle omat, Libin toimia sekoittavat suunnitelmansa. Kaiken tämän ohella kello käy armotta, sillä syömälakkoa viettävä Anna pysyy jollain ihme konstilla hengissä, mutta riutuu jatkuvasti huonompaan kuntoon.

Wonderia voisi parhaiten kuvailla taannoin ilmestyneiden Jessie Burtonin Nukkekaapin ja Han Kangin The Vegetarianin yhdistelmäksi – siitä löytyy tarkkaa perhe-elämän salaisuuksien valottamista sekä häiriintynyttä hulluuden kuvausta. Donoghue kuitenkin kompastelee ensiksi mainitun osa-alueen kanssa huomattavan paljon, sillä irlantilaisen junttitaajaman asukkaista ja O´Donnellin talonväestä ei löydy yhtä valovoimaisia sivuhahmoja kuin Nukkekaapissa, jossa Brandtin palvelusväen värikkäät jäsenet olivat kiinteä osa kokonaisuutta. Muiden kylän vaikuttajien motiivit ja ennen kaikkea Annan vanhempien mielenliikkeet jäävät harmittavan etäisiksi ja epämääräisiksi, vaikka ne kiinnostaisivat lukijaa.

Wonderissa valokeilaan pääsevät ennen kaikkea Lib ja Anna. Sairaanhoitajan ja kiihkouskovaisen syömälakkoilijan välille hitaasti mutta mielenkiintoisesti syntyvä suhde on romaanille tärkeä punainen lanka, ja dialogit kuvastavat kaikessa häiriintyneisyydessään kaksikon keskinäistä köydenvetoa. Libin ja Annan toisilleen esittämät arvoitukset alleviivaavat sopivan korostetusti hahmojen peräänantamattomuutta, eikä Anna tunnu missään vaiheessa epäuskottavan aikuismaiselta keskustelukumppanilta.
What did Irishwomen call it? ”Your monthlies? Have you ever bled?”
   ”A few times," said Anna, her face clearing.
   ”Really?” Lib was taken aback.
   ”In my mouth.”
   ”Oh.” Could an eleven-year-old farm child really be so innocent that she didn´t know about becoming a woman?
   Obligingly, Anna put her finger in her mouth; she brought it out tipped with red.
   Lib was abashed that she hadn´t examined the girls gums carefully enough on the first day. ”Open wide for a minute.” Yes, the tissue was spongy, mauve in patches. She gripped an incisor and wriggled it; slightly loose in its socket? ”Here´s another riddle for you,” she said, to lighten the moment.

   A flock of white sheep,
   On a red hill.
   Here they go, there they go,
   Now they stand still.
   ”Teeth,” Anna cried indistinctly.
   ”Quite right.” Lib wiped her hand on her apron.
[s.102]
Alun mielenkiintoisista dialogeista huolimatta Wonderin ensimmäinen puolikas laahaa välillä todella huolestuttavan verkkaisesti eteenpäin. Juoni tuntuu välillä pysähtyvän kokonaan ja jäävän herkuttelemaan Annan ja Libin yhteisillä kohtauksilla – ne menettävät tenhonsa hyvin nopeasti, kun homma ei tunnu etenevän minnekään. Annan syömättömyyteen liittyvät paljastukset eivät nekään tunnu oikein kiinnostavan ketään muuta kuin Libiä.

Wonderin lamauttava pysähtyneisyyden tunne toimi hyvin Huoneessa, jossa äidin ja pikkupojan yhteiselämän kuvaus oli viety huomattavasti kipeämmälle ja raadollisemmalle tasolle, mutta nyt Donoghue ei pysty kovasta yrittämisestään huolimatta repimään hahmoistaan irti tarvitsemiaan tunteita oikein missään vaiheessa. Tietynlainen hengettömyys unohtuu kuitenkin Wonderin lopun tapahtumien myötä, kun salaisuudet paljastuvat ja yllättävän toiminnalliset osuudet alkavat. Niiden myötä Donoghuen historiallinen romaani onnistuu saavuttamaan päätepisteensä varsin tyydyttävällä tavalla ja viemään aloittamansa tarinan loppuun asti – tosin melko velvollisuudentuntoisesti.

Wonder on hyvä ja mielenkiintoinen romaani, joka kuitenkin jää yllättävän intohimottomalla tavalla kerrotuksi kokonaisuudeksi. Samalla tavalla syömättömyyden ja itsemääräämisoikeuden kaltaisista teemoista ammentavan Kangin The Vegetarianin ylilyövään synkkyyteen tykästyneille Wonder voi olla liian karu ja yksioikoinen lukukokemus, jolla on kuitenkin lopulta paljon annettavaa kärsivälliselle lukijalle.


Petterillä verensokerit lähtevät jyrkkään laskuun viimeistään 4-5 ruoattoman tunnin jälkeen.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: Picador
Sivumäärä: 291
Kansikuva: Joanna Thomson
Lajityyppi: historiallinen romaani, psykologinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti