Ari Räty: Syyskuun viimeinen

Vuosikymmeniä sitten poikaporukka löysi kauniin nuoren tytön ruumiin. Syyskuuksi nimetty nuorukainen onnistui näkemään paikalta pakenevan murhaajan, jota hän jahtaa hatarien johtolankojen perusteella vielä nykypäivänäkin. Syyskuu saa kuitenkin yllättävän esteen tielleen, kun korruptoitunut poliisivoimien edustaja ryhtyy pistämään kapuloita miehen pakkomielteenomaisen tutkimuksen rattaisiin.

Ari Räty onnistuu kasvattamaan yksinkertaisista elementeistä rakennetun Syyskuun viimeinen -esikoisjännärinsä suureksi ja monitasoiseksi kertomukseksi, joka on jatkuvasti tukehtumassa omaan liiallisuuteensa. Synkkä ja pessimistissävyinen tarina kantaisi paljon paremmin ilman vaikkapa väkinäis-romanttista sivujuontaan, jossa Syyskuu kärkkyy Piezoksi kutsutun kaverinsa tyttöystävää. Taitavasti ja mielenkiintoisesti kerrotut, poikien nuoruusvuosiin sijoittuvat takaumat jäävätkin kovatasoisuudestaan huolimatta muusta kokonaisuudesta irrallisiksi episodeiksi.

Näissä kohdissa Räty tuntuu muutenkin kulkeneen aidan matalimmasta kohdasta, ja tuloksena on suoraan sanottuna nolon kornia tekstiä. Syyskuun viimeinen on varsin miehinen ja karhea romaani, jonka kliseisimmissä kohtauksissa naishahmoille ei ole jaettu kovinkaan kaksisia kortteja – eikä mieshahmoille toisaalta sen kummoisempia vuorosanoja.

Tyttö nousee notkeasti ja viehkeästi autosta. Hän ravistelee pitkää kiiltävänmustaa loivankiharaa tukkaansa. Hänellä on levolliset tummat silmät ja täyteläiset syvänpunaiset huulet, raskas povi jota hän ei peittele, pitkät voimakkaat jalat ja pyöreän takapuolensa päällä niin lyhyt hame. että hänen saumallisten sukkiensa yläosan pitsikuviot vilkkuvat hameen alta. Mustat nilkkaremmilliset korkokengät näyttävät enemmän kaksintaisteluaseilta kuin jalkineilta; niissä on punaiset nahkapohjat ja neljän tuuman korot jotka kopisevat piukasti asvalttiin. Ne on tehty kamppailuun josta yksikään mies koskaan selviydy voittajana. Tytön lantio keinuu hengästyttävästi.
   Komo tietää katsomatta missä Syyskuun silmät viipyvät. He istuvat kaksin tyhjäkäyntiä jauhavassa autossa.
   ”Saat sen jos haluut”, Komo sanoo jääkylmät tähdet silmänurkissaan.
   ”Hä?”
   ”Jaanan. Saat sen jos haluut.”
   ”Ei sun tarvi puhua siitä noin.”
   ”Miten.”
   ”Vittu mä en jaksa jauhaa. Älä alota tota.”
   Komo siemailee olutta. Hänen silmänsä kiiltävät.
   ”Väitätsä ettei se ole pornoin muija ketä sä oot ikinä nähny?”
   ”Pornoin? Mikä vittu sua vaivaa? Sä oot sen kundikaveri etkä parittaja, molopää.”
   ”Joo joo, mut väitätsä?”
   Syyskuu huokaisee.
   ”No en väitä.”
   ”Eli on?”
   ”Saattaa olla.” [s.194–195]

Syyskuun viimeinen on julma ja lohduton tarina, ja Rädyn karheudessaan kiinnostava tyyli vie lukijan mennessään ajoittaisesta kompastelusta huolimatta. Nopeaan tahtiin etenevä tarina malttaa hidastella juuri sopivasti tärkeimpien kohtausten kohdalla, ja jatkuvasti vaihtelevista näkökulmistaan huolimatta Syyskuun viimeinen onnistuu pysymään kautta linjan varsin selkeänä kokonaisuutena. Syyskuun ja pahana kyttänä toimivan Hagmanin vinkkeleiden ohella tarinaa seurataan muun muassa parin puhtoisemman koppalakin ja edelleen veritekojaan jatkavan tappajan näkökulmista.

Rädyn esikoisromaani toimii parhaiten sen synkimpinä ja ahdistavimpina hetkinä. Sen laadukkaimpia kohtia ovat varsinkin loppupuolen luvut, joista ihmissuhdekuviot on riisuttu kokonaan pois ja Räty malttaa pysytellä mukavuusalueillaan eli melankolisen tunnelman luomisessa ja virtaviivaisen toiminnan kuvaamisessa. Onnistunut loppu ei yhtäältä pelasta Syyskuun viimeistä sen pahimmilta ongelmilta, muttei toisaalta vähennä sen tosiasian merkitystä, että suomalainen jännityskirjallisuus on saanut uuden lupaavan ja kunnianhimoisen tekijän.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 309
Kansikuva: Peter Levi, Getty Images
Lajityyppi: jännitys, kollaasiromaani
Mistä saatu: arvostelukappale