torstai 9. huhtikuuta 2015

Rainbow Rowell: Eleanor & Park



Rainbow Rowellin nuortenromaani Eleanor & Park on melkoisen positiivinen yllätys, joka viettelee hitaasti mutta varmasti puolelleen sympaattisilla ja todenmukaisilla päähahmoillaan ja tunnelmallaan.

Eleanor Douglasin ja Park Sheridanin tarina alkaa Omahassa, Nebraskan osavaltiossa syksyllä 1986, kun 16-vuotiaat nuoret kohtaavat ensimmäisen kerran koulubussissa. Uusioperheen kaoottisesta arjesta ja inhottavasta isäpuolesta kärsivä, kauniisti sanottuna persoonallisesti pukeutuva Eleanor ja äitinsä puolelta korealaiset sukujuuret omistava Park alkavat jutella, lukea yhdessä sarjakuvia ja kuunnella kasetilta The Smithsin tuotantoa. He tutustuvat toisiinsa hitaasti, ja kuten arvata saattaa, tunteet syvenevät ja lempi leimahtaa.

Kaksikon suhteessa on vain harvinaisen paljon mutkia matkassa, sillä omituisesti pukeutuva Eleanor saa koulun suositut oppilaat kimppuunsa, eikä tytön perhettä tyrannisoiva isäpuoli Richie katso Eleanorin ja Parkin suhdetta hyvällä. Koulukiusaaminen ja Eleanorin perhehelvetti nousevatkin yllättäen kirjassa vahvoiksi teemoiksi, joiden synkkiä sävyjä Rowell kuitenkin tasapainottaa hienosti nuorten suhteen kehittymisen kuvaamisella sekä vähän vinolla mutta lämpimällä huumorilla. Näin Rowell on varmistanut, ettei Eleanorin ja Parkin tarina valahda ihan siirappisen tasapaksuksi.
’I miss you. Eleanor. I want to be with you all the time. You´re the smartest girl I´ve ever met, and the funniest, and everything you do surprises me. And I wish I could say that those are the reasons I like you, because that would make me sound like a really evolved human being…
’But I think it´s got as much to do with your hair being red and your hands being soft… and the fact that you smell like homemade birthday cake.’
[s.112-3]
Teoksen ehdottomasti suurimpana onnistumisena voikin pitää juuri Eleanorin ja Parkin suhteen muotoutumisen kuvaamista kaikista ongelmista huolimatta. Hitaasti etenevä tarina ei kuitenkaan tunnu pahemmin pitkäveteiseltä, sillä kaksikon keskusteluiden ja tutustumisen seuraaminen on kaikessa epävarmuudessaan ja kömpelyydessään hauskaa, oivaltavaa ja viihdyttävää luettavaa. Rowell ei ole kuitenkaan tehnyt pääparistaan pliisun täydellistä, vaan molemmilla hahmoilla on omat pulmansa. Eleanorin lihavuus, perhehuolet ja todella synkäksi riehahtava koulukiusaaminen sekä Parkin omat identiteettiongelmat korealaisuuden ja amerikkalaisuuden välillä saavat huomiota runsaasti, mutta Rowell kuvaa myös hahmojen arkipäiväisiä ongelmia taitavasti itku- ja raivokohtauksineen, nahisteluineen ja mykkäkouluineen päivineen – tuollaistahan se on teini-iässä!

Vaikeasti yhteen sommiteltavat hassuttelu, synkistely ja söpöily kulkevat enimmän aikaa Eleanor & Parkissa niin luontevasti käsi kädessä, ettei moista kokonaisuuden hallintaa voi kuin ihailla. Rowellin teos tuntuu esimerkiksi John Greenin Kaikki viimeiset sanat -nuortenromaaniin verrattuna huomattavasti rikkaammalta ja sävykkäämmältä ja siten mielekkäämmältä kokonaisuudelta. Toisaalta Rowellkaan ei tunnu aina oikein pitävän tarinaansa kasassa, ja monet Eleanor & Parkin juonenlangat jäävät vähän irrallisiksi: esimerkiksi Parkin lyhyt kokeilu meikkaamisen parissa jää aika nopeasti unohduksiin sen jälkeen, kun kajalit on palautettu äidille. Tämä tietysti alleviivaa teon kokeiluluonteisuutta, mutta saa jotkin tarinan osat tuntumaan ylimääräisiltä ja jopa vähän turhilta itse kokonaisuuden kannalta.

Greenin teosta vasten peilatessa onkin yllättävää, että eräs Kaikkien viimeisten sanojen ongelma vaivaa myös Eleanor & Parkia. Rowell näet käyttää runsaasti aikaa kuvatessaan Eleanorin näkökulmasta sitä, kuinka ihanan komea ja kuuma Park on persoonallisine kasvonpiirteineen. Tästä tulee mieleen Greenin tapa kuvailla romaaninsa ihanaa Alaska Youngia loputtoman vaivaannuttavilla, lähinnä tytön muotoihin keskittyvillä kohdilla. Kaiken kukkuraksi Rowell ei juuri koskaan siirry Parkin silmillä ylistämään Eleanoria, vaan jopa tähän ihastunut poika arvostelee mielessään kovin sanoin tytön ulkonäköä, oikkuja ja vaatepartta. Tällainen ratkaisu tuntuu vähän epäreilulta muuten virkistävän erilaisessa tarinassa.
Eleanor looked like her mother through a fish tank. Rounder and softer. Slurred. Where her mother was statuesque, Eleanor was heavy. Where her mother was finely drawn, Eleanor was smudged.
After five kids, her mother had breasts and hips like a woman in a cigarette ad. At sixteen, Eleanor was already built like she ran a medieval pub.
[s.18]
Toisaalta monet sivuhahmoista, kuten Eleanorin kaunis mutta ilkeän Richien ikeen alle jäänyt äiti, julmuudessaan aika yksipuoliseksi konnaksi jäävä Richie ja Parkin vanhemmat, ovat aikamoisia stereotyyppejä. Parkin kampaajana toimiva äiti kuvaillaan huonosti englantia puhuvaksi omapäiseksi naiseksi, joka saattaa napata Eleanorin tuon tuosta kampaajantuoliinsa hiuskokeilujaan varten. Parkin isä taas on oikea äijä, joka yrittää karaista Parkia ja tämän pikkuveljeä Joshia käymään taekwondo-harjoituksissa eikä suostu puhumaan vanhimmalle pojalleen tämän meikkikokeilujen aikana, jotka Park lopettaakin perherauhan säilymisen vuoksi. Poikien isä suhtautuukin armeijataustansa vuoksi asioihin karun yksiniitisesti.
’Can´t you get her back?’ his dad asked.
’I can´t even get her to talk to me.’
’It´s too bad you can´t talk to your mother about this. The only way I know how to land a girl is to look sharp in a uniform
.
[s.186]
Greenin tunnetuimmat nuortenromaanit Tähtiin kirjoitettu virhe ja edellä mainittu Kaikki viimeiset sanat nojaavat teoksen lopussa odottavaan tunteikkaaseen juonenkäänteeseen. Eleanor & Park seuraa tätä kyynelkanavien ylääpidosta huolehtivaa trendiä, kun Eleanorin ja isäpuoli Richien välit kiristyvät loppua kohti tavalla, joka pakottaa Eleanorin ja Parkin tekemään nopean ja tuskaisen valinnan. Rowellin romaanin loppu ei kuitenkaan ole erityisen luonteva: yhtäkkiä Eleanor on polttelemassa pilveä kiusaajiensa kanssa autotallissa, sitten tämä lähtee Parkin kanssa pakomatkalle ja kohta ollaankin jo lausumassa jäähyväisiä. Onkin kuin Rowell olisi herännyt rauhallista romaaniaan kirjoittaessaan lopun lähenemiseen ja sitten kursinut teoksensa kasaan väkivaltaisesti.

Myös ratkaisultaan osin avoimeksi jäävä loppu ei oikein tyydytä kaiken sen jälkeen, mitä lukija on saanut kokea Eleanorin ja Parkin seurassa. Rowellin jälkisanat siitä, kuinka lukija saa itse päättää nuorten tulevaisuudesta tuntuvat vähän oudoilta viihdekirjallisuudessa, joka ei ole perinteisesti yrittänytkään aktivoida lukijoita kuvittelemaan tarinoille loppua. Moisen yrittäminen on toki rohkeaa ja virkistävää, mutta se ei vain toimi Eleanor & Parkin tapauksessa.

Eleanor & Park on ongelmistaan huolimatta hurmaavaa luettavaa, joka yllättää monipuolisuudellaan, kauneudellaan ja huumorintajullaan kerran toisensa jälkeen.

Myös Petter tapasi Jennin Eleanorin ja Parkin tapaan aikoinaan bussissa.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012
Kustantaja: Orion Books
Sivumäärä: 325
Kansikuva: Debbie Powell
Lajityyppi: draama, nuortenromaani, romantiikka
Mistä saatu: lainattu kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Sain tämän juuri luettua, ja pidin kovasti. Postaustasi lukiessani huomasin kuitenkin, että tosiaan: Rowell esittää muut hahmot aika stereotyyppisinä. Parkin äidin kielitaidottomuuden bongasin minäkin jo lukiessani, ja koin sen ilmentämisen vähän turhana. Minäkin ihmettelin vähän loppua ja sitä, miten esimerkiksi Tina otti Eleanorin vastaan. Toisaalta taas pidin avoimesta lopetuksesta ja siitä, että lukijalle jäi mahdollisuus päättää tarina ja siten myös lukukokemus itselle sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eleanor & Park taitaa olla niitä kirjoja, joiden puutteet tai terävät kulmat on lopulta valmis sietämään, kun meininki ja tunnelma ovat muuten niin oivallisia. Vaikka Rowellin teoksen lukemisesta onkin jo puoli vuotta, tuo loppu ja sen avoin päätös eivät mielestäni edelleen vain istu romaaniin, vaan molemmat tuntuivat vähän hätäisiltä ratkaisuilta. Mutta Eleanor & Park on silti todella hyvä, siitä ei ole epäilystäkään. -Petter

      Poista