keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tervetuloa Opus ekan pariin!

Nukkemestarimme Jenni on luonut Opus ekan bloggareista hienot nuket.

Nenäsi edessä on uusi kotimainen kirjablogi, jota ylläpitää kirjoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta pitävä helsinkiläinen nuoripari. Kirjat ovat meille kaikki kaikessa, ja haluamme jakaa kirjoihin ja lukemiseen liittyviä ajatuksia ja tunteita kanssasi.

Opus ekassa pääosan saavat kirja-arvostelut, joita julkaisemme vuorotellen. Pyrimme muutenkin lukemaan mahdollisimman erilaisia teoksia, jotka edustavat eri kulttuureja, tyylilajeja ja lajityyppejä. Valitsemme itse Opus ekaa varten arvostelemamme kirjat ainakin näin alkuvaiheessa, mutta myöhemmin otamme myös lukuvinkkejä vastaan. Kevään aikana tulemme arvostelemaan muun muassa kahdesta romua keräävästä veljeksestä kertovan teoksen ja kotimaisen modernistisen romaanin, jossa ovat pääosissa höperö ruustinna, kuuliainen palvelija ja täytetyt linnut.

Pyrimme pelkän juonen kuvaamisen sijaan pohtimaan arvosteluissamme tarkemmin teoksen teemoja, hahmoja ja heidän kohtaloitaan sekä kirjoittajan tekemiä ratkaisuja onnistumisineen ja kehityskohtineen.

Kirja-arvostelun lopussa teos saa loppuarvosanan asteikolla 1-10:

10 Pakko lukea
9 Elämää suurempi
8 Hyvä valinta
7 Kannattaa lukea
6 Kokeilemisen arvoinen
5 Keskinkertainen
4 Paremman puutteessa nautittava
3 Kirjallinen ongelmatapaus
2 Enimmäkseen ajanhukkaa
1 Kehno

Tähän asteikkoon päädyimme, koska se on laajempi ja sävykkäämpi kuin esimerkiksi elokuva-arvioista tuttu viiden tähden systeemi, mutta samalla myös suppeampi ja mielekkäämpi kuin 1-100 pisteen välillä liikkuva järjestelmä. Viimeksi mainitussa pisteitä heruu yleensä vain asteikolla 70-96, eli käytössä on ainoastaan alle kolmannes koko systeemistä - tässä ei tuntunut olevan mieltä eikä järkeä.

Pelkkä arvosana ei kuitenkaan kerro kaikkea teoksesta, vaan itse arvostelun lukeminen puoltaa paikkaansa. Haluamme jakaa innostavia lukuvinkkejä eteenpäin ja herätellä uusia ajatuksia mahdollisesti jo aikaisemmin luetuista kirjoista. Odotamme innolla arvosteluista syntyvää keskustelua!

Emme aio kuitenkaan jäädä pelkästään kirjojen parissa nuhjaamiseen, vaan jo tämän kevään aikana tulemme julkaisemaan blogissa erilaisia juttuja ja kirjoituksia lukemiseen liittyen. Aiomme esimerkiksi tutustua tarkemmin pääkaupunkiseudun kirjastoihin ja perehtyä erilaisiin lukemistottumuksiin muun muassa mahdollisen taustamusiikin kuuntelemisen suhteen.

Meille kummallekin Opus eka on ensimmäinen kirjablogimme. Olemme jo nyt täpinöissämme tulevista lukuelämyksistä - tervetuloa mukaan kirjavalle taipaleelle!

Terveisin,
Jenni ja Petter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti