Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on rikas ja monitasoinen pelinavaus tekijänsä kirjailijanuralla. Työnteon, ihmissuhteiden, yksinäisyyden ja aikuisuuden ristiaallokossa pyristelevän nuoren naisen tarina tuo vahvasti mieleen Erkka Mykkäsen Something not goodin – sekä Mykkänen että Savonlahti osaavat tiivistää näennäisen kepeällä otteella eteneviin romaaneihinsa kokonaisen sukupolvikuvauksen luontevasti ja uskottavasti.

Savonlahden romaanin kertojana toimiva ja vapaana toimittajana työskentelevä päähenkilö hakee ja tekee töitä, syö sipsejä, ravaa ympäri Kalliota rakkauden- ja elämännälkäisenä, matkustelee, makoilee parvekkeella kuunnellen Linnanmäeltä lähtevää metakkaa ja haaveilee uudesta elämästä, jonka aloittaminen tuntuu olevan aina niin lähellä, vaikka lupaavilta tuntuneet kesät muuttuvat aina lopulta syksyiksi.

Ehkä tänä kesänä on sisällöltään varsin runsas romaani, joka kuitenkin vilistää eteenpäin varsin reippaalla tahdilla – vauhti ei kuitenkaan tunnu missään vaiheessa liian kovalta. Ripeätahtisuus lähinnä muistuttaa ajan vääjäämättömästä kulumisesta traagisella tavalla, joka on Savonlahden romaanin yksi hienoimmista piirteistä.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kuvaa aikuisuutta siekailemattoman ja jopa julman rehellisellä tavalla – päähenkilön päivät kuluvat vetelehdinnän ja omassa elämässä eksyksissä olemisen parissa kuin Ossi Nymanin Röyhkeydessä konsanaan. Savonlahti osaa kuvata hienosti holtitonta tasapainoilua vetkuttelun ja impulsiivisluontoisen aikaansaamisen välillä esimerkiksi kohdassa, jossa päähenkilö kuljeskelee Oikotie-sovelluksen välityksellä Uniikin myytävänä olevan kodin näköisversiossa ja samalla laskettelee luikuria puhelimeen.

Siirryin Uniikin keittiöön. Isäni alkoi puhua siitä, kuinka mikään yritys ei pysynyt enää pystyssä, koska ihmiset tilasivat kaiken netistä, ja siitä, kuinka printti teki kuolemaa. Ihmiset jäivät työttömiksi, ja töitä oli vaikea löytää. Ajat olivat kova, maailma oli kova, mutta ihmiset olivat selvinneet aiemminkin. Uniikin keittiössä oli penkki, jonka päällä olevassa taulussa luki DO MORE OF WHAT MAKES YOU HAPPY.
   ”Mutta hyvä, että sulla on duunia”, isä sanoi.
   ”Joo”, vastasin.
   Puhelun päätyttyä tunsin pienen piston sydämessäni. Siirryin Oikotien avointen työpaikkojen osioon. Ja mitä näinkään: suuri kirjakauppaketju haki myyjiä. Minähän olen unelmahakija, ajattelin ja aloin täyttää työhakemusta. Jokaisen koulutuksen ja työpätkän alku ja loppu täytyi merkata päivän tarkkuudella. En jaksanut kaivaa vanhoja todistuksiani esiin, joten keksin päivät päästäni ja toivoin, ettei yksikään niistä sattunut olemaan sunnuntai. [s. 136–137]

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on myös ihmissuhdekuvauksensa osalta timanttista tavaraa. Savonlahti onnistuu osoittamaan, miten vaikeaa ”oikeiden” tai edes läheisten ihmissuhteiden luominen on nykyajan Tinder-ruletin pyörityksessä – unohtamatta omia suuria odotuksia ja ironista itsetietoisuutta, jonka taakse on helppo piiloutua ja toisaalta kadottaa tärkeitä ja merkityksekkäitä asioita. Ystävyyssuhteiden vaikeuden kuvaaminen on myöskin loisteliasta, kun Savonlahti kuvaa muun muassa tyhjätaskuisen päähenkilönsä nolostelua kavereiden maksellessa menoja.

Savonlahden tyyli on sopivan piikikästä, nasevaa ja välillä koomistakin luettavaa. Päähenkilön tarkat kuvaukset esimerkiksi muotiin ja ehostautumisen kiemuroihin liittyen ovat mielenkiintoista luettavaa, ja esimerkiksi pitkät kuvaukset kaunistautumisesta eivät tunnu mitenkään ylimitoitetuilta, vaan ne sopivat romaanin arkirealistiseen tunnelmaan oivallisesti. Päähenkilö tuntuu hauskalla tavalla vähän ärsyttävän ylianalyyttiseltä ja tarkalta pingolta, ja hänessä on myös huvittavia draamakuningattaren elkeitä. Romaanin kertojan runollisten ja mukadramaattisten ajatusleikkien seuraaminen on varsin viihdyttävää ja monitasoista luettavaa.

Hänen hiuksensa olivat niin pitkät, että ne ylsivät poninhännälle. Se tuntui raa´lta: hänen elämänsä oli mennyt eteenpäin ilman minua. En ollut ajatellut, että entisen poikaystäväni hiukset voisivat kasvaa niin pitkiksi, en, vaikka olin ajatellut moni asioita hänestä. Olin ajatellut esimerkiksi sitä, että hän oli varmasti niitä ihmisiä, jotka eivät käytä talvisin kaulahuivia. Jos suhteemme olisi jatkunut, olisin varmasti kauhistellut sitä jatkuvasti. Mutta koska hän hylkäsi minut ennen kuin pakkaset alkoivat, emme koskaan ehtineet kysellä toisiltamme aamuisin, miten kylmää ulkona oli ja miten sinne täytyi pukeutua. Sen kaltaiset kokemukset jäivät kokematta, kun tuli jätetyksi syyskuussa. [s. 89–90]

Romaanin päähenkilö jää kuitenkin vähän yksipuoliseksi hahmoksi Something not goodin Veikkoon nähden, joka muovautuu ja kehittyy uskottavalla tavalla Mykkäsen luomien juonenkäänteiden myötä. Savonlahden romaanin kertoja ei puolestaan oikein tunnu ottavan opikseen epäonnenpotkuista, mikä ei yllättäen sitten tunnukaan laiskalta hahmonkehitykseltä vaan pikemminkin traagiselta, kun elämänmuutosta janoava nuori nainen ei kuitenkaan ole itse valmis ottamaan askelta eteenpäin elämässään.

Ihmiselon kuvauksen ohella Savonlahti loistaa myös esitellessään Helsingin eloa ja menoa. Savonlahti kuljettaa lukijaa hahmonsa kommellusten mukana aina Piritorin S-marketin sipsihyllyltä Döner Harjuun syömään ja eteläisen kaupunginosan puistoihin, ja kaupunkielämän havainnoinnit tuovat kerrontaan mukaan huikeita lisäsävyjä.

Pinaatti-minttu-mango-kookossmoothie maksaa seitsemän ja puoli euroa – tervehenkinen elämä ei tule halvaksi. Café Ursulan terassi on askarreltu auki remontin takia, joten joudumme jäämään sisälle istumaan. Onneksi meillä käy tuuri, ja vapaana on paikka, josta on suora näkymä merelle. Suomenlinna on kauempana kuin muistin, huomaan, mutta liekö sillä väliä, kun en koskaan käy siellä. [s. 210]

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hienovarainen mutta varsin persoonallinen, omakohtainen ja luontevasti etenevä lukuelämys. Lyhyitä ja suhteellisen itsenäisiä lukuja on helppo ahmia vaikkapa työmatkalla metrossa istuskellessa, mutta rehellinen ja suorasukainen aikuiselämän kuvaus nivoo runsaan kokonaisuuden yhteen upealla ja omaleimaisella tavalla.

Petter on käynyt Kallion ruokakaupoista 
ehdottomasti eniten Porvoonkadun Alepassa.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 304
Kansikuva: Hilla Semeri
Lajityyppi: psykologinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu