Elin Willows: Sisämaa

Elämäni ei vie tilaa. Kaikki mitä toin tänne mahtui yhteen autoon. Enää ei mahtuisi, mutta tavaraa ei vieläkään ole paljon. Mietin, minne muuttaisin jos lähtisin ja mitä jättäisin tänne saadakseni kaiken mahtumaan yhteen autoon. Siihen ei ole selvää vastausta. En voi muuttaa takaisin. Tiesin sen jo lähtiessäni. En siksi että olisin nimenomaan jättänyt jotakin taakseni, vaan enemmänkin siksi että tein valinnan. Päätin lähteä tänne ja päätin jäädä vaikka erosimme, ja nämä kaksi valintaa estävät minua muuttamasta mieltäni. Takaisin palaaminen olisi mielensä muuttamista.
   Tarvitsisin syyn lähtemiseen, mutta en keksi sellaista, ja siksi jään tänne. [s. 88]

Elin Willowsin esikoisromaani Sisämaa on kauniin vähäeleinen kertomus yksinäisyydestä, vapaudesta, arjesta ja ihmisen kyvystä sopeutua uuteen. Sisämaan päähenkilö muuttaa romaanin alussa pohjoisruotsalaisen rakkautensa perässä pieneen kaupunkiin. Suhteen nopean kariutumisen jälkeen nainen jää asumaan uudelle kotiseudulleen, vaikka poikaystävä myöhemmin muuttaakin paikkakunnalta opiskelujensa perässä. Nainen työskentelee täkäläisessä ruokakaupassa, katsoo rikossarjoja videolta, ajaa jossain välissä itselleen ajokortin ja tutustuu hitaasti kaupungin asukkaisiin – ulkopuolisuuden tunne ei vain päästä naista otteestaan missään vaiheessa.

Sisämaa on arkirealismia komeimmillaan ja kauneimmillaan kannesta kanteen. Willows osaa kuvailla tarkkanäköisesti päähenkilön ympärillä tapahtuvia asioita sekä hahmon omaa, melko nurinkurista suhtautumista asioihin. Willowsin teksti tuo hypnoottisuudessaan mieleen Ossi Nymanin samanlaisella älykkäällä naivismilla kirjoitetun Röyhkeys-romaanin.

Löydän vuokrattavana olevan asunnon ja menen katsomaan sitä yhtenä keskiviikkona töiden jälkeen. Asunnon varsinainen vuokralainen työskentelee toistaiseksi ulkomailla ja vuokraa kaksion kalustettuna. Asuntoa esittelee hänen poikansa. Poika vaikuttaa stressaantuneelta, seisoo koko ajan eteisessä ja riisuu vastahakoisena kengät, kun kysyn parvekkeesta. Tiedän heti kättelyssä, etten aio vuokrata asuntoa.
   Kävelen kotiin pitemmän kautta ja kuuntelen musiikkia. Asunto on alueella, jolla on omakotitaloja ja kerrostaloja, ja yhdessä toimitilassa on myös vapaakirkko, mutta ei mitään muuta. Luonto ei ole täällä läsnä. Alue voisi olla missä tahansa, mutta se on täällä. [s. 35–36]

Sisämaan tapahtumien kuvailu etenee varsin tajunnanvirtamaisella logiikalla, ja aiheet saattavat vaihdella varsin villisti yhden luvun sisällä – aluksi nainen pohtii kaupungin jättämistä opiskelujen merkeissä, mutta hetken kuluttua kertookin ensikäynnistään pizzeriassa ja tämän jälkeen kuvailee rauhallista järvimaisemaa.

Lukijan mielikuva naisesta ja tämän elämästä, ajatuksista ja toiveista täydentyy ja muuttuu mielenkiintoisesti Sisämaan edetessä. Willows osaa taitavin koukuin rakentaa päähenkilöstään mielenkiintoisen ja monitasoisen hahmon, joka muuttuu ja kehittyy huomattavasti syvemmäksi tuttavuudeksi kuin olisin lopulta uskonutkaan.

Ennen kuin tapaan hänet, ennen kuin opin tuntemaan tämän paikan edes nimeltä, ajattelen tätä maankolkkaa metsänä ja vuorina ja susina ja karhuina. Olen nuori eikä naiiviuteni ole mikään ihme. Tosiasiassa en ole koskaan edes ajatellut tätä maankolkkaa, mutta näin jälkeenpäin tiedän, että juuri noin olisin ajatellut. Mutta enhän minä sellaisia mieti. En piittaa eikä minua kiinnosta, sillä minulla on liian paljon muuta ajateltavaa. [s. 80]

Sisämaa on hienovarainen lukuelämys, joka vaatii lukijaltaan kärsivällisyyttä varsinkin alussa – näennäisen helppoon ja verkkaiseen mutta rikkaaseen kerrontatyyliin sisälle pääseminen vie oman aikansa. Ulkopuolisuuden, yksinäisyyden ja arkisten tapahtumien uskottava ja inhimillinen kuvaus toimii hienosti romaanin kantavana voimana.

Petter myöntää, ettei hänen maantiedollinen hahmottamisensa 
ole vahvimmillaan Pohjois-Suomen kohdalla.

Alkuteos: Inlandet
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2018
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Teos & Förlaget
Sivumäärä: 191
Kansikuva: Camilla Pentti
Lajityyppi: psykologinen romaani, kollaasiromaani
Mistä saatu: arvostelukappale