Nadja Sumanen: Terveisin seepra

Nadja Sumasen toinen nuortenromaani Terveisin seepra seuraa Iris Björkin taivalta yhdeksännen luokan ajan. Ahdistunut ja itseään viiltelevä nuori nainen kärsii niin kotona kuin koulussakin mutta ryhtyy kirjeenvaihtoon maalla asuvan ikätoverinsa kanssa. "Runotyttö" onnistuu etäisyyksien päästä johdattamaan Iiristä kohti uusia haasteita ja maailmoja, joista taiteellisten kunnianhimojen herääminen ja perheenjäsenten kanssa yhteisen sävelen löytäminen eivät ole suinkaan pienimpiä etappeja.

Terveisin seepra -romaanin ehdottomasti tärkeimmät teemat ovat Iriksen veitsenterällä häilyvä mielenterveys sekä Björkien perheenjäsenten keskinäinen kipuilu, joista jälkimmäinen nousee huomattavan isoon rooliin tarinan edetessä. Björkin ruokakunnan ongelmien kuvaileminen ja käsitteleminen tuovat vahvasti mieleen samoja aiheita sivunneen Cara Delevingnen ja Rowan Colemanin Mirror mirror -nuortenromaanin.

Kuluneet hahmoasetelmat eivät kuitenkaan innosta aluksi kauheasti – Iriksen isä huitelee omilla työmatkoillaan, päihdesekoiluilla asiansa sotkenut velipoika on kipeä muisto ja äiti pakenee ongelmia liikunnan pariin. Sumanen päätyy hieman yllättäen syventämään edellä mainitusta kolmikosta Iriksen isää, joka perehdyttää tyttärensä vanhanaikaisen filmikuvauksen saloihin, ja ajan kuluessa toisistaan vieraantuneet Iris ja Erik lähentyvät hitaasti mutta varmasti. Isäukon kanssa on luvassa parikin sykähdyttävää juonenkäännettä, ja Sumanen osaa kirjoittaa kiinnostavasti isän ja tyttären uudelleen lämpenevistä väleistä.

– Mitä valokuvaus sun mielestä edes on? puuskahdin. – Onks tää taidetta vai tekniikkaa?
   Erik mietti. Vastaus ei tulisi olemaan ”on” tai ”ei”. Sen näki siitä, miten Erik erotteli rypyn nenänsä varresta ja otti sen peukalonsa ja etusormensa väliin. Nopeasti olin oppinut Erikille tyypilliset maneerit; parran mietteliään hieroskelun, otsaryppyjen harkitsevan puristelun ja sen, että kun asiaan liittyi jotain tunteita herättävää, Erik nytkytti peukalon ja etusormen välissä nenäänsä.
   – Ensin pitäisi määritellä, mitä on taide. Taide taas on jotain, mikä pakenee määritelmiä, Erik sanoi ja nosti katseensa.
   Harmaa hiussuortuva oli valahtanut isän otsalle, ja hän harasi sen takaisin korvansa taa. Korvan ja posken välissä oli ryppy. En ollut huomannut sitä aiemmin. [s. 114]

Mielenterveysasiat pyyhkäistään näennäisen huomaamattomasti syrjään, kun Iris yhtäkkiä reipastuu ja valpastuu valokuvauksen löytämisen myötä. Vaikka lukijan on siis turha odottaa Holly Bournen Oonko ihan normaali? -nuortenromaanin tyylistä päänavausta, onnistuu Sumanen kuitenkin ajoittain osumaan todelliseen kultasuoneen kuvatessaan Iriksen itseinhon ja ahdistuksen sävyttämää mielenmaailmaa. Mielenterveyden heilahdukset tuntuvat useimmiten uskottavilta, ja sykähdyttävimmät niistä jäävät mieleen yllättävän pitkäksi aikaa – Björkien painajaismainen jouluaatto ja Iriksen ja Oidipus-käärmeen viimeinen kohtaaminen lukeutuvat Sumasen nuortenromaanin puhuttelevimpiin kohtauksiin.

Sitä vastoin Runotyttö on vuolaine ja yksityiselämää kiusallisen paljon valottavine kirjeineen erikoinen lisäys romaaniin, ja Sumanen on selvästi itsekin ollut vähän epäileväinen hahmon hyödyntämisen suhteen – pliisu loppuratkaisu kytkee hahmon mukaan kokonaisuuteen kaikkea muuta kuin luontevalla tavalla. Salaperäinen Runotyttö esiintyy Terveisin seepra -romaanissa pelkästään rustaamiensa kirjeiden muodossa, ja kahden nuoren henkilön välinen viestittely ei oikein missään vaiheessa puhkea kukkaansa tavalla, jota olisin odottanut teoksen nimen perusteella.

Sumanen on lähtenyt riskillä rakentamaan Runotytöstä korostetun herkkää haaveilijaa, joka unelmoi Helsinkiin muutosta ja taidelukiossa opiskelemisesta eikä meinaa kestää pienen kotipaikkakuntansa toilailuja. Siirappiset mielenmaisemoinnit alkavat kuitenkin syödä varttuneemman lukijan kärsivällisyyttä, enkä usko, että nuoremmatkaan lukijat sulattavat imelimpiä maalailuja täysin mukinoitta.

Me ollaan Jennin kanssa hiihdetty ja istuttu meidän lempikuusen juurella pihkamöykyt sieraimissa juomassa kuumaa mehua, niin kun ennen lapsena. Kun me oltiin pieniä, me koristeltiin se kuusi talvisin maitotölkeistä tehdyillä lintulaudoilla. Nyt me vaan istutaan sen alla havumajassa, haaveillaan ja puhutaan salaisuuksistamme, ja paluumatkalla tehdään pellolla enkeleitä lumeen.
   Sanon nyt ihan suoraan, että Jennin haaveet on tosi tylsiä. Se on minun ihan paras ystävä, mutta silti. Jenni haaveilee koirasta, perheestä ja omakotitalosta. No, tiedän mistä se johtuu, mut se on vaan niin tylsää. Ei ne ole mitään oikeita haaveita! Ne on vaan asioita, joita kaikki tekee. Haluan jotain enemmän! Haluan nähdä maailmaa, oppia elämää, tulla sielukkaaksi. Haaveilen siitä, että kun muutan Helsinkiin, tapaan kirjastossa sielunkumppanini. Me tartutaan samaan runokirjaan yhtä aikaa, aletaan puhua runoista ja meille selviää, että me molemmat osataan ulkoa samat runot. Tai sitten me istutaan ratikassa rinnakkain ja kaivetaan repuistamme sattumalta esiin samat romaanit. [s. 125]

Vaikka Runotytön toteuttaminen ei olekaan osunut aivan nappiin, Sumanen onnistuu hahmon kautta käsittelemään ajallemme tyypillisiä kysymyksiä, kuten omien asioiden puimista netissä – lukija ja Iris ovat takuulla aivan yhtä pyörällä päästään pohtiessaan, mitä yksityisasioillaan ilkamoivalle Runotytölle oikein uskaltaisi vastata. Voisin kuvitella, että Runotytön hahmon ja tämän motiivien pohtiminen saattaisi synnyttää vaikkapa yläkoulun äidinkielen tunneilla vilkasta keskustelua. Voiko Runotyttöön luottaa ja onko mikään tämän kertoma lopulta edes totta?

Terveisin seepra on runsas ja vaiherikas romaani, joka etenee selkeästi eteenpäin – yhdessä luvussa käsitellään harvemmin yhtä teemaa tai juonikuviota enempää asioita. Ajoittain itsestään selvistä sisällöllisistä ratkaisuista huolimatta olin ilahtunut Sumasen ratkaisusta jättää lajityyppiin kuuluvat rakkauskuviot hyvin minimiin, sillä romaanissa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse Iriksestä ja tämän omasta kivisestä tiestä. Terveisin seepra on sävyltään mukavan voimaannuttava ja parhaimmillaan varsin viihdyttävä lukupaketti.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 264
Lajityyppi: nuortenromaani
Mistä saatu: arvostelukappale