Hans Keilsonin Komedia mollissa on mittakaavaltaan pieni mutta uskomattomalla tyylitajulla tehty romaani. Toisen maailmansodan aikana miehitetyssä Hollannissa asuvat Marie ja Wim päättävät tarjota kotiaan vainoa pakenevalle juutalaiselle. Pariskunnan huusholliin majoittuva Nico-niminen karkulainen kuitenkin kuolee pitkän sairastamisen jälkeen piilopaikkaansa, ja ruumiista eroon pääseminen ei luonnollisesti olekaan erityisen helppo tehtävä.
Komedia mollissa tuo hajuvesikauppiaana työskennelleen Nicon traagisen kohtalon avaamisen myötä mieleen Maria Àngels Angladan Auschwitzin viulu -pienoisromaanin. Keilson kuvaa niin ikään uskottavasti ja ansiokkaasti näennäisesti turvassa olevan mutta neljän seinän vankina olevan miehen henkistä murtumista.
Mutta mitä pidempään sitä kesti, sitä suuremmaksi hänen vaatimuksensa kasvoivat. Koska hän ei voinut vaatia ulkomaailmalta mitään – se minkä hän sai, annettiin vapaaehtoisesti, suorastaan lahjana – hänen vaatimuksensa suuntautuivat sisäänpäin ja kasvoivat kohtuuttomiksi. Mutta häntähän autettiin, he auttoivat häntä, eikö se sitten muka ollut mitään? Oli se, se merkitsi paljon. Eikä ollut mitään. Hänestä ei tullut mitään. Se oli sietämätöntä. Se merkitsi hänen tuhoutumistaan, hänen tuhoutumistaan ihmisenä, olkoonkin että hän – mahdollisesti – säilyisi hengissä. Se pieni oka, joka versoo piilossa joka ihmisessä ja elää toisten avusta ja myötätunnosta, kasvoi jättiläismäiseksi, siitä tuli keihäs, syvälle lihaan porautunut, tuskallisesti pistävä keihäs. [s. 85–86]
Komedia mollissa -romaanin ensimmäinen puolikas seuraa Nicon kuolemaa edeltäneen kipuilun ohella myös Marien ja Wimin muuttunutta arkea eri aikatasoilla – tunnelmat ovat hyvin erilaiset Nicoa odottaessa ja ruumiista eroon hankkiutumisen keskellä. Keilson osaa taitavasti kuvata Marien ja Wimin talon sisällä vallitsevia tunnelmia ja pieniä näennäisen tavanomaisia hetkiä jännittävästi ja mielenkiintoisesti. Talossa huseeravan siivoojattaren välttelyt, Nicon hiustenleikkuut ja Marien ja Nicon shakkiottelut on varustettu harvinaisen hienovaraisella mutta silti yllättävän voimallisella latauksella, jollaista olen viimeksi päässyt ihastelemaan Hilary Mantelin Margaret Thatcherin salamurha -novellikokoelman hienostuneen lyhytproosan seurassa.
Keilsonin romaani ei siis sisällä ollenkaan niin ikään juutalaisen piilottamisen ympärillä pyörineen Markus Zusakin Kirjavarkaan fantasiaelementtejä, vaan kyse on teemoiltaan jalat huomattavasti vankemmin maassa pysyttelevästä kertomuksesta. Kuolema, traagiset ihmiskohtalot ja natsimiehittäjien tiukka ote väestöstä luovat romaanin aivan omanlaisensa tunnelman, jota Keilson uskaltaa väännellä romaanin kirjoitusajankohtaan nähden erittäin modernisti ja rajusti. Kuolemaa käsitellään jopa hämmentävän suorasukaisesti mutta toisaalta miellyttävän nurinkurisellakin tavalla – hyvänä esimerkkinä tästä toimii kohta, jossa Wim ja uskottu lääkäri ronttaavat Nicon ruumista alakertaan.
”Ottakaahan te häntä jaloista”, lääkäri sanoi, tarttui itse vainajaa kainaloiden alta ja nosti tämän ylävartalon lakanalta. He laskivat ruumiin lattialle. Sitten he asettuivat uudelleen asemiin kasvot toisiinsa päin, Wim jalkopäähän ja lääkäri pääpuolelle, ja alkoivat kantaa ruumiista kainaloista ja jaloista kannatellen niin kuin jossain vanhassa hautaanlaskumaalauksessa, hitaasti ja varovasti – sillä Wim joutui kävelemään takaperin – ulos huoneesta ja rappusia alas.Nicon ruumiin löytämisestä koituvat seuraukset on toteutettu harmittavan löperösti. Marien ja Wimin tekemä pakomatka ja piiloutuminen yhdistettynä todella yhdentekevään loppuratkaisuun tekevät Keilsonin romaanin päätöksestä irrallisen osan, jolla ei tunnu olevan paljoa mitään tekemistä muun kokonaisuuden kanssa.
Käytävässä paloi valo. Kun he avaisivat ulko-oven, heidät saattoi ulkoa nähdä.
”Lasketaan hänet vielä kerran maahan”, sanoi lääkäri, joka ei näyttänyt olevan tyytyväinen tähän kuljetustapaan.
”Tähän käytävällekö?” Wim kysyi ja laski vainajan jalat matolle. Jokin hänessä vastusti ajatusta laskea kuollut alakerran käytävälle, jossa kuljettiin päiväsaikaan lakkaamatta edestakaisin. [s. 105–106]
Komedia mollissa on lopustaan huolimatta vaikuttava ja uskottava pieni kertomus ihmiskohtaloiden yhteen kietoutumisesta, sodasta ja kuolemasta.
Petter on käynyt taannoin Amsterdamissa
Anne Frankin surullisenkuuluisassa ullakkoasunnossa.
Alkuteos: Komödie in Moll
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1947
Suomennos: Ilona Nykyri
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 175
Lajityyppi: psykologinen romaani,
historiallinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu
Mistä saatu: kirjastosta lainattu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti