Gaël Faye: Pienen pieni maa

Gaël Fayen esikoisromaani Pienen pieni maa on armoton kuvaus Burundissa vietetystä lapsuudesta, jota 90-luvun alussa käynnistyvä kansanmurha varjostaa. Romaanin alussa vellova onnellisuus muuttuu hyvin ripeästi kauhistuttavaksi painajaiseksi, jota Pienen pienen maan kertojana toimiva Gaby muistelee Ranskassa aikuisena.

Gabyn silmin Burundi on todella mielenkiintoinen ja kauniisti kuvattu paikka, jota pikkupojan lapsuudenmuistot värittävät tietyntasoisessa hullunkurisuudessaan hienosti – Faye kasvattaa esimerkiksi varastetun polkupyörän etsimisestä muutaman sivun aikana todella vauhdikkaan tapahtumasarjan. Kerrontaa höystetään taitavasti yksityiskohtaisilla havainnoilla, jotka ovat inhimillisessä koomisuudessaan hersyviä ja mielenkiintoisia kautta linjan. Eri kulttuurien yhteensulautumista käsitellessään Pienen pieni maa tuo vahvasti mieleen Petina Gappahin Muistojen kirjan.

Innocent oli ratissa ja mutusteli iänikuista hammastikkuaan. Tapa ällötti minua. Kaikki Bujumburan rontit kulkivat hammastikku suussa. Innocentin tapaiset tyypit halusivat näyttää miehekkäiltä ja pitivät itseään lännensankareina. Joku piruparka oli halunnut vaikuttaa kiinnostavalta nähtyään Clint Eastwoodin leffan elokuvateatteri Caméossa, ja sitten villitys oli levinnyt hetkessä koko kaupunkiin kuin puuteripilvi. Bujumburassa on kaksi asiaa, jotka kiertävät nopeasti: huhut ja muodin oikut. [s. 51]

Vaikka niin kovasti tykkäsinkin alle kymmenvuotiaasta kertoja-Gabysta ja lapsen näkökulmasta, ajoittain hahmon toimet ja mietteet eivät tunnu pikkuvanhuudessaan erityisen uskottavilta. Tämä voi toki olla itsetietoinen valinta ja kypsemmän Gabyn elämänkokemukset varmasti sävyttävät muistoja, mutta ajoittain puhkiselittämiseksi muuttuva analyysi jää itsestäänselvyyksien vatvomiseksi. Tuolloin lukija ei pääse täysin rinnoin nauttimaan räväköiden ja äärimmilleen vietyjen hahmojen seurasta.

Ginon isä piti siisteydestä ja järjestyksestä. Kun hän teki jonkin askareen, kuten avasi verhot tai kasteli kasvit, hän totesi: ”No niin, valmista tuli!” Ja päivän mittaan hän ruksi asioita mielessään ja mumisi: ”Tulipahan sekin homma hoidettua!” Hän harjasi kyynärvarsiensa karvat ojennukseen. Hänellä oli päälaella kalju laikku, jonka hän peitti kampaamalla reunoilla kasvavat hiukset sen peitoksi. Kravattipäivinä oikealta reunalta ja rusettipäivinä vasemmalta. Hän loihti hiuksistoonsa huolellisesti selkeän jakauksen, joka oli kuin maaston sulautuva joukkohauta. Kotikulmilla häntä kutsuttiin nimellä Kodak, ei hänen valokuvaharrastuksensa takia, vaan siksi, että hänen hilseilevät, öljytyt hiuksensa kiilsivät kuin filmi.
   Kotonaan Gino ei ollut hilpeä, häntä ei huvittanut pelleillä, syljeskellä, röyhtäillä eikä kiilata päätäni sääriensä väliin ja päästellä samalla paukkuja. Hän seurasi minua kuin lemmenkipeä puudeli ja tarkisti, että olin vetänyt vessan kunnolla, että wc-istuimen rengas oli kuiva ja että palautin olohuoneessa hypistelemäni pikkuesineet oikeille paikoilleen. Isän päähänpinttymät tarttuivat Ginoon ja loivat taloon kalsean ja torjuvan tunnelman. [s. 81–82]

Pienen pieni maa seuraa Gabyn ja tämän kaveriporukan seikkailuita, joiden lapsellinen riemukkuus sävyttää hienosti tarinaa. Jengin edesottamukset ja ikävän Francis-kiusankappaleen väistelyt saavat rinnalleen myös synkempiä sävyjä jo ennen sotimisen alkamista, kun Faye nostaa esille poikien kotitaustojen ongelmia – hutujen ja tutsien keskinäinen nokittelu ei tee esimerkiksi eri kulttuuritaustaisten vanhempien omaavan Gabyn elämästä järin helppoa. Äskeisessä sitaatissa mainitun Ginon hahmo nousee Gabyn rinnalle yhdeksi romaanin syvällisimmistä hahmoista, ja Gino-paran hidas mutta kipuisa radikalisoituminen on surullista luettavaa. Francisin, Ginon ja Gabyn väliset suhteet lopullisesti muuttava kahakka joen varrella on ehdottomasti sävähdyttävin käännekohta Pienen pienessä maassa.

Romaanin loppu on puolestaan hivenen ongelmallinen. Poikajoukkion sissitoiminta ei tunnu erityisen uskottavalta saati mielenkiintoiselta luettavalta, ja Faye valitettavasti hukkaa Gabyn kaveriporukassa piilevän potentiaalin – jengiin liittyvän juonikuvion huipentava väkivaltainen kohtaus ei sovi ollenkaan romaanin maailmaan.

Faye osuu kultasuoneen kerran toisensa jälkeen kartoittaessaan inhimillistä kärsimystä sodan keskellä. Gabyn sukulaisten surkeista kohtaloista kerrottaessa kansanmurhan traaginen ja raadollinen puoli leviää armottomasti lukijan silmien eteen. Faye loistaa myös kuvatessaan, miltä sota lopulta näyttää äveriään kansanosan vinkkelistä, ja tämä näkökulma korostaa entisestään väkivallan järjettömyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta.

Koulunkäynti jatkui viikkoa myöhemmin. Kaupungissa oli oudon rauhallista. Pari liikettä oli avannut ovensa, mutta virkamiehet eivät olleet palanneet töihin, ja ministerit olivat edelleen ulkomaisten lähetystöjensä suojissa tai naapurimaissa. Presidentin virka-asunnon ohi mennessäni huomasin, että sitä ympäröivä suojamuuri oli vahingoittunut. Muita merkkejä kaupungissa käydystä taistelusta ei näkynyt. Oppilaat kertoivat välitunnilla vallankaappausyöstä, tulituksesta, kranaattien räjähdyksistä, presidentin kuolemasta ja siitä, kuinka he olivat nukkuneet eteisen käytävään kannetuilla patjoilla. Kukaan ei ollut peloissaan. Meille keskustan ja varakkaiden asuinalueiden etuoikeutetuille lapsille sota oli pelkkä sana. Olimme kuulleet kaikenlaista, muttemme nähneet mitään. […] Mullistus kouraisi oikeasti vain kotiemme palvelusväkeä, vanhempiemme palkollisia, jotka asuivat työläiskaupunginosissa, Bujumburan liepeillä ja maan sisäosissa ja joilla ei ollut yhdenkään lähetystön tarjoamia turvatakuita, vartijoita eikä autonkuljettajia hoitamassa lastensa koulukyydityksiä. He joutuivat liikkumaan jalan, pyörällä ja bussilla. [s. 121–122]

Ongelmistaan huolimatta Pienen pieni maa on varsin pysäyttävä ja puhutteleva kuvaus sekä lapsuuden äkkinäisestä päättymisestä sekä sodan kauhuista. 

Alkuteos: Petit pays

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016

Suomennos: Einari Aaltonen

Kustantaja: Like

Sivumäärä: 217

Kansikuva: Colin Bootman

Lajityyppi: psykologinen romaani, historiallinen romaani

Mistä saatu: arvostelukappale