Katja Kallio: Yön kantaja

Katja Kallion Yön kantaja on tunnelmallinen ja omintakeinen romaani hulluudesta ja ihmisyydestä – sekä Seilin saaresta. Yön kantajan päähenkilönä nähdään tosielämän puolelta tuttu Amanda Fredrika Aaltonen, joka haastoi elinaikansa naiskuvaa, ja myös Kallion Aaltonen on melkoisen räiskyvä tapaus. 1800-luvun loppupuolella irtolaiselämää viettävä Amanda nousee Suomen käytyä pieneksi ranskalaisen miehen kuumailmapallon kyytiin ja lentää etelään uuteen maailmaan. Ranskanreissultaan häntä koipien välissä Suomeen palannut Amanda muilutetaan Seilin saarelle parantumattomasti mielisairaaksi diagnosoituna.

Yön kantaja on ehdottomasti vahvimmillaan kuvatessaan päähenkilönsä mielentiloja ja niiden muutoksia tarinan edetessä. Yön kantajan alun mielenkiintoiset tapahtumat Ranskassa ovat jännittävää luettavaa, ja Amandan huumaavan hullaantunut tapa kuvailla ympäristöään on todella kaunista seurattavaa. Lopulta onkin karua lukea siitä, kuinka Amanda laitostuu Seilissä, ja hourulaan siirtymisen myötä Kallio kadottaakin romaaninsa punaisen langan.

Mutta miten veikeää onkaan kerjätä tuolla tavoin, kiinnittää kerjuukeppi ongenvapaan, kyllä tuossa päässä vielä leikkaa, ei ole siitä kiinni ainakaan, täytyy oikein kädestä pitäen onnitella, onneksi olkoon monsieur, te olette nero! Marchetta, marchetta, surisee korvissa kuin kärpänen, siinä kuurossakin, marchetta, se italialainen äijä oli huudellut hänelle ennen kuin oli vienyt hänet vajaan, kumma ettei surina lopu vaikka hän työntää sormen niin syvälle että kynsi pistää kuin naula. Hui, vatsan räjähdys kadulla, ei kai tuo minun ole? Ei kai sentään, vaikka voi toisaalta ollakin, missä on nenäliina, parasta pyyhkiä suu kaiken varalta, ja oksennuksen seassa valkoinen höyhen, oliko joku syönyt linnun höyhenineen päivineen, vaikka ei sovi nauraa; mutta kaiketi valkoinen pulu vain on käynyt oksennuksessa aterialla, höyhen lepattaa lepattaa ei pääse irti, ja voi tätä valosohjoa! [s. 78–79]

Seilissä Yön kantaja taantuu perinteiseksi mielisairaalakuvaukseksi, jonka ainoana valonpilkahduksena toimii Amandassa tapahtuva muutos ajan kuluessa. Kallio ei malta ruokkia romaaninsa kantavaa, Amandan mielenterveyteen liittyvää jännitettä tarpeeksi – vihanhallintaongelmista ja ahdistuksesta kärsivän ja omapäisen mutta muuten suht selväpäisen Amandan sulkeminen hullujenhuoneelle hukkuu mielenkiinnottomien sivuhahmojen sekaan. Jotkin sivujuonteista ovat lisäksi vähän väkinäisiä ja aika omituisiakin – päälleliimatun oloinen rakkauskyhäelmä ja juonenhaara, jossa lapsensa tappanut Pikku-Greta pannaan vahtimaan henkilökunnan jälkikasvua, ovat ehdottomasti Yön kantajan sisällön latteimmasta päästä.

Sitä vastoin Kallio muistaa antaa valokeilaa Amandallekin romaanin uuvuttavan puolivälin jälkeen. Hahmosta näet muotoutuu toimintakykyisyydessään ja suhteellisessa järkevyydessään eräänlainen välimuoto potilaan ja hoitohenkilökunnan edustajan välillä, ja on mielenkiintoista seurata, kuinka Amanda hyödyntää omaa asemaansa – ja on valmis riskeeraamaan kaiken useaan otteeseen. Epäonnenpotkut ja niiden seuraukset tuntuvat ja näkyvät Amandassa julmilla tavoilla tarinan varrella.

Rankkojen aiheiden ja kurjien mutta etäisiksi jäävien ihmiskohtaloiden keskellä Yön kantaja uskaltaa antaa tilaa myös paljonpuhuvalle mustalle huumorille sekä omintakeiselle tunnelmalle, ja ne molemmat tuntuvat kumma kyllä täysin uskottavilta lisiltä romaanin kerronnassa. Potilaiden epäinhimillinen kohtelu ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus ovat ajattomia teemoja, ja Kallio löytää toisinaan paljonpuhuvan sarkastisen näkökulman mukaan hahmojen horinoihin. Hyvänä esimerkkinä tästä käy kohta, jossa Seilin henkilökunta odottelee hienoa helsinkiläistä ylihoitajaa saapuvaksi saarelle.

Helpi oli kuullut Elsa Holmströmiltä, joka oli kuullut rouva Hagilta, että uudella ylihoitajalla oli ruokavalio.
   ”Mikä se ruokavalio on”, kysyi Serafina, pitkä laiha yhdeksänvuotias tyttö, joka auttoi äitiään keittiössä aamupäivät.
   ”Se on sitä, että joku on niin paljon fiini, ettei voi syödä samaa ruokaa kuin muut kristityt”, sanoi Hilpi ja iski kuuraamansa kattilan hellalle niin että kipunoi. [s. 281]

Yön kantaja kulkee parhaimmillaan yhtä lennokkaasti kuin kuumailmapallo Euroopan yllä, mutta mukana on pidemmän päälle aivan liikaa mielenkiinnotonta painolastia. Amandan samaistuttava hahmo ja erikoinen elämäntarina kannattelevat kokonaisuutta alusta saakka mukavan hienovaraiseen loppuratkaisuun asti.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 380
Kansikuva: Fonderie Deberny
Lajityyppi: historiallinen romaani, psykologinen romaani
Mistä saatu: arvostelukappale