sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä



Tässä vaiheessa annoin hiukan liekaa itsesäälille, joka oli nostamassa päätään. Toiset nauttivat täysin rinnoin festivaalipäivän karnevaalihengestä ja minut oli sysätty pop up -salapoliisiksi ratkomaan juttua, jossa panokset olivat suuret ja onnistumisen todennäköisyys häviävän pieni. Tietoni etsivän työstä olivat peräisin dekkareista, joista useampia en ollut edes lukenut kokonaan – minä kun en uskonut näppäriin loppuratkaisuihin. Äitini tapaus minun olisi kuitenkin elettävä loppuun saakka. Keksin sille nimenkin siinä toivossa, että se auttaisi minua tarkastelemaan tilannetta ulkopuolisen rauhallisin silmin: Kaarna ja Mutanttikissan arvoitus eli kuinka muuan äiti nousi kuolleista ja juoksi karkuun. [s. 123]
Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä on sadunomaisen vallaton mutta hurjan intensiivinen yhden päivän romaani. Sen keskiössä on arkkitehtinä työskentelevän Kaarnan ja tämän Alice-äidin ongelmallinen suhde – vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi Nathan Hillin Nixissä.

Kaarna yrittää pysytellä Marrasvirran juhlahumussa polskivan mutta henkisesti menneisyydessä elävän psykoterapeuttiäitinsä perässä ja kartoittaa tämän mahdollisia piilopaikkoja omia lapsuusmuistojaan vasten. On sanomattakin selvää, että Kaarna joutuu tarinan edetessä kyseenalaistamaan niin omat näkemyksensä menneistä tapahtumista kuin mielikuvansa itsestään tai äidistään.
Koulupoikana olin pannut merkille, millä tavalla äiti katsoi joitakin kohtaamiaan miehiä – pitkiä ja itsevarmoja, sanavalmiita ja hauskoja, kiehtovan vaiteliaita, sellaisistahan äiti piti. Minua hän katsoi eri tavalla. Ikään kuin olisi listannut mielessään näkemiään virheitä. Joskus hän huomautteli niistä ääneenkin:
   – Seiso suorassa, olet muutenkin lyhyt. Ja rintakehäsi on ihan litteä, katso nyt itsekin – miten sinun keuhkosi yleensä voivat toimia…
   Äidin silmät eivät enää ikinä katsoisi minua. Hän oli muuttunut itsensä muotoiseksi esineeksi. Siksi minun olikin nyt ihmeen helppo katsoa ja koskettaa häntä. Hän oli kaadettu ja nyljetty tiikeri. Hänen ihonsa tuntui samalta kuin sen työhuoneen vanhan nahkasohvan pinta, johon on pinttynyt Minervan ja minun jäljiltä rakastelujen tahmea tuoksu.
[s. 42]
Väärän kissan päivässä mukana kulkevat jännityskertomusmaiset elementit saksalaisine vakoojineen, Mutanttikissaksi nimettyine ihmelääkkeineen ja aikamatkustuskuvioineen sopivat kokonaisuuteen hämmentävän luontevasti. Jääskeläinen uskaltaa pyörittää lukijaa ja Kaarnaa jokaisessa luvussa entistä hurjempiin juonenkäänteisiin, ja suvantokohdissa salaperäinen lääketehtailija Lang evästää Kaarnaa uusiin haasteisiin huvittavalla agenttielokuvamaisella paatoksella. Tällainen itsetietoinen tyylilajien kliseillä ilkamointi tuo mieleen Tuomas Vimman Vasen ranta -jännärin.

Jääskeläinen on loihtinut myös Väärän kissan päivän tapahtumapaikasta unohtumattoman miljöön. Joenvarteen rakennettu Marrasvirta on kirjakauppoineen, vaatehtimoineen, lastenkirjastoineen ja mannereurooppalaisine tyyliratkaisuineen korostetun epäsuomalaiselta tuntuva kaupunki, mutta se on juuri sopivan epätavallinen näyttämö Väärän kissan päivälle.
Kun viidennen luokan uskonnontunnilla puhuttiin Vanhan testamentin paratiisista, sijoitin sen mielessäni Veera Peuran puutarhaan. Ajattelin että puutarhassa, ehkä kilometrien syvyydessä, oli enkelien ja muiden raamatullisten olentojen pyhiä jäännöksiä.
   Aikuisena olin oppinut, että Marrasvirran suurimman ja kauneimman puutarhan historia oli lyhyempi. Se oli perustettu viisikymmentäviisi vuotta sitten Venäjän vallan aikaisen vankilan paikalle. Hanketta johti silloinen kaupunginpuutarhuri Veera Peura. Hän oli omalaatuinen ja kiistelty henkilö ja ihailemani visionääri, ja lempipuutarhani oli hänen mestariteoksensa.
   Vankilan alkuperäiset kivimuurit jätettiin pystyyn ja kunnostettiin suojaamaan puutarhaa kaupungilta, joka kasvoi ja kehittyi sen ympärillä. Sisäpuolelle tuotiin eri puolilta Marrasvirtaa vanhoja lehmuksia, pyökkejä ja tammia, joita vartioimaan siirrettiin kokoelma eri ikäisiä patsaita.
   Patsaiden joukossa oli myös suosikkini, pelottava mutta kiehtova Vaihdokas, Marrasvirran suomalais-arabialaisen kuvanveistäjäsuuruuden Abraham Pyyn kiviveistos 50-luvulta. Se esitti peikkoa, joka pitää pientä poikaa kädestä.
[s. 156–157]
Ajassa matkaamisen kaltainen teema on haastava elementti rakenteeltaan muutenkin levottomassa ja monitasoisessa Väärän kissan päivässä, mutta Jääskeläinen onnistuu ihmeen kaupalla pitämään langat käsissään alusta loppuun – lukijakin pysyy tapahtumissa kärryillä, kunhan saa vetää henkeä edellä mainituissa suvantokohdissa. Romaanin hämmentävä päätös sitten erotteleekin jyvät akanoista armottomalla tavalla, jonka tarkoitusta ja merkitystä lukija jää taatusti pohtimaan pitkäksi aikaa.

Väärän kissan päivä on mielikuvituksellinen ja todella omintakeinen lukuelämys, joka vetoaa lukijaan jännittävillä käänteillään sekä ripeällä etenemistahdillaan. Mikäli edellä mainittu Viimeinen ranta tai Miki Liukkosen aivan yhtä vallaton O ovat tehneet kauppansa, seuraavaa kaupunkilomaa varten kannattaa suunnata Marrasvirralle.


Petter viihtyy kotikaupunkinsa puistoalueista parhaiten
Katri Valan puistossa sekä Kontulan komeilla "Alpeilla".

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Kustantaja: Atena Kustannus
Sivumäärä: 342
Kansikuva: Sanna Mander
Lajityyppi: psykologinen romaani, fantasia
Mistä saatu: arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti