Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Hiromi Kawakamin Sensein salkku on herkkä ja oikukas rakkaustarina. Tsukikon ja tämän entisen lukio-opettajan kohtaloiden yhteen kietoutuminen jää persoonallisuudessaan ja japanilaisen alkoholikulttuurin kuvauksen kautta takuuvarmasti mieleen. Tämä arvostelu pitää sisällään pari paljastusta Kawakamin romaanin juonesta.

Sensein salkun keskiössä on siis elämässään eksyksissä olevan Tsukikon ja tämän korrektin ja suoraselkäisen entisen opettajan suhde. Tsukiko on virkistävän suorasanainen ja omatoiminen naispuolinen päähenkilö japanilaisessa kirjallisuudessa, eikä entisen kansankynttilänkään verbaalinen liekki ole päässyt sammumaan – Sensein salkun päähahmojen humalaiset keskustelut ovat mielenkiintoista seurattavaa kautta linjan. 

”Tsukiko, sinä muistutat jotakin”, Sensei sanoi samalla kun tyhjensi oman tuoppinsa. ”Mitähän? Se on ihan kielen päällä.”
   Minä tilasin yūdōfua ja Sensei tilasi teriyaki-kalaa.
   ”Hei, siinähän on joulukuusi! Vihreä takki, punainen neule, ruskeat housut, kuin kuusipuu”, Sensei huudahti hieman kimakasti.
   ”Mutta nythän on jo uusi vuosi.”
   ”Vietitkö joulun poikaystäväsi kanssa?” Sensei kysyi.
   ”En.”
   ”Eikö sinulla ole poikaystävää?”
   ”On minulla, kymmenen poikaystävää.”
   ”Vai sillä lailla.” [s. 93]

Tsukiko ja Sensei kasvavat molemmat romaanin edetessä mielenkiintoisiksi ja syvällisiksi hahmoiksi, joista jälkimmäinen kuitenkin onnistuu varastamaan valokeilan kerran toisensa jälkeen. Sensei vaikuttaa aluksi Tsukikon käytöstä ja puhetapaa korjaillessaan ärsyttävältä ja stereotyyppisen virkaintoiselta opettajahahmolta, jonka pikkumaisen ja omituisen käytöksen taustatekijät alkavat hiljalleen valottua. Kawakami vetää esille säännöllisin väliajoin mielenkiintoisia paljastuksia Sensein omituisesta perhe-elämästä ja tapahtumista, jotka ovat tehneet miehestä baareissa pikkupöhnässä pörräävän herrasmiehen.

Sitä vastoin rakkaustarinana Sensein salkku ei pääse aivan versomaan parhaimpaan mittaansa. Kawakami yrittää venyttää tarinastaan vähän väkisin kolmiodraamaa, ja Tsukikoa liehittelevän Kojiman hahmo jää kiusalliseksi väliintuloksi keskelle sujuvasti kulkevaa romaania. Toisaalta taas Kawakami avaa lukijalle Tsukikon hahmoa ja tämän maailmankuvaa kertomalla, kuinka nainen pyörittää hetken aikaa varsin luontevasti kahta miestä. Tsukikossa on asennetta mutta myös mielenkiintoinen ripaus röyhkeyttä ja häikäilemättömyyttä, jotka tekevät hahmosta entistä monitasoisemman. Kawakami antaa omituisessa rakkausromaanissaan onnistuneesti palttua perinteisille sukupuolirooleille, ja Tsukiko on ihan eri kaliiperia verrattuna esimerkiksi Haruki Murakamin romaanien naishahmoihin nähden.

Toinen mielenkiintoinen elementti Sensein salkussa on alkoholin kulutuksen saama suuri rooli. Olen harvoin nähnyt moista tänne länteen rantautuvissa japanilaisissa fiktiivisissä teoksissa – lähimmäksi taitaa osua Yakuza-konsolipelisarjan osissa nähty japanilaisessa baari- ja yöelämässä mellastaminen. Sensein salkku ei kuitenkaan villiinny Yakuzojen riemukkaan ilonpidon saati Kalle Lähteen Happotestin alkoholismin sävyttämien läträysseikkailujen tasolle, vaan baaritiskillä puhutaan edellä olevan sitaatin sävyisesti epäsuoraan vaikeista asioista.

Kawakami avaa mielenkiintoisesti japanilaista juoma- ja ruokakulttuuria tarinankerronnan varrella. Minulle oli yllätys, että täkäläisissä anniskeluliikkeissä vedetään väkevien yhteydessä ruoka-annoksia! Lisäksi lukija pääsee ihmettelemään sienireissun aikana tapahtuvaa ryyppäämistä, kun riisiviinat kaivetaan ruokailun yhteydessä esille.

Sienisoppa oli loppunut kokonaan, mutta Tōru kaivoi taikalaukustaan ruokia yksi toisensa perään: kuivattuja sieniä, riisikeksejä, savustettua kalmaria, kokonaisia tomaatteja ja katsuo-tonnikalahiutaleita.
   ”Nyt juhlitaan”, Tōru sanoi. Miehet joivat kunnon kulauksia kertakäyttömukeista ja popsivat tomaatteja.
   ”Sake ei nouse niin pahasti päähän, kun syö tomaattia alle”, he selittivät juodessaan.
   ”Sensei, onkohan autoilu turvallista tämän jälkeen?” minä kysyin hiljaa.
   ”Henkeä kohti juomista tulee noin yksi gō, eli eiköhän ole”, Sensei vastasi. Sake sai sienisopan lämmittämän vatsan lämpenemään entisestään. Tomaatit olivat herkullisia. Pureskelimme niitä sellaisenaan, lisäämättä edes suolaa. Tomaatit oli kuulemma kasvatettu Tōrun kotipihalla. [s. 75–76]

Japanilaisen kulttuurin ja kirjallisuuden ystäville Sensein salkku on tämän kirjakevään ehdoton valopilkku. Sensein salkku on japanilaisen omintakeinen ja karukin rakkaustarina, jota oivat päähenkilöt ja omaleimainen tunnelma kannattelevat.

Petter tykkää levittää ketsupin aterialla nauhamaiseksi hunnuksi
esimerkiksi ranskalaisten päälle.

Alkuteos: センセイの鞄 / Sensei no kaban
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2001
Suomennos: Raisa Porrasmaa
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 243
Kansikuva: Satu Kontinen
Lajityyppi: psykologinen romaani
Mistä saatu: arvostelukappale