Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Maija Sirkjärven esikoisnovellikokoelma Barbara ja muita hurrikaaneja pursuaa mielenkiintoisia ja karmaisevia tarinoita, jotka jäävät kummittelemaan lukijaan mieleen – vaikka osa kertomuksista kärsiikin Sirkjärven itsetietoisen mukacoolista kerrontaotteesta.

Barbaran novellien kantavana teemana on yllättävä kohtaaminen, johon joutuminen muuttaa hahmojen kohtalon. Morsiuspukua sovittava Astrid kuulee kopissa piilottelevalta varkaalta paljastuksia miehestään, aikuisen poikansa kanssa elävä vanha nainen epäilee lapsuudenkaverinsa jälkikasvun joutuneen manatuksi, perheenisä alkaa heilastella kuolemansairaan mutta seksikkään ja äveriään miestennielijän kanssa tuhoisin seurauksin ja niin edelleen.

Sirkjärven novellit ovat poikkeuksetta sivumäärällisesti varsin lyhyitä ilmestyksiä, joten painopiste on hahmojen syventämisen sijaan omintakeisen tunnelman luomisessa, ja tässä Sirkjärvi onnistuu upeasti kerran toisensa jälkeen. Jokainen kokoelman teksteistä tuntuu melkeinpä kauhuelokuvamaiselta kokonaisuudelta, jossa näennäisen tavallinen päähenkilö järjestää itsensä keskelle omituisia, käsistä karkaavia tapahtumasarjoja. Herkulliset lähtötilanteet kasvavatkin huomattavasti suuremmiksi painajaisuniksi, jotka päätyvät varsin tyrmistyttäviin loppukohtauksiin – näin käy esimerkiksi maaseudun elämää painajaismaisesti kuvaavassa Perinneryijy-tekstissä, jonka hyytävä loppuhuipennus tuskin jättää ketään kylmäksi.

Surrealistisen kauheiksi muuttuvia tilanteita puivat novellit eivät kuitenkaan keksi pyörää uudestaan perinteisen kauhukuvaston suhteen. Väkivaltaiset kohtaukset ja kauhistuttavat ilmestykset seonneita kotirouvia, vihamielisiä maalaisia ja paholaisen valtaamia lapsia myöten ovat tuttua ja moneen kertaan kierrätettyä huttua. Mielenkiintoiset päähahmot kuitenkin pelastavat kokonaisuuden, kun lukija alkaa jännittää, miten kukin hahmo selviytyy omista koettelemuksistaan.

Sirkjärvi osaa taitavasti sulattaa kliseisintä kauhukuvastoa suomalaiseen miljööseen ja mielenmaisemaan. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii edellä mainitun Perinneryijyn raakalaismaisen tyylitajuttomaksi mustamaalatun maalaisväestön kuvailu.

Tyttö selitti, että Suvelan mielestä oli parempi elää ilman tiskikonetta, koska tiskikone tekee työttömäksi.
   – Kuinka paljon tässä kylässä on väkeä? Noora kysyi.
   – Pikkasen päälle tuhat.
   Minkä vuoksi kaikki maalaiset värjäävät tukkansa hiusväreillä, jotka ovat epäluonnollisia ja heidän ihonväriinsä sopimattomia, Noora mietti ja siemaisi tölkistä. Ja minkä vuoksi maalaiset käyttivät aina pyöreäkärkisiä, sämpylänmallisia kenkiä ja 2000-luvun alusta peräisin olevia silmälasinkehyksiä. Aivan kuin he tekisivät tietoisesti kaikkensa näyttääkseen rumilta. [s. 205]

Barbaran novellit nojaavat hyvin pitkälti erilaisten stereotypioiden revittelyn varaan, ja Sirkjärvi vie tämän ajoittain yksinkertaisesti liian pitkälle. Itsetietoinen liioittelu ja muoti-ilmausten runsas viljeleminen tuovat tyyliltään mieleen Rosa Liksomin sähäkän lyhytproosan. 

Sirkjärvi ei kuitenkaan osa rytmittää hengästyttävää latelemistaan saati yhdistää tyyliä ja tarkoitustaan – vyöryttäminen vesittää joistakin kohtauksista tunnelman alta aikayksikön. Näin käy esimerkiksi yltäkylläisestä vangin elämästä nauttivan miehen vaiheita kuvaavassa Perhehuolia?-novellissa.

Vedän sängyn alta Zalandon laatikon, joka tuli eilen postissa, ja nostan esiin vaaleanpunaisen karvatakin. Puen sen ylleni ja menen vessan peilin eteen. Pörri on hypännyt sängylle ja katselee minua avonaisesta ovesta. Kissalla on ilmeitä vähintään yhtä paljon kuin ihmisellä. Nyt sen ilme on tuima sfinksi, resting bitch face. Välillä olen melkein varma, että se alkaa puhua.
   Floora antaa minun tilata internetistä vaatteita niin paljon kuin haluan. Hän lainaa Madonnaa ja sanoo:
   – Express yourself, don’t repress yourself. [s. 112–113]

Barbara ja muita hurrikaaneja -novellikokoelma on mielenkiintoinen ja erikoinen kokoelma astetta kesyttömämpää, yllättävämpää ja ennakkoluulottomampaa kotimaista lyhytproosaa kuin mihin olen ainakin itse tottunut. Sirkjärvi tempaisee vastustamattomalla tavalla lukijan kerran toisensa jälkeen keskelle kauhistuttavia kurimuksia – kyseessä on siis ansiokas ja omaääninen kaunokirjallinen debyytti.

Petter odottelee kauhunsekaisella innolla lapsuudenaikaisen traumojentuottajansa
eli Noidan käsikirjasta syksyllä ilmestyvää uusintapainosta.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2018
Kustantaja: Teos
Sivumäärä: 236
Kansikuva: Marika Maijala
Lajityyppi: lyhytproosa ja novellit, kauhu, surrealismi
Mistä saatu: arvostelukappale