Tämän syksyn yksi hypetetyimmistä kirjoista on ollut odotetusti Sofi Oksasen Norma, joka on kirjailijalta yllättävä askel pois omalta mukavuusalueelta. Norma ei nimittäin käsittele Viroa millään tasolla, ja (inho)realismin sijaan liikutaan varsin erilaisissa, osin jopa taianomaisissa tunnelmissa.
Kolmikymppisen Norman elämä muuttuu, kun hänen äitinsä Anita juoksee metron alle Sörnäisten metroasemalla. Anita on ollut Norman lähin ihminen, eikä vähiten sen takia, että Norman hiukset kasvavat metrin päivässä ja hiusten avulla nainen pystyy esimerkiksi aistimaan, valehteleeko ihminen tai onko tämä vakavasti sairas. Selvittäessään Anitan kuolemaa Norma sotkeutuu äitinsä vanhan ystävän Helenan lasten ja näiden sukulaisten klaaniin, joka puuhailee hämärähommia hiusbisneksen varjolla.
Normassa on kaukaisuuden tunteesta huolimatta yhteyksiä Oksasen edellisiin romaaneihin erityisesti rakenteellisissa piirteissä. Nytkin liikutaan kahdella eri aikatasolla: nykyhetkessä ja Anitan kuvaamilla videoilla, joissa selitetään sekä menneisyyttä että Anitan motiiveja liittyä klaanin toimintaan. Muissakin Oksasen romaaneissa esiintyvä arvoituksellinen elementti on entistä selkeämmin esillä Normassa: kirjassa on trillerimäisiä aineksia, ja alkuasetelman rikkonainen kuva selkeytyy pala palalta kirjan edetessä. Tällä kertaa lajityyppi on vain puhtaammin jännitystä, vaikka dekkarimaisia piirteitä on ollut näkyvissä aiemmissakin romaaneissa.
Mielenkiintoista on kauneusalan ja hiustenpidennysten käsitteleminen kirjassa, ja kuinka ihmiskauppa kietoutuu sekä hieman viattomampaan hiusalaan kuten myös sijaissynnytysten eettisiin ongelmiin. Vaikka näennäisesti pinnallinen aihe tuntuu kaukaiselta verrattuna esimerkiksi Puhdistukseen, kritisoi Oksanen jälleen heikoimpien riistämistä, tällä kertaa erityisesti kehitysmaiden naisten kustannuksella mahdollistettua kauneusbisnestä.
Varsinkin yhteiskunnallinen puoli Normassa on kiehtovaa: irvokasta on esimerkiksi se, kuinka valikoitua ihmisten eettinen välittäminen on. Romaanissa kritisoidaan esimerkiksi luomutietoisia ihmisiä, joita ei kuitenkaan hiuslisäkkeiden alkuperä kiinnosta. Tärkeintä on, että hiukset eivät sisällä täitä.
Norma oli kuvitellut, että asiakkaat olisivat kuin Planin kummit, jotka toivoivat kummilapsen lähettävän heille koulukuvia ja kirjeitä opiskelujen etenemisestä, ja tiesivät, mihin tarkoitukseen ja kenelle heidän rahansa menivät, mutta ei. Näille naisille heidän päähänsä liimattava tukka oli persoonatonta, kasvotonta hiusmassaa, eivätkä he halunneet tietää, kenelle se oli kuulunut ennen heitä. He eivät halunneet tietää, että joku muu oli niissä samoissa kutreissa rakastanut, raivonnut, toivonut, itkenyt ja unelmoinut, he olivat korkeintaan huolissaan täistä ja taudeista. [s. 117]Olisin mielelläni lukenut enemmänkin kauneusbisneksen kääntöpuolista, ja mikä on länsimaiden kauneuden tavoittelun hinta esimerkiksi kehitysmaissa. Mielestäni myös ihmis- ja lapsikauppaa olisi voinut käsitellä laajemminkin: nämä olivat romaanin mielenkiintoisinta antia. Harmillisesti ne jäivät maagisten elementtien ja salaperäisen juonen varjoon. Parhaimmillaan Oksanen onkin ihmisarvon kuvaamisessa, välillä erityisesti sen saadessa groteskeja piirteitä: varsin vahva on esimerkiksi kuvaus nuorista naisista, joita huijataan synnytystehtaisiin puhelinpalkalla, jotta korkea-asemaistet, länsimaalaiset pariskunnat saisivat sijaissynnytysvauvan. Unelmilla riistäminen ja rahastaminen on romaanin vahva teema.
Norma ei ole huono kirja, ei missään nimessä. Silti tuntuu, että jokin tärkeä elementti puuttuu: kaksiulotteisuus kaipaisi vielä jotakin syventävää ulottuvuutta. Kielellisesti Norma on uskottava, mutta tarinakehikko taipuu – hype ei ole mielestäni ollut kirjan mittojen mukainen. Romaani on sujuva ja sievä sekä aiheeltaan oivaltava ja raikas, mutta kokonaisuus ei räjäytä tajuntaa. Esimerkiksi taiturulliseen Kun kyyhkyset katosivat -romaaniin (josta itse pidin kovin) Norma ei yllä, mutta ei sen pidäkään. Romaani tuntuukin hieman isompien projektien väliseltä kokeilualustalta (mikä sinänsä ei ole huono asia), mutta täysin valmiilta kirja ei tunnu. Saako Norma koskaan jatkoa vai jääkö se yksittäiseksi kokeiluksi, on mielestäni mielenkiintoinen ajatusleikki.
Norma pitää tiukasti otteessaan, ja halu saada tietää lisää vie lukijan tiiviisti loppuun saakka. Romaani on rakenteeltaan eloisa, nopealukuinen ja viihdyttävä, mikä on mukava kontrasti monille edeltäville, hyvin raskaillekin teoksille. Se myös sivuaa tärkeitä ja mielenkiintoisia teemoja: miten yhteiskunta kohtelee normista poikkeavia yksilöitä, miten valmis ihminen on menemään äärimmäisyyksiin ja vahingoittamaan lukuisia muita, jotta oman läheisen elämä helpottuisi ja unelmat toteutuisivat. Hiusteollisuus ja kauneusala ovat raikas aihe, ja tiivis paketti kestää varmasti monta lukukertaa.
Thaimaalaiset käyttävät mieluummin vietnamilaisia naisia, tai myanmarilaisia tai taiwanilaisia. Kyse ei ole vain hinnasta, vaan kulttuurieroista. Thaimaalaiset kunnioittavat enemmän omia naisiaan. Minusta tuntuu, että sama koskee kaikkia muitakin. On helpompi käyttää jotakuta joka ei ole samanlainen kuin itse. Sinun on hyvä muistaa se. [s. 236]
Jenni ei ole koskaan ottanut hiustenpidennyksiä.
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 304
Kansi: Anne Kursu ja Toni Härkönen
Lajityyppi: jännitys, psykologinen romaani, maaginen realismi
Mistä saatu: arvostelukappale
Eli kiinnostavia aineksia on paljonkin, mutta jotakin jää uupumaan. Itse en ole kiirehtinyt Normaa lukemaan, kun on ottanut päähän tämän teoksen ympärille pumpattu hillitön julkisuus. Aluksi ajattelin, että en lue ollenkaan, mutta olen nyt vähän lientynyt. Kenties kuitenkin. Sitten joskus.
VastaaPoistaMinuakin on mietityttänyt massiivisen julkisuuden ja tunnetun kirjailijan suhde Normaan ja omaan lukukokemukseeni. Olenkin pohtinut paljon sitä Norman lukemisen jälkeen - missä määrin otan esimerkiksi arviointiin sitä mukaan? Kirjaa ei kuitenkaan voi lukea tyhjiössä, ja mietin, olisiko minulla erilaista sanottavaa esimerkiksi Normasta jos se olisikin esikoiskirja.
PoistaJulkisuusryöpytys tuntuu myös yliampuvalta siksi, koska mielestäni Norma ei ole siinä mielessä erityinen kirja, että se sitä välttämättä ansaitsisi tai Norma henkilöhahmona ei mielestäni ole erityisen moniulotteinen (hän on mielestäni jopa tympeä) - ehkä siksi minuakin häiritsee mainokset tyyppiä "Oletko jo tutustunut Norma Rossin ihmeelliseen maailmaan?"
Löysin kuitenkin Normasta paljon hyvää ja mielenkiintoista, ja ne seikat erottavat kirjan mielestäni keskinkertaisesta. Tällaisten superhypetapausten kanssa joutuu painimaan omien kokemusten ja tunteiden kanssa tavallista enemmän, mikä on mielestäni ihan hyväkin asia. On vaikeaa suhtautua objektiivisesti kirjaan, joka on joka paikassa ja (kirjaimellisesti) kirjakauppojen joka nurkassa. -Jenni
Kun lukee kohukirjan kohun jo laannuttua, voi "puhdistaa pöydän" ja tarttua kirjaan ilman suuria ennakkoluuloja. "Norma" tuntui mukavan ytimekkäältä nimeltä romaanille ja kirjailija on kannuksensa ansainnut jo aiemmin. Kuitenkin jo alkusivuilta lähtien paatunutkin kaunokirjallisuuden pitkäaikaiskäyttäjä oli pulassa: harvoin kirjailija vyöryttää näin sotkuisen henkilögallerian lukijan eteen. Tuntui siltä, että oli joutunut vanhoilla päivillä lukijakurssille eikä tahdo selviytyä ensimmäisestäkään kotiläksystä.
PoistaOnko tehtävä johtopäätös siitä, että Oksanen ei ole kirjoittanut kirjaansa minulle. On surullista, jos olen kohderyhmä-dropout, koska oli aika, jolloin "Puhdistus" teki minuunkin järisyttävän vaikutuksen. Ehkä pitäisi vain sitkeästi lähteä selvittämään, mitä tapahtui "Kun kyyhkyt katosivat".
Sama täällä, Omppu. Jotenkin ahdistun kirjoista, jotka nousevat kirjataivaan ylle hehkumaan ja joista tehdään iso mainosplakaatti kirjamessujen kattoon roikkumaan. Nostan kuitenkin hattua Sofille ja hänen koko tuotannolleen, onhan hän hyvä, erinomainen lajissaan. Mutta Norman kanssa odotellaan nyt vähän vielä. Katselen pois näitä pienemmän huomion kirjoja. :-) Arvioita tykkään silti näistä kohutuista lukea, että jatkaa vaan, hyvä Opus!
VastaaPoistaMinä taas olen harvoin ajan hermolla, joten päätin nyt kerrankin suunnata katseen tällaiseen suuren huomion kirjaan. ;) Kyllä itseänikin hengästytti se kirjamessujen megajuliste. Ja Oksanen mielestäni taitelee mielenkiintoisella tavalla mainstream-omantienkulkija-akselilla ja hän on seuraamisen arvoinen kirjailija (niin tekstin kuin henkilönkin kannalta).
PoistaTuli vielä mieleen, että välillä itselläni on ollut hankaluuksia suhtautua joihinkin klassikkokirjoihin, joista puhutaan enemmän kuin niitä luetaan - välillä olen pettynyt tai yllättynyt tällaisten kirjojen sisällöstä. Ehkä tässä on vähän samantapainen tilanne, että puhetta kirjasta on niin paljon, että omat anturit ovat jo väkisin vääntyneet tietynlaiseen asentoon? -Jenni
Mielestäni Norma oli hyvä lukea sen vuoksi, että tietää mistä puhutaan ja kohistaan ja että pystyy muodostamaan siitä oman mielipiteensä. Silti en tykännyt siitä yhtään. Kirjapiirikollega sanoi sen olevan huonoin hänen lukemistaan kirjoista. Liioittelua varmaan sekin, mutta hyvää keskustelua tämä kirja on saanut aikaan. Linkitin tekstisi omaan blogiini.
VastaaPoistaAika samoista syistä lähdin lukemaan Normaa, halusin tietää mistä puhutaan nyt näin paljon. Vahva reaktio kollegaltasi! Mikä blogisi nimi on, olisi mukavaa tutustua siihen. :) -Jenni
PoistaHei, blogi ei tosiaan linkittynytkään nimeeni, kuten luulin. Se on http://kirjakuiskaaja.blogspot.fi/Tervetuloa käymään!
Poista