Hajime Isayama: Attack on Titan

Attack on Titan -ryhmäkuvasta puuttuvat osat 12-16. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että
Helsingin kaupunginkirjasto on hitaasti mutta varmasti oppinut liimaamaan viivakoodilappuset mangakirjojen takakansiin.

Niin Japanissa kuin maailmallakin suursuosioon noussut Hajime Isayaman Attack on Titan -mangasarjakuva on japanilaisittainkin erikoinen ja omintakeinen ilmestys, joka kuitenkin nappaa lukijan heti koukkuunsa. Syksyllä 2009 Bessatsu Shōnen Magazine -sarjakuvalehdessä taipaleensa aloittaneesta Attack on Titanista on tähän päivään mennessä kasvanut 16 kirjan, lukuisten spin-off -sarjojen, näytellyn elokuvan ja animaatiosarjan mittainen kokonaisuus.

Suomalainen Sangatsu Manga puolestaan on ehtinyt julkaista Attack on Titania kolmen osan verran suomeksi Antti Kokkosen käännöksenä nimellä Titaanien sota. Tässä esittelyssä on mukana muutamia juonipaljastuksia alkuperäisen mangan juoneen liittyen.


Attack on Titan sijoittuu keskiaikaishenkiseen maailmaan, jossa ihmisiä syövät titaanit ovat ahdistaneet ihmiskunnan rippeet valtavan muurin eristämälle, pinta-alaltaan noin Ranskan kokoiselle alueelle. Sadan vuoden titaaniton aikakausi päättyy tietenkin heti tarinan alkumetreillä, kun kaksi voimakasta titaania tekevät turvallisen alueen uloimmista muureista selvää ja päästävät titaanilauman mellastamaan sisäpuolelle. Ystävykset ja Attack on Titanin sankarit Eren, Armin ja Mikasa onnistuvat pakenemaan kolmeen osaan jaetun alueen keskimmäiseen osaan turvaan, mutta uloin osa menetetään lopullisesti titaaneille.

Viisi vuotta myöhemmin jätit ovat jälleen kolistelemassa muurien läpi, ja vastikään sotilaiksi valmistuneet Eren ja kumppanit joutuvat kamppailemaan ylivoimaista uhkaa vastaan Trost-esikaupungin kapeilla kaduilla. Epätoivoinen puolustustaistelu saa kuitenkin uuden käänteen, kun Eren muuttuu kesken kaiken voimakkaaksi titaaniksi ja onnistuu pysäyttämään hyökkäyksen.

Erenin kyky muuttua titaaniksi huolettaa kaupungin silmäätekeviä ja erilaisia ryhmittymiä, kun taas sotaväki haluaisi napata pojan mukaan omiin projekteihinsa. Epäluulo niin Ereniä kuin muita selviytyjiä kohtaan lisääntyy entisestään, kun paljastuu, että viiden vuoden takaisessa kaaoksessa ihmiskunnan rippeiden sekaan on livahtanut muurien ulkopuolelta tulleita, kuin myös titaaneiksi muuttuvia ihmisiä.

Attack on Titania on verrattu laajalti Robert Kirkmanin käsikirjoittamiin Walking Dead -zombieseikkailuihin. Isayaman mangateoksen epätoivoisessa tunnelmassa ja rajussa väkivallassa on paljon yhteisiä piirteitä Rick Grimesin johtaman joukkion selviytymistaistelun kanssa. Merkittävimpänä ja mielenkiintoisimpana erona Walking Deadiin nähden ovat kuitenkin itse titaanit, jotka ovat alastomuudessaan ja kasvoilleen jääneissä karmivissa hymyissään paljon kiinnostavampia vastustajia kuin iänikuiset zombiet. Titaaneissa yhdistyvät hauskalla tavalla alkujaan japanilaisen Godzilla-hirviön suunnaton koko ja toisaalta myös elävien kuolleiden ihmismäinen olemus.

Vaatimattomimmillaan vähän ihmistä pidemmät ja pahimmillaan kerrostalon kokoiset titaanit kasvattavat uusia ruumiinosia jopa tuhoutuneen pään tilalle ja käyvät päälle laumoina, vaikka jo yksikin jätti saattaa tehdä sotilasjoukosta helposti selvää. Titaanien ainoa heikko kohta on niiden niskassa oleva ihokaistale, jonka kimppuun pääsemiseksi sotilaat käyttävät kaasulla toimivia vaijerivaljaita kuin kahdella miekalla varustetut Hämähäkkimiehet konsanaan.

Attack on Titanin toimintakohtaukset ovatkin todella upeita esittäesään, miten Eren ja kumppanit väistelevät ja teurastavat titaaneita niin kaupungin kaduilla kuin ikimetsässäkin. Näyttävä toiminta  on myös todella veristä ja aika sekavaa, kun Isayaman piirrostyyli edellyttää runsasta viivojen käyttämistä. Tämä tekee joistain kohtauksista vaikeasti hahmotettavia.



Ihmishahmoissa sitä vastoin ei lopulta ole paljoa hurraamista – Attack on Titanin keskushenkilö Eren on muiden mangasarjakuvien päähahmojen tavoin omassa oikeudentajussaan ja periksiantamattomuudessaan ärsyttävän yksioikoinen tyyppi. Ereniin rakastunut Mikasa taas on pääkolmikon fyysisesti vahvin mutta vaiteliaisuudessaan salaperäinen hahmo, jonka soisi saavan huomiota muissakin kuin taistelukohtauksissa. Myös fyysisesti heikko ja ryhmän strategikkona toimiva Armin olisi mielenkiintoinen hahmo, jos tämä saisi vain Ereniltä tilaa.

Siitä huolimatta, että Erenin kipuilu hallitsemattomien voimiensa kanssa tuokin hauskalla tavalla mieleen Marvel-sankari Hulkin ja tämän alter egon Bruce Bannerin, joka muuttuu raivostuessaan vihreäksi voimakimpuksi, Isayama ei vie päähenkilöään järin syvälle tässäkään suhteessa. Se on sääli, sillä Erenin kyky muuttua titaaniksi jää oikeastaan hahmon ainoaksi kiinnostavaksi piirteeksi - eri asia olisi, jos esimerkiksi heiveröisellä Arminilla olisi Erenin voimat!

Muut retkueen hahmot ovat unohdettavia tarinassa myöhemmin esiintyvää Kristaa lukuun ottamatta, jonka todellinen syntyperä muuttaa Attack on Titanin kokonaan – toivottavasti hän nousee Erenin rinnalle ja mielellään jopa tämän ohitse yhdeksi mangan tärkeimmistä hahmoista, sillä tämänhetkisen päähenkilön suhteen ei ole tapahtunut minkäänlaista hahmonkehitystä.

 
Attack on Titan on hyvin vakavamielinen sarja, johon perijapanilainen hömelö huumori ei oikein istu millään. Onneksi myös Isayama on tajunnut tämän muutamien sivuhahmojen kohdalla, sillä ruoan ahmimisesta huolestuttavan paljon innostunut Sasha ja titaanien tutkimiselle riehakkaasti antautuva Zoë eivät sovi huumoripainotteisuutensa takia oikein mukaan, vaan tuntuvat väkisin väännetyiltä sivupoluilta. Edellä mainitut hahmot kuitenkin vakavoituvat tarinan edetessä siinä määrin, että alun kauneusvirheet voi antaa Isayamalle anteeksi.

Sitä vastoin mainiot ja pelottavat titaanit menettävät väkisinkin vähän hohtoaan, kun Isayama esittelee Erenin muodonmuutoskyvyn omaavien ihmisten titaaniversioita supervoimineen päivineen. Attack on Titanin kansi- ja mainosmateriaaleissa runsaasti huomiota saanut, anatomianukkea muistuttava Colossus Titan ja haarniskamaisen ihon alla lymyilevä Armored Titan ovat kovannäköisiä ja pelottavia ilmestyksiä, mutta näiden erikoistitaanien suoranaisena pohjanoteerauksena on apinamainen titaani, jota on karvapeitteineen ja pitkine käsivarsineen vaikea ottaa järin vakavasti.

Vaikka kaikilla näillä hahmoilla on oma tärkeä roolinsa itse tarinassa, niiden taistelut titaanimuotoisen Erenin kanssa vievät Attack on Titania liikaa pois sen vahvimmalta alueelta eli ihmisten ja titaanien välisiltä yhteenotoilta. Erenin ja pahistitaanien välienselvittelyt kun muuttuvat lähes poikkeuksetta tylsiksi nyrkkitappeluiksi, joissa ei ole mukana läheskään samanlaista jännitystä kuin epätoivoisessa niskan heikon kohdan etsimisessä.

Toisin kuin niin sankareitaan kuin konniaan tapattavissa Walking Deadissa ja George R.R. Martinin Tulen ja jään laulussa, Isayama suojelee omia päähenkilöitään lähes pakkomielteisesti. Erenin ja kumppaneiden muodostama ydinjengi selviää jokaisesta taistelusta kuin ihmeen kaupalla, mikä tuntuu vaikkapa Westerosin kuuluisten Veri- ja Purppurahäiden jälkeen tylsältä ja ennalta-arvattavalta.

Jännitystä ei pääse syntymään samalla tavalla kuin edellä mainituissa esimerkeissä, kun lukija voi aika turvallisin mielin veikata ainakin Erenin, Arminin ja Mikasan pääsevän taatusti loppumetreille asti hengissä. Sivuhahmoja sitten teurastetaankin sitä kovemmalla tahdilla, ja niiden kuolemat säväyttävät lähinnä julmuutensa takia.

Välillä tuntuu siltä, ettei ensimmäistä omaa mangasarjakuvaansa tekevä Isayama oikein itsekään hallitse oman tarinansa etenemistä, sillä hän jättää surutta mielenkiintoisia teemoja säännöllisin väliajoin alkavan toiminnan alle. Esimerkiksi kaupungin muureja palvovan kultin salaisuudet olisivat kyllä mielenkiintoista luettavaa, mutta turhan paljon heittelehtivä juoni saa lukijan pahimmillaan jopa unohtamaan mielenkiintoisimmat teemat.

Isayama kuitenkin palauttaa tarinan raiteilleen säännöllisin väliajoin, mutta tekee sen aina niin kovalla täyskäännöksellä, että siinä on monella lukijalla kova paikka pysyä kyydissä. Välillä rajut juonenkäänteet kuitenkin toimivat - esimerkiksi Colossus Titanin ja Armored Titanin henkilöllisyydet paljastetaan niin yllättäen, että juonenkäänteen ja sen seurausten lukeminen varmasti herättää mielenkiinnon uudestaan ajelehtivaa tarinaa kohtaan.

Keskeneräisen Attack on Titanin arvioiminen arvosanalla ei olisi reilua niin Isayamaa kuin mangasarjaakaan kohtaan, joka ongelmistaan huolimatta on ruvennut viime lukujen aikana petraamaan tosissaan. Isayama paljastaa kutkuttavasti aiempaa enemmän pitkään vaivanneita salaisuuksia ja lisää tarinan kierroksia siinä määrin, että muutoksen voisi tulkita jopa jonkinlaisen loppukliimaksin alkamiseksi.

Jatkuvasti petraava Attack on Titan onkin ongelmistaan huolimatta toimivaa, näyttävää, mielenkiintoista, persoonallista ja karmivaa luettavaa, joka jättää janoamaan lisää.

 Petter löysi mangan maailman uudelleen viime vuonna

Hiromu Arakawan erinomaisen Fullmetal Alchemistin sivuilta.

Alkuteos: 進撃の巨人 / Shingeki no Kyojin
Alkuperäiset ilmestymisvuodet: 2009 –
Englanninkielinen käännös: Shel Drzka (osat 1-7) ja Ko Ransom (osat 8-16)
Kustantaja: Kodansha Comics
Sivumäärä: yhdessä osassa noin 200 sivua
Lajityyppi: kauhu, toiminta, seikkailu
Mistä saatu: kirjastosta lainattu