Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Tässä on graffitin idea yksinkertaisuudessaan. Näkymättömät tekevät näkyviä. Graffiti on pommi, jonka sirpaleet leviävät ympäri kaupungin.        [s. 16]

Olen useasti karttanut dekkareita, jostain syystä monet niistä eivät ole kolahtaneet minuun. Jari Järvelän Tyttö ja pommi ei ehkä ole dekkareista tyypillisin, mutta se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. CrimeTime aikoinaan pyysi Järvelää kirjoittamaan nimen omaan dekkarin ja kirjailijaa astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tyttö ja pommi on dekkaritrilogian ensimmäinen osa, ja se saakin jatkoa jo tämän vuoden puolella.

Kotkaan sijoittuvassa romaanissa ovat vastakkain nuoret graffitintekijät ja vartiotintiliikkeen työntekijät; vartijat kutsuvat graffareita bakteereiksi ja graffarit vartijoita puolestaan Rotiksi. Kahden ryhmän vastakkainasettelu kärjistyy eräänä yönä, kun Rotat järjestävät suuren väijytyksen ja jahtaavat takaa kahta graffaria, 19-vuotiasta Metroa ja tämän yhteistyökumppania sekä rakastettua Rustia. Takaa-ajo päättyy väkivaltaisesti, ja vartiointiliikkeen johto vääristelee tapauksen raporttia ja lakaisee ikävän henkilövahingon maan alle. Metro aloittaa koston kierteen vartija Jereä kohtaan, jonka uskoo olevan väkivallanteon päätekijä.

Todellisuudessa Jere ei ole pääsyyllinen, ja Metron iskiessä Jeren omaisuutta ja yksityisyyttä vastaan yhtyy Jerekin kostotoimenpiteisiin. Valitettavasti monet viattomat joutuvat kärsimään Jeren kasvavasta vainoharhaisuudesta. Sekä Jere että Metro kasvattavat panoksiaan kirjan edetessä, eikä olekaan selvää, kuka on rikosromaanin rikollinen ja kuka oikeuden puolella.

Järvelän dekkarin ehdoton vahvuus on sen yhteiskuntakritiikki – se nostaa teoksen kestävämmälle ja raikkaammalle tasolle. Syyttömän ja syyllisen rajan hahmottaminen jätetään lukijalle, ja pidänkin siitä, että Järvelän romaanissa pahantekijä ei ole selkeä. On myös kiehtovaa seurata, miten Jeren käytös muuttuu – kun omaa perhettä tai kotirauhaa häiritään, kuka tahansa on oikeissa olosuhteissa valmis astumaan lain tuolle puolen.

Myös pohdinta siitä, mikä on nykyajan rikollisuutta, on mielenkiintoista: Tytössä ja pommissa se on julkisen tilan ottamista omaan haltuun ja sosiaalisen median tuoman voiman hyödyntämistä. Kaupungin katukuva, joka täyttyy sadoista ja tuhansista kuvista – lähinnä mainoksista – herättää vain harvoin keskustelua, mutta graffiti herättää voimakkaita tunteita. Katsoin kirjan lukemisen jälkeen Ylen haastattelun, jossa Järvelä käsittelee juuri julkisen tilan käyttöä ja kritisoi monien vartiointiliikkeiden luomia mielikuvia turvattomuuden tunteesta. Järvelän romaanista onkin löydettävissä monia hyvin ajankohtaisia teemoja, jotka kulkevat rinnan nopeatempoisen juonen kanssa.

Pahinta on, että firmat ja kaupunki ja poliisi ovat ulkoistaneet valvontakameroiden käytön Rotille. Samalla ne ovat pesseet kädet vastuusta. Rotat tekevät tallenteilla mitä niitä huvittaa. Tallenteiden väärinkäytöstä ne eivät saa lievintäkään rangaistusta. Kukaan ei edes heristä sormeaan ja älähdä soo soo.
         On täysi harhaluulo, että poliisi valvoisi kaupunkeja. Rotat cityjä valvovat ja hallitsevat kameroineen. Poliisi kaipaa tallenteita nähtäväkseen vain silloin, kun joku sekakäyttäjien henkisessä Keskimaassa örkkinä hoiperteleva narkkari ryöstää R-kioskista viisi euroa. [s. 114]

Järvelä on onnistunut luomaan mielenkiintoisia hahmoja, mutta välillä tuntui, että jokin ulottuvuus puuttuu esimerkiksi Metrosta. Myös jotkin tapahtumakulut tuntuvat hieman epäuskottavilta tai jopa koomisilta, mutta ehkä tietynlainen överiys toi myös ironiaa valvojien käsittämättömät mittasuhteet saavaan jahtiin. Parhaimmillaan Tyttö ja pommi yllättää – suvantovaiheen jälkeen seuraava kohtaus onkin pommin tavoin pökerryttävän väkivaltainen. Kärjistysten kautta Järvelä nostaa esiin aiheet, jotka pehmeämmällä kuorella jäisivät ehkä yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle.

Tytön ja pommin lopetus on hyvin verinen. Ylipäänsä Järvelä ei kaihda alamaailman kuvauksille tyypillistä väkivaltaa, ja välillä teot tuntuvat fyysisestikin (ainakin näin dekkareille turtumattomassa) lukijassa. Romaanin pommi on seinä, johon maalattu graffiti räjähtää kasvoille ja varastaa huomion; maali konkretisoituu pommiksi myös toisella, hyvin konkreettisella tavalla romaanin loppua kohden. Tyttö ja pommi on lukukokemukseltaan rikas, ja vielä näin muutama viikko lukemisen jälkeenkin sen teemat pyörivät päässä.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014

Kustantaja: CrimeTime

Sivumäärä: 261

Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Lajityyppi: jännitys

Mistä saatu: kirjastosta lainattu