torstai 29. marraskuuta 2018

Ryūnosuke Akutagawa: Hammasrattaat


Viime keväänä ilmestynyt Hammasrattaat-novellikokoelma esittelee Ryūnosuke Akutagawan lyhytproosavetoisen tuotannon ikimuistoisimpia paloja. Alkujaan liki sata vuotta sitten kirjoitetut tarinat ovat erittäin omintakeisia kaunokirjallisia elämyksiä kaikessa omituisuudessaan ja huikeassa monitasoisuudessaan.

Akutagawa yhdistää itämaisen kertomaperinteen oleellisimpia elementtejä läntiseen fantasiaan ja satiiriin luontevalla tavalla. Kirjailijan mielikuvituksekkuus ja kerronnan rikkaus kukkivat vapaimmin Hammasrattaiden sivumäärällisesti pidemmissä kertomuksissa. Esimerkiksi hitaasti käynnistyvässä Helvetinsermi-novellissa Akutagawa pohjustaa omalaatuisen taiteilijan pöhköyttä ja juoruilun ympärillä pyörivän hovielämän kiemuroita kiinnostavalla tavalla.

Kappa-tarinassa ääneen päästetään mielisairaalan potilas, joka on asunut kertomuksensa mukaan mystisten kappojen kansoittamassa maassa. Potilaan esittämä selonteko tästä seikkailusta kasvaa suorastaan Orwellin ja Vonnegutin kaltaisten mestareiden sfääreihin, kun Akutagawa esittelee Kappamaan erikoisuuksia. Sorretun työväenluokan, itseriittoisten runoilijakappojen ja saukkoja vastaan käytyjen veristen sotien ohella myös kappojen omituiset lisääntymiskäytännöt nousevat tapetille.
Asuttuani Kappamaassa jonkin aikaa pääsin Bagin mökkiin seuraamaan hänen vaimonsa synnytystä. Kappat synnyttävät samalla tavalla kuin ihmisetkin. Samalla tavalla he myös saavat synnytyksessä apua lääkäreiltä ja kätilöiltä. Mutta kun koittaa varsinaisen syntymisen hetki, lapsen isä asettaa suunsa äidin sukupuolielimille ja kysyy kovalla äänellä kuin puhuisi puhelimeen: ”Haluatko sinä syntyä tähän maailmaan? Harkitse tarkkaan ennen kuin vastaat.” Äidin viereen polvistunut Bag toisti tämän kysymyksen monta kertaa. Sitten hän kurlasi pöydällä olevalla desinfiointiliuoksella. Silloin äidin vatsassa oleva lapsi kuului sanovan hiljaa, hieman vastahakoisesti: ”Minä en halua syntyä. Ensinnäkin perintötekijäni ovat isäni puolelta mielisairaustaipumustenkin osalta aivan kamalat. Toiseksi uskon, että kappamainen tapa olla olemassa on pahasta.”
   Lapsen vastaus sai Bagin rapsuttamaan hämillään päätään. Paikalla ollut kätilö kuitenkin törkkäsi heti paksun lasisen putken Bagin vaimon emättimeen ja ruiskutti sisään jotakin nestemäistä. Vaimolta pääsi syvä henkäys kuin helpotuksen huokaus. Samalla hetkellä suureksi paisunut vatsa lässähti ja kutistui kuin vetykaasusta tyhjentynyt ilmapallo.
[s. 131–132]
Lyhyemmät tarinat ovat varsin omalaatuisia lukukokemuksia – kertomusten iän huomaa ajoittain tietynlaisesta faabelimaisuudesta ja vahvasta moraalisesta latauksesta. Hyvänä esimerkkinä tästä käy novelli Taikuus, jossa rahanahne onnenonkija yrittää taivutella intialaisen maagikon jakamaan viisauttaan ja taitojaan. Akutagawa onnistuu myös yllättämään kokoelman niminovellissa, jossa nimetön kirjailija yhtäältä pelkää mutta toisaalta myös odottaa kuolemaa tavalla, joka tuo melankolisuudessaan mieleen Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja II -lyhytproosakokoelman synkimmät tekstit.

Sitä vastoin Nenä-kertomusta tähdittävä, epäkäytännöllisen suurella tuulenhalkojalla varustettu munkki on nenävärkkinsä kanssa tuskaillessaan varsin inhimillinen hahmo, jonka kehittyminen ja henkinen muutos tarinan aikana ovat mielenkiintoista seurattavaa. Nenänpienennysyritykset taas ovat suorastaan häiriintynyttä luettavaa, ja pseudotieteelliset toimet tuovat kaikessa rajuudessaan mieleen Daniil Harmsin Sattumia-lyhytproosakokoelman tekstien nyrjähtäneen julman maailman.
Hoito oli äärimmäisen yksinkertainen. Nenä piti vain keittää kuumassa vedessä, minkä jälkeen sitä piti talloa.
   Temppelin kylpyrakennuksessa lämmitettiin vettä joka päivä. Munkkioppilas kävikin heti hakemassa kannullisen niin kuumaa vettä, ettei kestänyt kastaa siihen sormeaan. Nenää ei voinut laskea kannuun suoraan ilman pelkoa siitä, että kannusta nouseva höyry olisi aiheuttanut palovammoja Naigun kasvoihin. Niinpä oppilas päätti puhkaista reiän tarjottimeen ja asettaa sen kannun suuaukon peitoksi niin, että Naigu sai laskettua nenänsä kannuun reiän kautta. Vaikka nenä sitten lilluikin yksinään kuumassa vedessä, sitä ei poltellut lainkaan. Jonkin ajan päästä munkkioppilas sanoi:
   – Eiköhän se ole jo keittynyt tarpeeksi.
   Naigu hymähti karvaasti. Hänen mieleensä nimittäin juolahti, ettei kukaan sivullinen olisi voinut moisen lausahduksen perusteella mitenkään arvata, että he puhuivat nenästä. Nenä kutisi kuumassa vedessä hauduttuaan kuin kirpun syömä.
[s. 25]
Hammasrattaat onkin ehdottomasti yksi tämän kirjavuoden vinksahtaneimmista lukuelämyksistä. Aporia onkin tehnyt melkoisen kulttiteon julkaistessaan näin persoonallista japanilaista kirjallisuutta suomeksi, ja toivottavasti saisimme tulevaisuudessa nauttia Akutagawan muustakin tuotannosta – näin kiehtova ja omaleimainen alkukattaus jättää janoamaan lisää.


Tekstien kirjoitusvuodet: 1915–1927 
Suomennos: Markus Mäkinen
Kustantaja: Aporia
Sivumäärä: 218
Kansikuva: Matti Jalava ja Janne Mustonen
Lajityyppi: lyhytproosa ja novellit, fantasia, satiiri
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti