sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Naomi Alderman: The Power



Naomi Aldermanin kehuttu ja kohuttu romaani The Power tuo kaikessa provokatiivisuudessaan mieleen Margaret Atwoodin Orjattaresi-teoksen. Englanninkielistä proosaa vierastavienkaan ei onneksi tarvitse jättää tätä helmeä väliin, sillä The Power ilmestyy alkuvuodesta Gummerukselta suomeksi Marianna Kurton Voima-käännöksenä.

The Power käynnistyy, kun naiset ympäri maailmaa huomaavat hallitsevansa sähköä – eikä mikään ole enää entisellään. Voimaantunut ja uusista kyvyistään huumaantunut naisväki aikoo tasata tilit maailmaa hallinneiden miesten kanssa, ja pian kokonaiset valtiot sortuvat ”tyttöjen päivän” alettua. Romaanissa seurataan naisten kostoretkeä useamman vuoden mittaisen ajanjakson verran neljän eri hahmon vaiheiden kautta.

Kasvattivanhempiensa luota hatkat ottava ja poikkeuksellisilla sähkövoimilla varustettu Allie päätyy Yhdysvalloissa hengellisen vallankumouksen keulakuvaksi, kun taas rikollisperheeseen kuuluva englantilainen Roxy on melkoisessa lirissä sotkeutuessaan jengisodan käänteisiin. Amerikkalainen pikkupoliitikko Margot valjastaa voimansa uran edistämiseksi, mutta hän kantaa huolta omien kykyjensä kanssa kamppailevasta Jocelyn-tyttärestään. Romaanin ainoa mieshahmo eli YouTube-”journalistina” työskentelevä Tunde puolestaan matkustaa keskelle kiivaimpia vallanvaihtoja, joissa edellä mainitut naiset ovat mukana päärooleissa.

Aldermanin romaani on runsas mutta miellyttävän ripeätahtisesti etenevä kokonaisuus. Alderman kuvaa uskottavasti ja mielenkiintoisesti niin hengellisiä kuin tieteellisiä vastareaktioita, joita naisten saamat supervoimat synnyttävät – ennen kaikkea Allien oma matka uskonnolliseksi propagandahahmo Eveksi on todella jännittävää ja puistattavaakin luettavaa esimerkiksi hengelliseen aivopesuun liittyen.
They say, ’Why do you call God ”She”?’
   Eve says, ’God is neither woman nor man but both these things. But now She has come to show us a new side to Her face, one we have ignored for too long.’
   They say, ’But what about Jesus?’
   Eve says, ’Jesus is the son. But the son comes from the mother. Consider this: which is greater, God or the world?’
   They say, for they have learned this already from the nuns, ’God is greater because God created the world.’
   Eve says, ’So the one who creates is greater than the thing created?’
   They say, ’It must be so.’
   Then Eve says. ’So which must be greater, the Mother or the Son?’
   They pause, because they think her words may be blasphemy.
[s. 80]
The Power ei ole kuitenkaan erityisen tasapainoinen lukuelämys, sillä tarinan kunnianhimoisuus ja monitasoisuus tekevät ajoittain kokonaisuuden seuraamisesta haastavaa puuhaa – pahimmillaan Aldermanilla tuntuu olevan turhan monta rautaa tulessa, ja eri juonikuvioita yhdistellään väkivaltaisesti. Esimerkiksi Roxyn tupsahtaminen Amerikkaan ei ole kovinkaan luonteva aasinsilta Allien maailmaan. Margot jää politikointeineen tarinan edetessä harmittavasti tyttärensä haasteiden jalkoihin, mutta toisaalta Jocelynin ihmissuhdeongelmien kautta päästään pidemmän päälle erittäin mielenkiintoisen sisällön äärelle – esimerkiksi sähköä hallitsevat miespuoliset hahmot kääntävät kokonaisuuden päälaelleen.

Tunde on mielenkiintoinen lisä kokonaisuuteen. Toimittajahahmo pääsee havainnoimaan ja todistamaan ihmisyyden rumimpia ja vastenmielisimpiä piirteitä – ihmiskunnan valtasuhteiden heilahtaminen päälaelleen ei poista esimerkiksi ihmiskaupan kaltaisia ilmiöitä. Miesten ja naisten ääriliikkeiden toiminnan kuvaaminen on sekin mielenkiintoista ja kylmäävää luettavaa siitä, kuinka aatteet voivat kärjistyä ja eskaloitua seuraamuksiltaan tuhoisiksi näkemyksiksi; eräskin naistaho hekumoi kuin Orjattaresi-romaanissa ikään ajatuksella siitä, että miehet pitäisi sulkea kotiin ja päästää ulkomaailmaan vain naispuolisen huoltajan seurassa. Radikalisoituneiden miesasiamiesten öyhöttäminen on sisällöltään varsin tuttua tosielämän puolelta.
Tunde’s read this theory before. You can’t have a good conspiracy plot without any conspirators. He’s only surprised that UrbanDox hasn’t mentioned Jews.
   ”The Zionists used the concentration camps as emotional blackmail to get the stuff shipped out in the water.”
   There we go.
   ”It was a declaration of war. Silent, stealthy. They armed their warriors before they sounded the first battle cry. They were among us before we even knew we’d been invaded. Our own government has the cure, you know, they’ve got it under lock and key, but they won’t use it except on the precious few. And the endgame… you know the endgame. They hate us all. They want us all dead.”
[s. 178–179]
The Power on yliluonnollisista elementeistään huolimatta uskottava ajatusleikki ihmiskunnan sisäiset valtasuhteet mullistavista tapahtumista. Kyseessä onkin varsin monitasoinen kokonaisuus, jonka kintereillä pysyminen vaatii lukijaltaan paljon – mikäli englanninkielinen proosa tuntuu haastavalta, omia kykyjä ei kannata ehkä lähteä kokeilemaan juuri tämän teoksen alkukielisen version kanssa.


Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: Penguin Books
Sivumäärä: 339
Kansikuva: Nathan Burton
Lajityyppi: fantasia, scifi, kollaasiromaani, toiminta
Mistä saatu: omasta kirjahyllystä

2 kommenttia:

  1. Odotin tältä romaanilta huomattavasti enemmän ja odotuksiin nähden menikin pettymyksen puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä ajoittain äityi vähän sekavaksi, mutta kiinnostavat juonenkäänteet hahmot kyllä pitivät ainakin minut menossa mukana. -Petter

      Poista