Jessie Burton: Nukkekaappi

1600-luvun Amsterdamiin sijoittuva Jessie Burtonin Nukkekaappi-esikoisromaani tarjoilee konstailemattoman viihteellistä historiallissävytteistä jännitystä.

17-vuotias Petronella ”Nella” Oortman naitetaan amsterdamilaisen Johannes Brandtin puolisoksi. Nellan suuret ja romanttiset haaveet avioliitosta romuttuvat kertaheitolla, kun uuden kodin tunnelma on jatkuvasti pakkasen puolella – Johanneksen Marin-siskokin vain kettuilee nuorelle vaimolle ja itse isäntäkin tuntuu viettävän aikaansa mieluummin töissä kuin tuoreen elämänkumppaninsa kanssa.

Johanneksella on kuitenkin sen verran pelisilmää, että tämä tulee ostaneeksi Nellalle häälahjaksi yhdeksällä huoneelle varustetun, kaappiin rakennetun nukkekodin. Salaperäinen miniatyristi alkaa lähetellä Nellalle häälahjan huoneisiin tarkoitettuja nukkeja ja tavaroita, jotka ennakoivat todellisen maailman puolella tapahtuvia onnettomuuksia.

Nukkekaapin alku on hillittömän hyvä, kun Nella pöllähtää keskelle Brandtien salaisuuksia kuhisevaa huushollia. Burtonin hahmoilleen kirjoittama dialogi kiusoittelee lukijaa melkeinpä ärsyttävän itsetietoisesti, kun hahmot eivät paljasta toisilleen oikeasti tärkeitä asioita – pian käynnistyvät traagiset tapahtumat kuitenkin romuttavat kulissit kertaheitolla. Lavasteiden tuhoutumiseen asti Burton onnistuu vetelemään taitavasti juuri oikeista koukuista pitääkseen tarinansa vireen yllä.

”Jeesus armahda”, Cornelia mutisee. ”Otto oli oikeassa. Tästä tulee kamala talvi. Miksi rouva haluaa Kalverstaatille?”
   ”Viemään viestin”, Nella vastaa närkästyneenä Cornelian tuttavallisesta kuulustelusta.
   ”Kenelle?”
   ”Ei kenellekään. Yhdelle käsityöläiselle.”
   ”Vai niin.” Cornelia hytisee. ”Talven lihat täytyy hankkia pian ja niillä on pärjättävä ainakin maaliskuuhun. Kummallista, ettei se mies ole vielä toimittanut mitään.”
   ”Kuka?”
   ”Antaa olla”, Cornelia sanoo, katselee kanacaa ja pujottaa kätensä Nellan kyynärtaipeeseen. ”Ei kukaan.” [s.68]

Nukkekaapin juoni käänteineen toimii halki romaanin erinomaisesti. Burton osaa luotsata tarinaansa eteenpäin varmaliikkeisesti ja annostella yllätyksiä yhtä onnistuneella tahdilla kuin mihin S. K. Tremayne ylsi Jääkaksoset-jännärissään. Nellan tarinasta löytyy koukkuja ja yllätyksiä aina viimeisiltä sivuiltakin, ja toinen toistaan suuremmat paljastukset ja tapahtumat muovaavat Brandtin huushollia kohtuuttoman kovalla kädellä.

Historiallinen Amsterdam levittäytyy lukijan eteen ennen kaikkea vähemmän mairittelevat puolet etualalla – näin Burton tulee korostaneeksi turhankin inhorealistisesti maalla kasvaneen Nellan totuttelemista painajaismaiseen kaupunkiasumiseen. Tätä tasapainottavat toisaalta hetket, joina Burton onnistuu varsin vähäeleisesti osoittamaan, kuinka vähän me ihmiset olemmekaan muuttuneet neljänsadan vuoden aikana – hyvänä esimerkkinä toimii kohtaus, jossa Brandtin huushollin naiset asioivat kaupungilla afrikkalaistaustaisen Otto-palvelijansa kanssa.

Harvassa ovat ne vastaantulijat, jotka eivät hämmästy nähdessään Oton naisten kanssa. Toisinaan ilmeet jäykistyvät epäluuloisiksi, toisinaan taas halveksuviksi tai suorastaan pelokkaiksi. Jotkut ovat peittelemättömän lumoutuneita, jotkut välinpitämättömiä, mutta he jäävät vähemmistöön. Kun he kääntyvät Warmoestraatilta kohti Vanhaakirkkoa, matalalla penkillä oven vieressä istuva isorokon arpeuttama mies korottaa ääntään Oton mentyä ohitse.”Minä en saa töitä, mutta teillä on palkollisena tuollainen elukka!”
   Marin hidastaa, Cornelia pysähtyy kokonaan. Hän kääntyy ja heristää nyrkkiään muutaman sentin päässä miehen arpisesta ihosta.”Tämä on Amsterdam, reikänaama”, hän sanoo.”Paras mies voittakoon.” [s.121]

Nukkekaapin suurimman kompastuskiven muodostavat kuitenkin sen vääjäämättä laimeiksi jäävät hahmot, jotka eivät tunnu reagoivan traagisiin juonenkäänteisiin oikein millään tavalla. Sitä vastoin Nellasta kasvaa Nukkekaapin aikana vähän turhan roisin harppauksin kovapäinen pelinainen, joka onnistuu pitämään miehensä bisnekset pystyssä uskomattoman taitavasti. Epäloogisesti toimivat ja kehittyvät hahmot eivät sinänsä häiritse vahvasti juonivetoista lukukokemusta, jonka nopeatahtisuus vie lukijan huomion pois epäjohdonmukaisuuksista.

Burtonin esikoisteos on taitavasti kerrottu ja annosteltu aikamatka Brandtin perheen murhenäytelmän keskelle. Nukkekaappi onkin mainio pelinavaus sekä kuluvalle kirjavuodelle että Burtonin kirjailijuudelle.

Petter ei tykännyt lapsena autoleluilla leikkimisestä.

Alkuteos: The Miniatyrist
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014
Suomennos: Markku Päkkilä
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 424
Kansikuva: Dave Hopkins ja Katie Tooke
Lajityyppi: historiallinen romaani, psykologinen romaani, jännitys
Mistä saatu: kirjastosta lainattu