Finlandia Junior -palkinto meni viime syksynä Nadja Sumasen Rambo-nuortenromaanille, ja näin jälkikäteen ei voi kuin todeta kunnianosoituksen menneen harakoille. Vaikka Rambon kesäinen asetelma tuokin mieleen reilut kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyneen Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen, Sumanen on onnistunut liki ilmiömäisesti tekemään omasta nuortenromaanistaan paljon vanhanaikaisemman ja tympeämmän kokonaisuuden. Tässä arvostelussa on mukana muutamia juonipaljastuksia Rambosta.
Sumasen romaanin nimihenkilö on tuskin ehtinyt tuoda todistuksen kevätjuhlasta kotiin, kun angstaava teini tempaistaan luuseriäitinsä miesystävän perheen mökille viettämään kesää. Levottoman ja mielialoiltaan ailahtelevan Rambon reissu meinaa mennä pieleen heti alussa, kun äiti joutuu sairaalaan. Onneksi Rambo saa jäädä isäpuoliehdokkaansa Riston ystävällisten sukulaisten keskelle nauttimaan suvesta – eikä sekään tietysti haittaa, kun lähellä liihottelee Riston ihana siskontytär Liina.
Rambon hahmot ovat aika tylsiä ja kliseisiä – Riston isä Erkki on miehinen mies, äiti Annikki hössöttävä taloudenpidon ja keittiöhommat hanskaava äitihahmo, Risto on laiska hampuusi ja Liina taas etäinen mutta kaunis kesäkissa omine, aika ennalta-arvattavine ongelmineen. Muutenkin tasapaksusta juonesta kärsivä romaani muuttuu vielä tylsemmäksi, kun hahmoissa ei ole syvyyttä tai muutenkaan mitään mielenkiintoista.
Rambon hahmot ovat aika tylsiä ja kliseisiä – Riston isä Erkki on miehinen mies, äiti Annikki hössöttävä taloudenpidon ja keittiöhommat hanskaava äitihahmo, Risto on laiska hampuusi ja Liina taas etäinen mutta kaunis kesäkissa omine, aika ennalta-arvattavine ongelmineen. Muutenkin tasapaksusta juonesta kärsivä romaani muuttuu vielä tylsemmäksi, kun hahmoissa ei ole syvyyttä tai muutenkaan mitään mielenkiintoista.
– Jos olisi sellainen saunanlämmittäjän virka tarjolla, niin sen mä voisin ottaa, avauduin Erkille kohottaessani kirveen uuteen iskuun.
Erkki siirsi pölliä kannolla parempaan kohtaan, korjasi käteni asentoa ja nyökkäsi sitten luvan iskeä.
– Siihen pestiin lähtisin kyllä kilpasille. Mutta kukahan sellaisen saunanlämmittäjän palkkaisi?
– Suomen presidentti voisi palkata.
– Taitaa suomalainen mies lämmittää itse saunansa ja hakata halkonsa vaikka presidentti olisikin, Erkki tuumaili. – Se on Rambo niin, että kuorolaulu ja halonhakkuu. Ne ovat ne asiat, jotka pitävät suomalaisen miehen tolkuissaan tässä maailmassa. Ja kun on tämmöinen lauluääni kuin minulla, niin olen kallistunut tähän jälkimmäiseen. [s.170]
Myös Rambon hahmo on aika ontuva toimija, josta Sumanen ei osaa valitettavasti ottaa kaikkea irti. Herkästi ahdistuvan Rambon ahdinkoa tasapainotetaan merkillisesti kuvaamalla, miten tämä yhtäkkiä alkaa suunnitella ilmansaasteita vähentäviä koneita – Sumanen lyö päähenkilönsä otsaan kliseisen tiedostava nuori -kortin, jolla hän pyrkii tasapainottamaan päähenkilönsä heittelehtiviä mielialoja.
Tämäkin menee pieleen, sillä Rambon tärkeimmät luonteenpiirteet ovat niin kaukana toisistaan, etteivät ne tunnu samassa ihmisessä olevina ollenkaan realistisilta. Rambosta sukeutuu ristiriitaisesti toimiva hahmo, joka saattaa yhdessä hetkessä rymytä pitkin metsiä raivoissaan ja seuraavaksi pohtia otsonikerroksen ohuutta. Esimerkiksi Harri Sirolan Abiturientin synkkämielinen päähenkilö Ville Siikala on jatkuvassa ahdistuksessaan rypiessään yksipuolisempi mutta paljon uskottavampi, mielenkiintoisempi ja johdonmukaisempi hahmo.
Myös Liina jää aika turhauttavan pinnalliseksi, kliseiseksi ja epäloogiseksi hahmoksi, jolta Sumanen vie vähäisetkin uskottavuuden piirteet tytön paljastettua tunteensa Rambolle. Nuorenparin dialogi on suoraan sanottuna kamalaa luettavaa.
Tämäkin menee pieleen, sillä Rambon tärkeimmät luonteenpiirteet ovat niin kaukana toisistaan, etteivät ne tunnu samassa ihmisessä olevina ollenkaan realistisilta. Rambosta sukeutuu ristiriitaisesti toimiva hahmo, joka saattaa yhdessä hetkessä rymytä pitkin metsiä raivoissaan ja seuraavaksi pohtia otsonikerroksen ohuutta. Esimerkiksi Harri Sirolan Abiturientin synkkämielinen päähenkilö Ville Siikala on jatkuvassa ahdistuksessaan rypiessään yksipuolisempi mutta paljon uskottavampi, mielenkiintoisempi ja johdonmukaisempi hahmo.
Myös Liina jää aika turhauttavan pinnalliseksi, kliseiseksi ja epäloogiseksi hahmoksi, jolta Sumanen vie vähäisetkin uskottavuuden piirteet tytön paljastettua tunteensa Rambolle. Nuorenparin dialogi on suoraan sanottuna kamalaa luettavaa.
– Sit kun sä olet valmis, niin teetkö sä sen mun kanssa?
– Sä voit joutua odottamaan aika kauan, varoitin.
– Mitä välii, mehän ollaan vasta yläasteella.
– Ja haluaisitko sä muka oikeasti kokeilla tällasen tyypin kanssa, joka voi seota? Ja jolla on sellainen äiti, kysyin, vaikka jokainen sana kangersi kurkussani kuin olisin niellyt käpyjä.
– Haluan. Kyllä mä haluan. Just sun kanssa, Rambo. Sä olet kyllä erilainen kuin muut pojat, mut silleen hyvällä tavalla. Sä et ole mikään kovis, mut silti sä olet ihan superrohkea tyyppi. Mut silleen sä olet kyllä vähän daiju, että sä et edes huomannut, kun mä piirsin saunan ikkunaan L sydän R. [s.195]
Sikäli mutkattomasti etenevä ja helposti lähestyttävä Rambo sopii paremman puutteessa lomalukemiseksi vaikka sinne kesämökille. Kepeää mutta huomattavasti laadukkaampaa nuortenkirjallisuutta etsivien kannattaa kääntyä suosiolla esimerkiksi Rainbow Rowellin Eleanor & Parkin puoleen, joka käsittelee samanlaisia teemoja paljon raikkaammin, monipuolisemmin ja mielenkiintoisemmin.
Petterin on vaikea kuvitella Sauli Niinistön tekevän halonhakkuuhommia.
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 238
Lajityyppi: nuortenromaani
Mistä saatu: arvostelukappale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti