Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen -klassikkoromaanin jatko-osalla on luonnollisesti melkoiset paineet niskassaan, sillä Finchin perheen tarinan ensimmäinen osa tarjosi mukavan rennon, kauniin ja aiheiltaan erittäin ajankohtaisen lukuelämyksen. Kaikki taivaan linnut ei kuitenkaan pääse missään vaiheessa Leen edellisen romaanin tasolle – tämä arvostelu saattaa olla ikävää luettavaa niille, jotka ovat odottaneet Kuin surmaisi satakielen -romaanin tarinalle jatkoa vuosikymmenten ajan.

Kaikki taivaan linnut käynnistyy parikymmentä vuotta edellisosan tapahtumien jälkeen, kun New Yorkissa lakia opiskeleva Jean Louise "Scout" Finch palaa Maycombin pikkukaupunkiin. Scout joutuu kotikulmillaan välittömästi odotusten ja paineiden alle – hänen isänsä Atticus on jo vanha mies, ja Maycombin asukkaat tekevät päähenkilölle erittäin selväksi, että Scoutin pitäisi muuttaa takaisin Maycombiin huolehtimaan isästään ja ryhtyä suunnittelemaan sovinnaisen avioliiton solmimista.

Jälkimmäinen näyttää tosin astetta houkuttelevammalta, kun Atticuksen apulaisena työskentelevä Henry paljastaa tunteensa Scoutia kohtaan. Edellisosasta tutut ennakkoluulot ja viha mustaa väestöä kohtaan kuitenkin kytevät pinnan alla, ja pian sekä Henrystä että jopa Atticuksesta paljastuu uusia, vähemmän mairittelevia piirteitä.

Suurin ongelma Kaikissa taivaan linnuissa on se, että romaani ei missään vaiheessa tunnu läheskään yhtä erityiseltä, kiinnostavalta tai vetävältä kuin ensimmäinen osa. Pikemminkin paluu Maycombiin tuntuu lähes koko kirjan ajan lähinnä kiertoajelulta, jonka myötä käydään kertaamassa klassikkohahmojen kuulumisia. Useamman vuosikymmenen ajan jatkoa odottaneille tässä saattaa ollakin nostalgiatripin ainekset kasassa, mutta vuonna 2016 Maycombin asukkaisiin tutustunutta uusintakierros ei sytytä tai innosta samalla tavalla.

Kaikki taivaan linnut ei ole myöskään järin sävykäs tai monitasoinen teos – kaikki maycombilaiset suhtautuvat aikuistuneeseen Scoutiin lähinnä etäisen torjuvasti. Vaikka se tietysti alleviivaa hahmon ulkopuolelle jäämisen tunnetta, jatkuva sorsiminen ja piikittely naimattomuudesta ovat mälsää luettavaa. Scout kulkee lähinnä haastamassa riitaa tuttujen hahmojen kanssa, ja lopussa odottava näpäytys on niin ilmiselvä ja turha juonenkäänne että oikein pahaa tekee.

Mukana on myös runsaasti takaumia, jotka sijoittuvat Scoutin ja kavereiden lapsuuden rentoihin kesiin. Lapsekas seikkaileminen ei vain sovi ollenkaan tähän aikuismaiseen jatko-osaan – teini-ikäisten hahmojen dialogi on lähinnä kiusallisen latteaa luettavaa.

”Se on se Francine Owen”, yksi tytöistä sanoi.
   ”Francine Owen vai? Sehän on ollut poissa pari päivää”, Jean Louise sanoi.
   ”Arvaatko miksi?” kysyi Ada Belle.
   “En.”
   ”Johtuu sen siskosta. Sosiaalilautakunta on vienyt ne molemmat.”
   Jean Louise tönäisi Ada Belleä, ja tämä teki hänelle tilaa penkillä.
   ”Mikä sitä vaivaa?”
   ”Se on raskaana, ja arvaa kuka on syypää? Sen oma isä!”
   Jean Louise kysyi: ”Mitä tarkoittaa raskaana?”
   Kohahdus kulki läpi tyttöparven. ”Sitä että saa vauvan, hölmö”, yksi tytöistä sanoi.
   Jean Louise mietti asiaa ja kysyi: ”Mutta mitä tekemistä sen isällä siinä on?”
   Ada Belle huokaisi. ”Sen isä on sen isä.”
   Jean Louise nauroi. ”Älä kuule viitsi –”
   ”Se on totinen tosi. Ja varmana ainut syy miksi Francine ei ole myös raskaana on että sillä se ei ole vielä alkanut."
   ”Niin mikä?”
   ”No ministraatio”, Ada Belle tiuskaisi. ”Pappa on takuulla tehnyt sitä molempien kanssa.” [s.134-5]

Ei sillä, että romaanin nykyhetkessäkään olisi paljoa hurraamista, sillä Maycombin kulissien sortuessa Scoutista muuttuu lähinnä ärsyttävä kiukuttelija. Itsetietoinen ja kaikkea muuta kuin perinteiseen naisen rooliin alistuva päähenkilö hyppyyttää ja juoksuttaa häntä liehittelevää Henryä loputtomiin romaanin aikana. Hahmojen välillä kipunoiva dialogi on ollut kai puoli vuosisataa sitten nokkelaa ja vallankumouksellista, mutta nyt se jää asenteellisen oloiseksi ja kaikkea muuta kuin luontevaksi.

”Sinä olet kuin Jekyll ja Hyde”, Henry sanoi.
   ”Sinä olet katsonut liikaa televisiota.”
   ”Joskus minusta tuntuu että minulla on sinut näin tiukassa otteessa”, Henry sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin, ”ja juuri kun luulen saaneeni sinusta lujasti kiinni, sinä lennät tiehesi.”
   Jean Louise kohotti kulmakarvojaan. ”Herra Clinton, suvaitkaa ottaa vastaan maailmannaisen neuvo: te paljastatte korttinne.”
   ”Kuinka niin?”
   Jean Louise veti suunsa hymyyn. ”Voi kulta, etkö sinä tiedä miten nainen pyydystetään?” Hän huitoi hajamielisesti kättä päänsä päällä, rypisti kulmiaan ja sanoi: ”Naiset pitävät siitä, että mies on taiturillinen ja samalla etäinen, jos vain joku siihen pystyy. Anna heidän tuntea itsensä avuttomaksi, etenkin jos tiedät, että he pystyvät vaivatta kantamaan sylillisen polttopuita. Älä epäile itseäsi heidän seurassaan, äläkä missään tapauksessa sano, että et ymmärrä heitä.”
   ”Touché”, sanoi Henry. ”Mutta tuosta viimeisestä olisin eri mieltä. Minä olen aina luullut naisten haluavan, että heitä pidetään outoina ja salaperäisinä.”
   ”Ei, he haluavat vain näyttää oudoilta ja salaperäisiltä. Kun höyhenpuuhkat ja muut hepenet on kuorittu pois päältä, joka ainoa nainen tässä maailmassa tahtoo vahvan miehen, joka osaa lukea häntä kuin avointa kirjaa, joka ei ole ainoastaan hänen rakastajansa vaan myös varjelijansa. Typerää, vai mitä?”
   ”Nainen ei siis haluakaan aviomiestä vaan isän.”
   ”Suurin piirtein”, Jean Louise vastasi. ”Siinä suhteessa kirjat ovat täysin oikeassa.” [s.53-4]

Kaikki taivaan linnut on parhaimmillaan mukiinmenevä lukukokemus, jonka omat sisäiset ristiriidat kuitenkin heikentävät lukuelämyksen tenhoavuutta aivan liikaa. Se tarjoaa Kuin surmaisi satakielen -klassikkoon nähden hyvin erilaisen lukuelämyksen, joka ei kuitenkaan pysy omilla jaloillaan –  näin ollen Leen odotetun romaanin osaksi lankeaa mainion edeltäjänsä varjoon jääminen.

Petter kuuli kuluneella viikolla vuoden ensimmäisen lokin rääkäisyn.

Alkuteos: Go Set a Watchman
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Suomennos: Kristiina Drews
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 286
Kansikuva: Jenni Noponen
Lajityyppi: romantiikka, historiallinen romaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu