Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus

Minunkaltaisiani miehiä ovat virastot, jaostot, lautakunnat ja erilaiset yhteiskunnalliset, mediaan ja kulttuuriin liittyvät toimikunnat täynnä.

Mutta. Silti. Kuitenkin.

Minä olen erilainen.

Minä olen erilainen, koska hän, Hän Itse, teki minut erilaiseksi.
         Hän meni, mutta erilaisuus jäi.

Nämä liuskat, hyvä titaanikapselin avaaja, kertovat tästä erilaisuudesta.
         Nyt minä menen asiaan. [s. 32]

Pirkko Saision Kohtuuttomuus on huimaava kirjallinen matka. Romaanin nimetön päähenkilö kertoo monologissaan kertomuksen Hänestä, ihmeellisestä miehestä, jonka avustajana (tai orjana) kertoja toimii muutamien vuosien ajan. Kertojan ihannoima Hän on karismaattinen, oikukas ja itsekäs mies, joka karismansa avulla perustaa provosoivan talk show -ohjelman ja pääsee kansanedustajaksi. Kirjassa kuohuvat muun muassa narsismi, politiikka, perhesuhteet, media, yksinäisyys, välinpitämättömyys ja 1990-luvun Helsingin kapakat.

Nimetön kertoja on toimittaja ja yhden lapsen isä kohdatessaan Hänet. Nimettömällä on kaikki päällisin puolin hyvin: talo, vaimo, lapsi ja vakaa työtilanne. Kertojan vaimo Marjut tosin ikävöi kuolleen entisen miehensä perään, ja heidän poikansa Joona tuntuu lipsuvan kertojan otteesta koko ajan kauemmas. Heidän arvoaan kertoja ei tajua ennen kuin on liian pitkällä Hänen punomassa todellisuudessa. Nimetön suorastaan huumaantuu Hänestä ja tämän karismasta, vaikka Hän käyttääkin miestä sekä fyysisesti että henkisesti hyväkseen. Lopulta kertoja huomaakin uhranneensa kaiken seuratakseen Häntä. Perhe ja koti muuttuvat hotellihuoneiksi, epävarmuudeksi, Hänen nopeasti vaihtuvien mielialojen sietämiseksi sekä ajoittaiseksi menestykseksi. Nimetön tuntuu olevan välinpitämätön kaikkea muuta kuin Häntä kohtaan.

Hän katsoi minua (Hänen silmänsä olivat vauhkot ja Hänen nenänsä kiilsi rumasti) ja sanoi:

-Minä pystyn ihan mihin tahansa.

-Niin pystyt, minä sanoin, mutta en ollut varma sanoinko sitä edes ääneen, sillä minusta tuntui, ettei minua enää ollut. [s.437]

Saision kerronta on kirjan ehdoton hedelmä. Kohtuuttomuus vaikuttaa käsissä järkäleeltä, mutta kirja on suurimmalta osaltaan koostettu lyhyistä kappaleista, jopa vain virkkeen tai sanan pituisista. Kirja humahtaakin huomaamattomasti nopeaa vauhtia viimeisille sivuille. Lyhyistä kappaleista syntyy myös vaikutelma lyriikan mimikoinnista. Sen lisäksi lyriikalle tyypillinen tehokeino toisto on yksi Saision romaanin peruselementeistä: monesti edellisen kappaleen viimeinen lause toistuu, ja siitä rakennetaan pala uutta tietoa.

Nyt kerron hänestä.

Nyt kerron Hänestä, enkä edes yritä erottaa faktaa ja fiktiota.
         En kykene sellaiseen. Kukaan ei kykene. [s. 48]

Kertoja kertoo tarinaansa nimettömälle, mahdolliselle lukijalle, jonka kertoja nimeää Avaruuden Tuntemattomaksi. Kertoja ei ole varma, onko Tuntematon edes meidän maailmastamme, vaan selittää välillä tälle, mitä tarkoittaa evoluutio, kulttuuri tai miehen paikka. Kertojan rooli on vahva, ja kerronta on paikoin kirjemäistä tai yksinpuhelua hiljaiselle kuulijalle. Tästä tuleekin mieleen yhteys Leena Krohnin Tainaroniin.

Minun on pakko kertoa sinulle televisiosta, siltä varalta, että te ette ole tätä instituutiota lainkaan keksineet, tai siltä varalta, että se on teillä jäänyt jo niin kauaksi historiaan, että et kykene eläytymään sen asemaan ja vaikutusvaltaan yksilön (maan matosen), yhteiskunnan (matosten muodostaman lainsäädäntö- ja kommunikaatiokennon) sekä maailman (sen maan ja ilman, jonka vaikutuspiiriin olemme tuomitut) kannalta.

Televisio on ikkuna, josta voi katsoa sisään muttei ulos.

Televisiosta sinua, maan matosta, katsoo silmiin toinen maan matonen. Hän puhuttelee sinua, ja voi sinua, joka et ymmärrä olevasi yhteydessä olemattoman kanssa. [s. 253]

Myös ironia ja satiiri ovat romaanissa vahvasti läsnä. Kertoessaan Avaruuden Tuntemattomalle yhteiskunnastaan kertoja parodioi esimerkiksi ihmissuhteita ja seksiä redusoimalla miehen kepiksi ja naisen reiäksi. Myös Hänen perustama talk show ironisoi ohjelmille tyypillistä vastakkainasettelua, äärimmäisyyksien käsittelemistä ja tv-persoonien mahtipontista yksinvaltijuutta.

Saision romaanissa fakta ja fiktio häilyvät: kertoja myöntää, että kaikki hänen kertomansa ei välttämättä ole totta. Totuuden ja tarun rajoilla häilyminen yhdistettynä lyhyisiin, virtamaisiin kappaleisiin mielestäni vain lisää romaanin viehättävyyttä - välillä Kohtuuttomuus on kuin sarja nopeasti vaihtuvia kuvia, vilahtelevia muistoja, joista lukija joutuu itse rakentamaan kuvansa.

Imin Kohtuuttomuuden rivit ahneena loppuun. En ole varma, tyydyttikö loppu minut, mutta kirja jäi polttelemaan näppejä. Kohtuuttomuus on niin hyvä, että välillä vain avaan sen jostain kohtaa, luen muutaman rivin ja nautin lyhyisiin paloihin jaetusta herkullisesta tekstistä.

Jenni haluaisi säilöä titaanikapseliin talteen vanhoja käsinkirjoitettuja sivuja tästä ajasta.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008

Kustantaja: Siltala

Sivumäärä: 583

Kansi: kuvat Pirjo Honkasalo, graafinen suunnittelu Elina Warsta

Lajityyppi: aikakausiromaani, satiiri, monologi

Mistä saatu: lahjakirja