John Green: Paper Towns

Opus ekassa alkuvuodesta arvosteltu John Greenin Kaikki viimeiset sanat -teos oli suoraan sanottuna masentavin ja kehnoin nuortenromaani hetkeen. Se jätti pahan jälkimaun suuhun tympeillä hahmoillaan ja latteaksi jääneellä juonellaan, jotka kalpenivat aika lailla esimerkiksi Rainbow Rowellin Eleanor & Parkiin verrattuna.

Greenin nimi on kuitenkin nyt kuuminta hottia, sillä miehen Paper Towns -romaanin elokuvaversio on iskeytymässä leffateattereihin heinäkuun loppupuolella. Jake Schreierin ohjaaman filkan siintäessa horisontissa onkin sopivaa, että Green ansaitsee Paper Townsillaan uuden mahdollisuuden. WSOY on julkaissut alunperin vuonna 2008 ilmestyneen englanninkielisen alkuteoksen suomeksi Helene Bützowin käännöksenä Arvoitus nimeltä Margo.

Paper Towns tuntuu ensimetreillään kummalliselta paluulta menneisyyteen, sillä sen alkuasetelmassa on hyvin paljon samaa kuin Kaikki viimeiset sanat -teoksessa. Tällä kertaa päähenkilönä on Floridassa asuva, viimeistä high school -vuottaan viettävä sympaattinen mutta rasittavan pikkutarkka nörtti Quentin Jacobsen, joka on ollut koko ikänsä rakastunut naapurissaan asuvaan rasavilliin, seksikkääseen, pitelemättömään ja vastustamattomaan Margo Roth Spiegelmaniin – tämä muistuttaa paljon varovaisen Miles Halterin ja rämäpäisen Alaska Youngin suhdetta.

Opinahjonsa nokkimajärjestyksen häntäpäässä oleva Quentin ja sen huipulla hallitseva Margo ovat eläneet tähän asti aivan eri maailmoissa, kunnes eräänä iltana tyttö houkuttelee Quentinin mukaan kostoretkelle tasaamaan puntteja Margon petollisen poikaystävän Jasen kanssa. Margoa tämän parhaan ystävän Beccan kanssa pettänyt Jase joutuu nöyryyttävän koston kohteeksi, mutta seuraavana aamuna Margo on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pöllämystynyt Quentin löytää ystäviensä kanssa ilmeisesti Margon jättämiä vihjeitä, kuten Walt Whitmanin Laulu itsestäni -runon, joiden myötä he pääsevät hitaasti tytön jäljille.

Kaikkien viimeisten sanojen tapaan myös Paper Townsin keskiössä on ujon, tunnollisen pojan ja villin ja säännöistä piittaamattoman tytön suhteen mahdottomuus, mutta myös se, miten huonosti Quentin on lopulta tuntenut Margon – tai ainakin näin pitäisi takakannen tekstin mukaan olla. Paper Towns kuitenkin yllättää lukijansa sillä, että lupaavan alkuasetelman jälkeen Green ei vaivaudu käsittelemään esimerkiksi Jaseen kohdistunutta kostoa saati muita mielenkiintoisia teemoja tai hahmoja oikein millään tavalla.

Paper Townsin suurin ongelma onkin siinä, että siinä ei tapahdu alun vauhdikkaan kostoretken ja loppukohtauksen välillä oikeastaan juuri mitään. Lukija pääsee seuraamaan Quentinin ja tämän kavereiden Benin ja Radarin toilailuja, jotka ovat parhaimmillaan tosi kiusallista luettavaa – olkoonkin, että teini-ikäiset pojat ovat harvemmin mitään runosieluja. Green vetää kuitenkin hahmojen dialogin niin överiksi, ettei siinä ole oikeastaan mitään hauskaa.

Ben´s voice rose with excitement. ”You were with Margo Roth Spiegelman last night? At THREE A.M.?” I nodded. ”Alone?” I nodded. ”Oh my god, if you hooked up with her, you have to tell me every single thing that happened. You have to write to me a term paper on the look and feel of Margo Roth Spiegelman´s breasts. Thirty pages, minimum!”
”I want you to do a photo-realistic pencil drawing”, Radar said.
”A sculpture would also be acceptable”, Ben added.
Radar half raised his hand. I dutifully called on him. ”Yes, I was wondering if it would be possible for you to write a sestina about Margo Roth Spiegelman´s breasts? Your six words are: pink, round, firmness, succulent, supple and pillowy.”
”Personally”, Ben said, ”I think at least one of the words should be buhbuhbuhbuh.”
”I don´t think I´m familiar with that word”, I said.
”It´s the sound my mouth makes when I´m giving a honeybunny the patented Ben Starling Speedboat.” At which point Ben mimicked what he would do in unlikely event that his face ever encountered cleavage. [s.88]

Toisaalta tuo pitkä suvantovaihe on ajoitettu aika tarkasti niin, että se alkaa ja loppuu Margon vuoroin poistuessa ja palatessa tarinaan. Tämä tietysti korostaa sitä, miten tärkeä hahmo Margo on ollut Quentinin ja tämän kavereiden elämässä, mutta tällainen tehokeino ei saisi jähmettää itse tarinaa näin pahasti. Juonen punainen lanka eli Margon etsiminen vihjeiden perusteella on kyllä säännöllisesti esillä, mutta kun Quentinin yritykset purkaa Whitmanin runoa muuttuvat lähinnä tekstianalyysia muistuttaviksi, ei itse pääteemakaan tuo aina tarvittavaa tuulta purjeisiin. Paper Townsin suvantovaihe tuokin jäätävyydellään mieleen Donna Tarttin Pienen ystävän alun, joka kärsi surua kuvatessaan ihan samoista ongelmista.

Vaikka eivät ne Margonkaan läsnäolosta elämää saavat kohtaukset ole järin muistettavia saati laadukkaita. Mielialoiltaan ailahtelevan Margon kanssa hengaaminen on joko villiä toimintaa tai sitten kliseistä maailmantuskaa, ja tytön mieleenpainuvimmat mietteet löytävät varmasti viimeistään leffan myötä tiensä fanien Facebook-kansikuviin ja Tumblr-kuvakollaaseihin. Margon pohdinnat ovat Greenille tyypillisesti komealta kuulostavia lauseita, joissa ei kuitenkaan ole järin paljon sisältöä, mikäli niitä pysähtyy ajattelemaan yhtään pidemmäksi aikaa – niiden näennäinen mahtipontisuus ei oikein istu muuten aika vaatimattomissa mittasuhteissa pysyttelevään tarinaan.

Before I had a chance to say anything, her eyes went back to the view and she started talking. ”Here´s what´s not beautiful about it: from here, you can´t see the rust or the cracked paint or whatever, but you can tell what the place really is. You see how fake it all is. It´s not even hard enough to be made out of plastic. It´s a paper town. I mean look at it, Q: look at all those cul-de-sacs, those streets that turn in on themselves, all the houses that were built to fall apart. All those paper people living in their paper houses, burning the future to stay warm. All the paper kids drinking beer some bum bought for them at the paper convenience store. Everyone demented with the mania of owning things. All the things paper-thin and paper-frail.” [s.57-8]

Pienen ystävän tavoin myös Paper Towns ottaa ihan viime metreillään vauhtia loppuratkaisuaan kohden, joka onkin sitten harvinaisen typerryttävä ja epätyydyttävä kaiken Paper Townsin tylsyyden jälkeen. Toisaalta Greenin muihin teoksiin verrattuna rohkeasti erilainen loppuratkaisu tuntuu yön yli nukkumisen jälkeen aika raikkaalta ja jopa koskettavaltakin, vaikka ensireaktio saattaakin olla jotain aivan muuta.

Vaikka Green ei otakaan lupaavasta alkuasetelmasta kaikkea irti, Paper Towns pitää koukussaan jopa pahimman tahmaisuutensa yli juuri Margon mysteerien ratkonnan ansiosta – lukijan tehtävänä onkin itse päättää, seisooko lopussa kiitos vai pettymys. 

Petter ei ole koskaan tutustunut Whitmanin tuotantoon, eikä Quentinin harjoittama puhkianalysointi ainakaan auttanut mielenkiinnon heräämisessä.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008
Kustantaja: Bloomsbury
Sivumäärä: 305
Kansikuva: Robyn McKenzie
Lajityyppi: nuortenromaani, kehitysromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu