tiistai 8. tammikuuta 2019

Sally Salminen: Katrina






Sally Salmisen vuonna 1936 ilmestynyt Katrina on jäänyt vuosikymmenten saatossa unohduksiin, mutta Teos on tehnyt todellisen uroteon julkaistessaan klassikkoromaanin uudestaan Juha Hurmeen suomennoksena.

1800-luvun loppupuolella pohjanmaalainen Katrina rakastuu ahvenanmaalaiseen merimieheen, joka tulee luvanneeksi tomeralle nuorelle naiselle liikoja loistokkaasta saaristoelämästä. Naimisiinmenon jälkeen Johan huitelee pitkin vuotta laivamatkoilla, ja Katrina joutuu paitsi huolehtimaan miehen ränsistyneestä kodista mutta myös työskentelemään omahyväisille maaherroille ja muille Torsön saaren vallasväen edustajille. Hitaasti mutta varmasti ahvenanmaalaiseen elämäntyyliin sopeutuvaa Katrinaa ei päästetä erityisen helpolla – omapäinen nuori nainen koettelee paremman väen kärsivällisyyttä, ja karu saaristolaiselämä osoittaa kovuutensa säännöllisin väliajoin puhkeavien tragedioiden myötä.

Katrina on uskottavan raadollinen kuvaus entisaikojen rankasta elämästä – Salminen kuvaa hienolla tavalla paitsi sisukkaan päähenkilönsä sopeutumista mutta myös unelmien murskautumista, kun Katrina-parka tajuaa olevansa jumissa Ahvenanmaalla käytännössä orjan asemassa. Nuoren Katrinan elämä on hyvin puhuttelevaa luettavaa, ja Salminen purkaa päähenkilönsä selviytymistaistelun sävyttämää ajattelua mielenkiintoisella ja uskottavalla tavalla.
Hänen poikansa osasi nyt kävellä, ja Katrina otti hänet kaikkialle mukaansa töihin. Poika kasvoi tuhdiksi ja vahvaksi, ja Katrina oli kiitollinen jokaisesta kuluvasta päivästä, jona hän tiesi, ettei odottanut jälleen lasta. Niin kauan kuin hän sai olla terve ja vapaa työskentelemään pojan puolesta, eikä hänen tarvinnut jakaa ruoan murenia useimmille suille, oli kaikki niin paljon paremmin. Hän näki hyvin viereisen talon esimerkistä, mikä murskaava mahti köyhyydellä oli kodissa, jossa oli paljon lapsia. Mitä auttoi, vaikka Beda teki töitä kunnes selkä katkeaisi, niin pitkään kuin yksi leipä ja yksi kenkäpari eivät olleet enempää kuin pisara heidän tarpeidensa meressä. Siksi Katrina siunasi jokaisen päivän, jonka hänen poikansa sai olla yksin. Hän tiesi, että pojalla olisi siitä hyötyä koko elämänsä ajan. [s.74–75]
Alun rankkojen kokemusten kuvaamisen myötä Katrina kuitenkin siirtyy kuvaamaan päähenkilön perheen sekä torsöläisten elämää, ja viimeistään tässä vaiheessa romaani puhkeaa viimeistään kukkaan upealla tavalla – vaikka kova elämä ei tähän lopukaan. Katrinan lapset varttuvat ja kasvavat mielenkiintoisiksi hahmoiksi omine haaveineen ja heikkouksineen, ja jälkikasvun kipuilu sekä köyhyyden että omapäisten vanhempien varjossa on raastavaa luettavaa. Salminen kuvaa uskottavalla tavalla äidin mielenliikkeitä, kun Katrina yrittää pitää parhaansa mukaan huolen merille halajavista jälkeläisistään ja toisaalta ohjata näitä eteenpäin elämissään. Lopullinen hinta sekä murskatuista että toteutuneista unelmista on kuitenkin kova, ja kovat käänteet lyövät Katrina-paran rajulla tavalla polvilleen kerran toisensa jälkeen. Esimerkiksi Katrinan päättävä kuvaus päähenkilönsä vanhoista päivistä vetää hiljaiseksi upealla tavalla.

Katrina onkin traaginen romaani, joka ei kuitenkaan sorru missään vaiheessa liialliseen synkkyyteen. Menetykset ja epäonnenpotkut kääntävät hahmojen elämät ylösalaisin uskottavalla tavalla; yksiulotteisilta vaikuttavista tuttavuuksista tuodaan esille mielenkiintoisia uusia piirteitä. Loistava esimerkki tällaisesta hahmonkehityksestä on huithapelina suunsoittajana tunnettu Johan, joka kasvaa ja kehittyy yksipuolisesta onnenonkijasta varsin syvälliseksi hahmoksi. Pariskunnan suhteen kuvaaminen kolhuineen mutta myös onnen hetkineen on yksi romaanin hienoimmista sivujuonteista. Kaikkiaan Salminen esittelee Katrinassa runsaan, kiinnostavan ja teoksen ilmestymisaikaan nähden erittäin moninaisen hahmokaartin, jonka keskinäisten suhteiden kuvaaminen ei jää yhtään jälkeen esimerkiksi Hanya Yanagiharan Pienen elämän nerokkuudesta.

Fyysisesti vastenmielisiksi ja ahneiksi kuvatuista herraskaisistakin paljastuu mielenkiintoisia ja yllättäviä piirteitä sotakirveen hautaamisen jälkeen, mutta rahaan ja valtaan nojaavat yläluokan edustajat eivät epäröi jyrätä vähävaraista kansanosaa tilaisuuden tullen. Yhteiskunnallinen kantaaottavuus on vahvasti mukana Katrinan juonessa, vaikka nämä elementit jäävätkin romaanin puolivälin jälkeen ajoittain taka-alalle.

Teoksen julkaisema uusintapainos Katrinasta saa viimeisen mutta erittäin oleellisen silauksensa Hurmeen erinomaisesta käännöksestä. Ruotsin kielen ystäväksi tunnustautunut kirjailija on tasapainoillut hienolla ja uskottavalla tavalla Katrinan monikielisen maailman kanssa – englanninkieliset hokemat ja luontevasti suomennetut sananparret tekevät dialogista sopivan omintakeista mutta ajankuvaan nähden uskottavan oloista luettavaa. Myös yksittäisten hetkien ja saariston arjen kuvaaminen heräävät upealla tavalla henkiin loistavan suomennoksen myötä.
Nuoret tytöt vaelsivat käsi kädessä sunnuntai-iltapäivisin merenrantaan katsomaan purjelaivoja. Katrina teki eräänä sunnuntaina saman promenadin kauniissa kevätilmassa. Hän asettui istumaan kallioille lähelle vettä. Hän piti kädessään pientä kimppua voikukkia, jotka hän oli poiminut maantien vierestä. Hänen lähellään istui tyttöjä pienissä ryhmissä kallioilla ja kivillä. He olivat kaikki pukeutuneet parhaisiin kevätkoreuksiinsa ja käyttäytyivät koketisti ja teennäisesti nyt, kun niin monia miehiä oli liikekannalla. Mutta tällä kertaa kaikki housuväki, jopa pikkupojat, oli mennyt aluksiin. Sillä heille ei ollut kylliksi työskennellä niissä kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaisin he tekivät niihin huviretkiä ja kiipeilivät köysistössä omaksi ilokseen. [s. 289]
Katrina pääsi yllättämään minut erittäin positiivisesti – verkkaiselta ja karulta vaikuttava romaani kasvaa hämmästyttävän väkeväksi mutta kauniin inhimilliseksi tarinaksi tavalla, jollaista en kyllä osannut odottaa tältä unohdetulta helmeltä. Ilmestymisaikanaan kuulemma ”bestsellerin” aseman saavuttanut kahdeksankymppinen klassikkoteos raivaa tiensä vaivattomasti myös kirjavuoden 2018 parhaimmistoon.


Alkuteos: Katrina
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1936
Suomennos: Juha Hurme
Kustantaja: Teos
Sivumäärä: 448
Kansikuva: Jussi Karjalainen
Lajityyppi: historiallinen romaani
Mistä saatu: arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti