Andrei Astvatsaturov: Ihmiset alastomuudessa

– Teidän tekstinne ei ole proosaa, Astvatsaturov, – sanoi minulle eräs pulska kirjallinen daami savuketta imien – vaan sirpaleita katkelmista. – Tai sitten hän sanoi ”katkelmia sirpaleista”, en muista. Kuulosti joka tapauksessa erittäin terävältä. [s. 143]

Andrei Astvatsaturovin Ihmiset alastomuudessa on erikoinen romaani, josta löytyy niin muistelmateoksen elementtejä kuin Daniil Harmsin tuotantoa muistuttavia, omituisia lyhyitä kertomuksia. Astvatsaturov avaa niin omaa neuvostoliitonaikaista lapsuuttaan kuin intelligentsijaan kuulumisen sävyttämää aikuisuuttaan ja kansainvälistä uraansa. Aina välillä mies esittää pohdintojaan esimerkiksi maanmiestensä korvista, ”erään Popovin” sukupuuttoon syömästä stellerinmerilehmästä ja Maija Poppasen venäjäksi kääntämiseen liittyvistä haasteista.

Astvatsaturovin romaanin ensimmäinen puolikas on itsessään hulvatonta mutta vähän yllätyksetöntä luettavaa juonen puolesta. Venäjänjuutalaisen älykköperheen poika on koulussa vaikeuksissa hankalan ja vetelän luonteensa takia, ja vanhemmat eivät ymmärrä nuorta Andreita ollenkaan. Astvatsaturovin omituiset lapsuusajan kaverit ja näiden kanssa koetut seikkailut tuovat ajoittain mieleen samaa maailmanaikaa sivunneen Andrzej Stasiukin Valkoisen korpin.

Varsinkin Astvatsaturovin yliopistoelämän alkaessa Ihmiset alastomuudessa muuttuu kertaheitolla mielenkiintoisemmaksi, kun älykäs nuori mies joutuu kohtaamaan opinahjossaan neuvostoliittolaisen byrokratian älyttömimmät kommervenkit. Esimerkiksi opiskelujen kannalta jostain syystä välttämättömän virtsanäytteen toimittaminen muuttuu Astvatsaturovin kuvaamana hulvattomaksi operaatioksi – kannettomaan majoneesipurkkiin tehdyn näytteen kuljettaminen sairaalaan on täydellinen farssi.

Ongelma oli siinä, ettei purkkia ei voinut millään tavalla sulkea. Tästä syystä sitä oli mahdotonta sijoittaa laukkuun – sisältö olisi läikkynyt. Jäi vain yksi vaihtoehto – mennä sairaalaan pidellen purkkia kädessä. Mutta sen tekeminen avoimesti ei tullut kuuloonkaan. Kävellä kaupungilla? Kaikkien nähtävissä? Virtsapurkin kanssa? Yksinkertaisesti mahdotonta. Niinpä Oleg päätti naamioida purkin. Hän otti paikallisen virolaisen sanomalehden, teki siitä pienen tötterön ja kääri purkin siihen. Ohikulkijat kääntyivät silloin tällöin ihmettelemään ujoa nuorukaista, joka kulki Tarton katuja pidellen juhlallisesti edessään jonkinlaista tötteröä. Tabonin muistutti romanttisesti rakastunutta nuorukaista kiirehtimässä tapaamiseen kukkakimpun kera. Jostain syystä hän vain liikkui kovin hitaasti, eikä kukkia ollut näkyvissä. Ohijuoksevat lapset yrittivät jatkuvasti kurkistaa tötterön sisälle. Mitä ihmettä se setä siellä piilottelee? Ehkä karkkeja? Tai auringonkukan siemeniä? [s. 65–66]

Ihmiset alastomuudessa muuttuu jälkimmäisellä puoliskollaan varsin dramaattisesti – romaanin alun silppumainen rakenne, jossa muistot ja piristävät kirjalliset sivuaskelet vuorottelevat, jää kokonaan taakse. Tilalle tulee pidempiä kertomuksia esimerkiksi Michel Houellebecqiä muistuttavan, arabiterroristeja romaaneihinsa änkevän ”belgialaiskirjailijan” Venäjän-vierailusta, ja Astvatsaturovin älykkökaveritkin ovat toilailemassa joka välissä.

Jälkimmäinen osan kertomukset kuvaavat ansiokkaasti sitä, kuinka nyky-Venäjä ja sen omapäiset asukkaat säilyttävät omituiset piirteensä kansainvälistymisestään ja avautumisestaan huolimatta. Romaanin päättävä tarina Andrein tuttavien välille rakentuvasta kolmiodraamasta, joka huipentuu melkeinpä Breaking Bad -henkiseen välienselvittelyyn rikollisten kanssa, on omituisen hypnoottinen ja jopa looginen päätös sisällöltään runsaalle ja levottomalle tekstikokoelmalle.

Vähän erikoisemmasta venäläiskirjallisuudesta ja venäläisestä kulttuurista kiinnostuneiden kannattaa panna Astvatsaturovin älykköromaani korvan taakse – venäläisen kulttuurieliitin touhujen kuvaamista on nähty ainakin Suomeksi käännetyssä venäläiskirjallisuudessa harmittavan vähän.

Alkuteos: Люди в голом
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2009
Suomennos: Tuukka Sandström
Kustantaja: Idiootti
Sivumäärä: 295
Kansikuva: Varpu Eronen
Lajityyppi: historiallinen romaani,
lyhytproosa ja novellit, absurdismi
Mistä saatu: omasta kirjahyllystä