Jussi Valtonen: Vesiseinä

Jussi Valtosen Vesiseinässä seurataan Antti-nimisen miehen edesottamuksia ja suorastaan tragikoomisia, romaanin eri osiksi rajattuja elämänvaiheita. Näiden vaiheiden yhteisenä tekijänä toimii vesiseinäksi määritelty muuri Antin ja tämän lähipiirin välillä. Vesiseinän jonkinlaisena kantavana ideana onkin ilmeisesti kuvata sitä, kuinka yksin me kaikki olemme elämän merkittävimpien hetkien äärellä.

Valtosen romaani ei ole kuitenkaan masentavan hidastempoinen murhenäytelmä vaan Herman Kochin romaaneista tutulla virtaviivaisella tyylillä etenevä kokonaisuus, jossa tarina vilistää lukijan silmien editse hirvittävää vauhtia. Parhaiten ratkaisu toimii Antin kasariaikaiseen lapsuuteen ja nuoruuteen perehtyvässä Vesiseinän alussa, jossa nopeat väläykset menneistä tapahtumista kuvittavat hienosti sekä ajankuvaa että Antin muistoja.

Isästä tehdään toimituspäällikkö. Alakaapin pullojen perusteella tiedän, että sitä juhlitaan meillä.
   Isä istuu Bärimanin Jussin ja Aaltosen Kalevin kanssa sohvalla lasi kädessä. Mä olen ajatellut koota noista kolumneista kirjan. Helevetin hyvä idea Masa. Mä olen miettinyt sitä ennenkin. Sulla on Masa hyvä lause. Onkse nyt sitten Salve vai. Soitas Jussi taksi. Tarjoos Kallu vielä tupakka.
   Seuraavalla viikolla isästä on kuva Helsingin Sanomissa. Kuvassa se katsoo sivulta ohitseni. Se näyttää minusta vähän sotilaalta. [s. 21]

Vesiseinän eri osien tietty novellimainen vaikutelma syntyy siitä, kuinka itsenäisiltä romaanin eri osat tuntuvat suhteessa toisiinsa. Painajaismainen lomamatka, Antin vanhan koulukaverin aloittama vainoaminen Anttia ja Elliä kohtaan sekä Ellin sairastumisen kuvaus ovat keskenään täysin erillisiä tarinoita, joissa ei esimerkiksi viitata aiempiin tapahtumiin oikeastaan millään tavalla – mikäli tarinoiden hahmojen nimet vaihdettaisiin, ne muuttuisivat itsenäisiksi novelleiksi varsin helposti.

Erikoisesta rakenteellisesta yleisfiiliksestä huolimatta Valtonen osaa kuvata Vesiseinän hahmoja toimineen, haluineen ja pelkoineen erittäin uskottavasti. Antin ja Ellin suhteen kuvaus on aina yhtä mielenkiintoista luettavaa, ja Valtonen osaa taitavasti pukea sanoiksi Antin päässä rymistelevän tunteiden vuoristoradan pahimmat kolinat.

And what do you do, Aanti? Änkytyin huonoa englantiani, tutkijaa tarkoittava englanninkielinen sana lipesi jotenkin väärällä painotuksella suustani niin että amerikkalaiset eivät ensin ymmärtäneet. Neurotiedettäkään en onnistunut lausumaan englanniksi oikein, ne ymmärsivät vasta kun Elli sanoi brain. Ai yliopistossa, Jospeph ilahtui: You´re a professor! Kielsin hämilläni, mutta Elli polkaisi varpailleni pöydän alla. Kun en osannut hämmästykseltäni jatkaa, Elli alkoi kuvailla lakijuttujaan. Käräjäoikeuden rutiineissa oli yhtäkkiä enemmän draamaa ja Ellillä vastuuta. Henkilöt olivat kuitenkin säilyneet samoina, miestuomari joka yritti kampittaa lahjakkaita nuoria naisia, syyttäjä joka pelasi vilunkipeliä. Välillä näin Ellin peilaavan itseään ravintolan ikkunoista, joista kynttilänvalo heijastui pimeää iltaa vasten. Kuunnellessaan Rachel loi meihin harjoitellut innostuneita katseita: Really? Oh, that´s wonderful! [s. 58–59]

Edellä mainittu vauhtisokeus kuitenkin kostautuu myöhemmin Vesiseinässä, kun traagisemmat ja isommat tapahtumat hukkuvat vyöryttämisen alle – vauhdin hidastaminen olisi ollut poikaa muutenkin pitkäksi venähtäneessä, Ellin masennusta kuvaavassa Afrikka-osassa.

Ajoittaisista tasapaino-ongelmistaan huolimatta Vesiseinä vakuutti minut Valtosen kirjailijankyvyistä – kyseessä on taidokkaasti kirjoitettu romaani, joka tarjoaa nopeasti luettavan mutta hurjan lukuelämyksen. Antin edesottamusten jälkeen Valtosen Finlandia-voitokkaaseen He eivät tiedä mitä tekevät -romaaniin tarttuminen tuntuu aina vain houkuttelevammalta tarjoukselta.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2006

Kustantaja: Like

Sivumäärä: 213

Lajityyppi: psykologinen romaani

Mistä saatu: lahjakirja