sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha



Hilary Mantelin Margaret Thatcherin salamurha -novellikokoelman teksteissä korostuu upeasti novellin tärkein ajatus – ne tarjoavat yksitoista mieleenpainuvaa maailmaa, joihin lukija pääsee kurkistamaan hetken ajaksi. Lyhyemmät mutta arjesta tehokkaasti irti riuhtaisevat novellit sopivat erinomaisesti työmatkoille, ja pidempien tekstien seuraan on pelottavan helppoa unohtua fiilistelemään tarinan tapahtumia.

Margaret Thatcherin salamurhan teksteissä seurataan muun muassa länsimaisen naisen lääkehuuruista toikkarointia arabivaltiossa, Englannin pääministerin listimisen valmistelemista sekä epämuodostunutta ikätoveriaan vakoilevien kahden villikkotytön seikkailuja.

Suurin osa novelleista on miellyttävän hitaasti eteneviä kokonaisuuksia, joissa suuret juonenkäänteet ja ikimuistoiset tapahtumat ovat saaneet tehdä tilaa tunnelman haistelemiselle ja miljöön kuvaukselle. Parhaiten kaava toimii köyhää englantilaista maaseutua ja siinä vapaasti temmeltävien esiteini-ikäisten tyttöjen seikkailuja kuvaavassa Pilkussa, joka on yksityiskohtaisuudessaan, verkkaisuudessaan ja keveydessään yksi kauneimmista koskaan lukemistani lapsuudenkuvauksista.
Elokuu koitti ja muistan tyhjät takat, katujen kiehuvan tervan ja kiiltävän keltaiset kärpäspaperit kulmakaupan ikkunassa, repsottamassa saalista täynnä. Joka iltapäivä kaukainen ukkosen jyly, ja äiti joka sanoi: – Huomenna repeää, ikään kuin kesä olisi säröytynyt malja ja me sen alla. Mutta koskaan ei revennyt. Lämpöhalvauksen saaneet kanat vaappuivat katua pitkin. Äiti ja täti väittivät, että tee vilvoittaa, mutta eihän se totta ollut. Silti he kulauttelivat sitä gallonakaupalla turhassa harhauskossaan. – Se on ainoa nautintoni, äiti sanoi. He retkottivat kansituolissa valkoiset koivet suorina. Pitelivät savukettaan syvällä nyrkissä niin kuin miehet, ja savu kiemurteli heidän sormiensa välistä. Kukaan ei huomannut, kun tulin ja menin. Ruokaa en tarvinnut, saihan kaupasta mehujään. Pakastin piti kovaa ääntä. [s.36]
Mantelin novellit ovat hyvin tiivistunnelmaisia kokonaisuuksia, joita lukiessa tekee mieli jatkuvasti hidastaa tahtia ja jäädä makustelemaan edellisen sitaatin kaltaista kaunokirjallista nerokkuutta. Mantel osaa upeasti pitkittää näennäisesti tapahtumaköyhiä tarinoitaan kauniilla ja mielenkiintoisella kuvauksella, ja hyvänä esimerkkinä tästä toimii kokoelman nimitarina. Kiikarikiväärillä varustautuneen salamurhaajan ja tälle sihtailupaikan tarjoavan vanhemman naisen kiivaat keskustelut Margaret Thatcherin ampumisen oikeuttamisesta ovat erittäin jännittävää ja tiivistunnelmaista luettavaa – lukijalla on taatusti hiki otsalla ennen ensimmäistäkään laukausta.

Novellit ovat virkistävällä tavalla hyvin vähäeleisiä ja rauhallisia muuhun nykykirjallisuuteen verrattuna – räävittömät revittelyt ja provokaatiot loistavat melkein kokonaan poissaolollaan. Mantel osoittaakin teksteillään, kuinka oikealle taajuudelle viritetyn tunnelman kaltaisilla tekijöillä pystyy luomaan suorastaan mestarillista kirjallisuutta, jossa lumous pysyy yllä tarkasti rajatun mutta parhaimmillaan ikimuistoisen hetken verran.


Petter ei ole syönyt mehujäitä enää vuosikausiin,
mutta oli lapsena Amppari-jätskien suuri ystävä.

Alkuteos: The Assassination of Margaret Thatcher
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014
Suomennos: Kaisa Sivenius
Kustantaja: Teos
Sivumäärä: 178
Kansikuva: Jenni Saari
Lajityyppi: lyhytproosa ja novellit
Mistä saatu: arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti