Ryan Gattis: Vihan kadut

Ryan Gattis levittää Vihan kadut -romaanissaan lukijan silmien eteen vaikuttavan katsauksen keväällä 1992 Los Angelesissa roihahtaneisiin mellakoihin. Kun afroamerikkalainen Rodney King oli joutunut poliisien pahoinpitelyn uhriksi ja koppalakit olivat selvinneet syytteistä kuin koirat veräjästä, Enkelten kaupunki oli savunnut kuusi päivää turhautuneiden jengien tuhopolttojen ja ryöstöretkien voimasta.

Gattis ei kuitenkaan ole nostanut Kingin tarinaa romaaninsa keskiöön, vaan tarjolla on huomattavasti monimutkaisempi juonivyyhti, jonka keskiössä on kahden katujengin välienselvittely. Mellakoiden pitkittyessä ja yltyessä myös Gattisin kuvaamien tahojen panokset ja tekojen seuraukset muuttuvat aina vain rajummiksi.

Lumipalloefektin kokema kostotarina on kuitenkin varsin mielenkiintoista ja monipuolista luettavaa aina Vihan katujen viimeiselle sivulle saakka. Gattis kuvaa romaaninsa tapahtumia kaikkiaan 16 eri hahmon silmin, eikä mellakoiden seuraaminen jää suinkaan pelkästään edellä mainittujen jengien kotipoikien varaan – suoranaiseksi kaupunkisodankäynniksi muuttuvaa välienselvittelyä seurataan muun muassa korealaistaustaisten kodinturvajoukkojen edustajan ja palomiehen vinkkeleistä.

Eri näkökulmista kerrotut tapahtumat täydentävät hienolla tavalla toisiaan, mutta jatkuvalla kertojien vaihtelulla on myös huonot puolensa. Hahmot jäävät lähinnä pintaraapaisuiksi, ja varsinkin Vihan katujen alussa ratkaisu tuntuu todella sekavalta. Romaanin rytmiin päästyään lukija osaa kuitenkin nauttia nopeatahtisesta etenemisestä, joka tuntuu parhaimmillaan elokuvamaisen sulavalta.

Varsin veriseksi yltyvä jengisota on siis Vihan kaduissa pääosassa, mutta Gattis muistaa onneksi nostaa mellakointia ja kaikkialla ryöhäävää anarkiaa esille aina siellä täällä. Liki surrealistiset väläykset kaaoksen keskeltä piristävät vähän ennalta-arvattavaa tarinaa varsin mukavasti.

Olen monesti joutunut pohtimaan, mistä saan seuraavan ateriani, ja siksi tuntuu siltä kuin tänään olisi samana päivänä joulu, kiitospäivä, uusivuosi ja synttärit. Enkä minä ole ainoa. Homiet huutavat ja rellestävät ja latovat kasseihinsa kilokaupalla jauhelihaa. Revimme nauraen ulkofileetä hyllystä ja viskomme lampaanpotkia tiskin yli pikkuhomieille. Kun yksi lampaanpotkista putoaa lattialle eikä juniori näytä innostuneelta noukkimaan sitä, huudan hänelle, että hyvää safkaa ei saa heittää menemään.
   ”Se pestään ja syödään, joten nosta kassiin vaan!”
   Sullomme viiden miehen voimin valkoisiin muovipusseihin kaikkea mahdollista, muun muassa kahdeksan kokonaista kanaa, neljä muhkeaa häränkieltä ja makkaraketjun, joka on niin pitkä, että sitä voi heilutella pään ympärillä. Otamme mukaan niin paljon kuin jaksamme kantaa ja painumme takaisin pihalle, missä sullomme kaiken Apassin Cutlassin peräkonttiin, joka on lopulta niin täynnä lihaa, että joudumme hyppimään sen päällä, jotta se menee kiinni. Apassi protestoi, koska näkee, miten repeytyneistä muovipusseista tihkuu läpi verta, joka valuu jo likaista vararengasta pitkin ja imeytyy takakontin tummansiniseen verhoiluun, mutta vakuutan Apassille, että takakontin voi myöhemmin pestä. Annamme vain pikkuhomieille vesiletkun, saippuaa ja pesusienet ja alamme itse lämmittää grilliä. Apassi ei ilahdu mutta pitää turpansa kiinni. [s.109–110]

Vihan kadut on koruton ja kierolla tavalla kohtuuttoman väkivaltainen kertomus poliisiväkivallan ja rotumellakoinnin kaltaisista, edelleen yhtä ajankohtaisista aiheista. Ongelmistaan huolimatta Gattisin romaani pitää lujasti otteessaan aivan loppuun asti.

Petter jätti itsenäisyyspäivän hulinat suosiolla väliin ja katsoi kotonaan Westworld-sarjan ykköskauden erinomaisen finaalijakson Linnan juhlien sijaan.

Alkuteos: All Involved
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Suomennos: Ilkka Salmenpohja
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 437
Kansikuva: Chris Hepburn / Getty Images
Lajityyppi: toiminta, jännitys, historiallinen romaani, kollaasiromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu