Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman hieno ja runsas romaani Seksistä ja matematiikasta tarjoilee suorastaan loistavan lukuelämyksen, joka singahtaa Katja Ketun Yöperhosen ja Kari Hotakaisen Henkireiän rinnalle yhdeksi vuoden parhaista kotimaisista. On suoranainen vääryys, ettei tämä helmi päässyt edes kilvoittelemaan Finlandia-palkinnosta!

Berliinissä matemaatikkona työskentelevä, sosiaalisesti epävarma ja syrjäänvetäytyvä Erika joutuu heti romaanin alussa työkaverinsa Tomin raiskaamaksi. Pahoinpidelty ja tolaltaan oleva Erika palaa Suomeen ja yrittää tuttuun tapaansa paeta ongelmia ja muita ihmisiä laskemisen ja matematiikan pettämättömien ja varmojen sääntöjen pariin. Lapsinerona kasvaneen ja ensimmäisen tieteellisen artikkelinsa fuksivuonnaan julkaisseen Erikan rationaalinen ja kylmä maailmankuva kuitenkin murenee, sillä Tom on seurannut häntä Suomeen.

Erikan kotitalon rappukäytävässä tapahtuva väkisinmakaaminen tempaisee rajuudessaan ja yllättävyydessään lukijan mukaan Erikan tarinan kovaan maailmaan, joka on päähenkilön viileän rationaalisesta ajattelutavasta huolimatta arvaamaton ja häijy. Siksi Rauman suosima, vähän etäinen kuvaustapa toimii kalseudessaan ja surumielisessä sävyssään todella hyvin.

Matematiikan laitoksen henkilökunta oli juhlinut erään professorin eläköitymistä kauppakeskusten ja toimistojen valojen täplittämässä Mittessä. Ilta oli pitkä, ravintolaa seurasi baari ja toinen baari, eikä Erika ollut varma, missä vaiheessa Tom alkoi hakeutua hänen seuraansa ja lopulta laski käden hänen reidelleen. Erika ei ollut humalassa, hän ei pitänyt alkoholin kontrollia heikentävästä vaikutuksesta, mutta Tomin käsi oli raskas ja vähän nahkea, oli pitkä aika siitä, kun hän oli harrastanut seksiä, oli pitkä aika siitä, kun hän oli ylipäänsä ollut lähellä ketään. He menivät Tomin luo, tämä puhui lapsuudestaan nopeasti ja vähän sammaltaen niin, että Erika pelkäsi joutuvansa teeskentelemään koko yön sympaattista kuulijaa. Ahdistava koulu, uskovaiset sukulaiset, ensirakkautena matematiikkakerhon tyttö, joka vaikutti etäisen ihanalta, kunnes selvisi, että tämä oli ollut lähes kaikkien paitsi Tomin kanssa, IRC, ohjelmointi, shakkikerho. Erika haukotteli ja avasi hiuksensa, jotka olivat juhlan kunniaksi sileällä maantienvärisellä nutturalla. Tom pyyhkäisi suortuvan hänen poskeltaan, he suutelivat kömpelösti. Tomin suu maistui oluelta, kieli tunki liian syvälle Erikan kurkkuun, ja seksi tapahtui tekonahkasohvalla, jonka kauhistuttava materiaali hiersi Erikan takapuoleen punaisen ruhjeen. Erika ei tullut, ja Tom tuli sitäkin nopeammin tai mahdollisesti tämän erektio lopahti, Erika ei ollut varma, kummasta oli kyse. Joka tapauksessa hän vakuutteli, ettei se haittaa, toivotti hyvää yötä ja tilasi taksin aamuöisen kaupungin läpi kotiin. [s.24-5]

Rauman tyyli tuo mieleen Jhumpa Lahirin Kaiman kerronnan, joka vaikuttaa myös aluksi vähän ontolta, mutta pidemmän päälle korostaa päähenkilön omaa yksinäisyyttä, juurettomuutta ja voimattomuutta – tässä mielessä Rauman Erikassa ja Lahirin Gogolissa on hyvin paljon samaa.

Erika on kuitenkin vähän mitäänsanomaton mutta ehkä juuri siksi mielenkiintoinen päähahmo, jonka kivikkoinen taival tuo Rauman romaanin värikkään hahmokatraan yhteen. Erikan eloisan Annukka-kaverin ja Erikan kehitysvammaisen pikkusiskon Emilian niin taiteisiin kuin eläintenhoitoon liittyvät ajatukset törmäävät romaanin aikana Erikan omaan päänsisäiseen karuuteen niin tehokkaasti, että Erikan oma tylsyys ja järkevyys eivät tunnukaan tylsiltä. Ne tarjoavat estyneen ja pelokkaan ihmisen näkökulman maailmaan, josta toiset nauttivat täysin rinnoin. Näin Rauma onnistuu hienosti kuvaamaan Erikan yksinäisyyttä, joka ei huku ylianalyyttisyyden alle vaan kalvaa koko tämän elämää.

Hän käänteli puhelinta kädessään, tunnusteli sen kiiltävää pintaa ja yritti näyttää asiaankuuluvan tyytyväiseltä. Koppakuoriainen, hän ajatteli eikä halunnut sitä. Hän ajatteli, ettei mitään maailmassa halunnut yhtä vähän. Mutta hän ei tiennyt, miten voisi kieltäytyä loukkaamasta Henrikiä. Puhelimen kalleus teki kaikesta pahempaa. Jos Henrik välttämättä halusi antaa hänelle jotain, miksei tämä ostanut kukkia tai suklaalevyä, miksi jotain sellaista, mitä Erika ei voinut maksaa takaisin? Tahtoiko Henrik hänen tuntevan, että hän jäi jotain velkaa? Erikan rahat olivat vähissä, ja jos hän jotain inhosi vielä enemmän kuin lahjan vastaanottamista, niin sellaisen antamista. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä Henrik piti, hän ei ikinä keksisi mitään, ei varsinkaan mitään, mikä olisi verrattavissa puhelimeen, hänellä ei yksinkertaisesti ollut tarvittavaa rohkeutta, mielikuvitusta, sosiaalista silmää.
   Toki hän voisi ottaa Erikiltä suihin, hän ajatteli Henrikin lukiessa ääneen puhelimen käyttöohjetta. Ehkä hän voisi tehdä niin jo kahvilassa, kenties polvillaan vessan lattialla, mikäli siellä ei ollut kovin märkää ja ehkä vaikka olisi? Suihinotto oli sikäli käytännöllinen vaihtoehto, ettei hänen tarvitsisi murehtia, kostuisiko hän riittävästi seksiin ja kehittelisikö hän kitkaisen penetraation seurauksena epämiellyttävän kutinan ja hiivatulehduksen niin kuin oli jo kerran käynyt. Ei, vaginaalinen seksi oli vaikeaa ja epävarmaa, Erika ajatteli, ikinä ei voinut luottaa, että keho toimi niin kuin piti. Parempi ottaa suihin tai tehdä kädellä, mieluummin ottaa suihin, olihan hän juuri saanut Henrikiltä lahjan, sitä paitsi vessan lattialle polvistuminen saattaisi olla kiihottavaa, kieltämättä se kuulosti alentavalta, etenkin jos lattia oli likainen.
   Erika kääri puhelimen takaisin paperiin ja pisti sen laukkuunsa.
   ”Ei ois todellakaan tarvinnut”, hän sanoi. [s.115-6]

Rauma myös kuljettaa Erikan tarinan mukana matemaattisia pohdintoja, jotka leikkaavat keskelle nopeasti etenevää tarinaa. Välillä ainakin allekirjoittaneen hilseen yli menevät pohdinnat universumin laajuudesta ja matemaattisten nerojen korkealentoisista ajatuksista kuitenkin soljuvat tarinassa mukavan luontevasti. Ne tuovat vaihtelua tarinaan ja osoittavat omalla kiusallisella tavallaan jälleen sen, miten yksin Erika on ajatustensa kanssa – vähemmän matematiikasta ymmärtävälle lukijalle tulee aika äkkiä orpo olo niiden kanssa!

Seksistä ja matematiikasta -romaanin toisena päähenkilönä nähdään sukupuolensa mieheksi korjannut Tuovi, jonka tarina ja vaikeudet eivät heti tempaa mukaan samalla tavalla kuin Erikan koitokset.Planeettamme kohtalosta pröystäilevästi elävälle perheelleen nalkuttava Tuovi tuntuu turhan epämääräiseltä ja rasittavalta hahmolta.

Tuovi on sukupuolenkorjausoperaatiostaan huolimatta Erikaa paremmin sinut itsensä kanssa, mutta kaipaa toista ihmistä lähelleen niin paljon, että on valmis mihin tahansa. Kun Tuovi sitten lopulta heittäytyy suhteeseen tasapainottoman Janetten kanssa, lukija arvaa heti, ettei tuossa voi käydä hyvin. Vääjäämättä huonosti päättyvä ihmissuhde on koskettavaa ja todella surumielistä luettavaa, ja rinnassa saa sykkiä melkoinen kivenmurikka sydämenä, elleivät Tuovin kokemat kaipuu ja pettymys vihlaise syvältä.

Rauman transsukupuolinen toinen päähenkilö paljastuukin lopulta todelliseksi helmeksi, joka tuntuu kipuiluineen syvälliseltä ja mielenkiintoiselta hahmolta. On myös hienoa, että Rauma ei tee Tuovin korjatusta sukupuolesta missään vaiheessa hahmon tärkeintä piirrettä tai motiivia. Ilmeisesti Tuovin läpikäymästä prosessista on kulunut tarinan alkaessa aikaa jo melkoisesti, ja Rauma keskittyy kuvaamaan ennen kaikkea Tuovin rakkaudenkaipuuta ja yksinäisyyttä. Sen kuvaaminen on mielenkiintoista, aitoa ja herkkää luettavaa.

Rauman hienostunut ja vivahteikas tapa käsitellä päähahmojaan saakin lukijan lopulta unohtamaan, että Erikan hahmo on päällisin puolin varsin kliseinen nörttityttö. Tämä saattaa alussa ja varsinkin Erikan opiskelijavuosista kertovissa jaksoissa häiritä tarinasta nauttimista, kun Erika vaikuttaa kliseekasalta. Rauma kuitenkin onnistuu yllättämään epäilevän lukijan ja taikomaan hahmostaan kieltämättä vähän ärsyttävän mutta uskottavan ja elävän hahmon, jonka outoudet edellä oleva lainaus tuo esille.

Seksistä ja matematiikasta ei kuitenkaan keskity pelkästään Tuovin ja Erikan edesottamuksiin, vaan teoksen maailmaan mahtuu pohdintoja useista muistakin teemoista – Rauma ammentaa romaaniinsa sisältöä esimerkiksi sisaruudesta, evoluutiosta ja ihmisen roolista planeettamme kehityksessä ympäristökatastrofien osalta, koirista, vammaisuudesta, yliluonnollisista ilmiöistä, yliopisto-opiskelemisesta krapula-aamuineen, matematiikasta, sairaalloisesta kostonhimosta ja taiteista.
Lukumääräisesti runsaat teemat kietoutuvat toisiinsa harvinaisen tyydyttävällä tavalla eivätkä jää roikkumaan ilmaan. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii salaperäinen koirapoika, jota Erikan kehitysvammainen, koirista pitävä Emilia-sisko näkee unissaan ja pelkää. Vähän irralliselta vaikuttavan aaveen tarkoitusperät kuitenkin selviävät teoksen loppupuolella yllättävällä tavalla, joka laajentaa romaanin tarinaa kohti uusia, mielenkiintoisia sivuteitä.

Sivujuonteisiin jumiin jääminen ei olekaan Rauman romaanin ongelma, vaan sen varsin kiivas vauhti ja eri teemojen välillä poukkoileminen tuntuu alussa vähän levottomalta. Kunhan tarinan rytmiin pääsee mukaan, sen runsaudesta oppii nauttimaan. Vauhdikkuus ei tee Seksistä ja matematiikasta -romaanista myöskään liian synkkää, surullisiin juonenkäänteisiinsä jumittuvaa surkeudessa vellomista, vaan kuljettaa Erikaa, Tuovia ja lukijaa rohkeasti koko ajan eteenpäin.

Seksistä ja matematiikasta on melkoinen yllätys vielä hieman tuntemattomaksi jääneeltä Raumalta. Romaanin syvällinen ja tarkka mutta toisaalta myös monipuolinen ja vauhdikas kokonaisuus tarjoaa uskomattoman lukuelämyksen, jota ei kannata ohittaa.

Petterille lukion lyhyt matematiikkakin oli ajoittain turhan korkealentoista.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 474
Kansi: Tuomo Parikka
Lajityyppi: kollaasiromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu