sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kirjastokäynnillä: Kirjasto 10


Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Kirjasto 10 on Kirjastokäynnillä-sarjan aloittaneen Itäkeskuksen kirjaston tavoin varsin helposti saavutettavissa, sillä Postitalon sisällä muhivaan lainaamoon pääsee bussilla, metrolla ja junalla. Samasta rakennuksesta löytyy "Kymppikirjaston" lisäksi ruokakauppaa, kahvilaa, Postin toimipistettä ja Rajalan kamerakauppaa, ja sama monipuolisen tarjonnan kehittäminen tuntuu vahvana myös Kirjasto 10:ssäkin.
 

Musiikkiin ja tietotekniikkaan vahvasti nojaava Kirjasto 10 avasi ovensa huhtikuussa 2005. Tänä keväänä kymmenvuotissynttäreitään viettäneen kirjaston mittava ja Helsingin kaupunginkirjastojen laajin musiikkikokoelma on pääkirjaston muinaisen Musiikkiaseman peruja. Vahvistukset sarjakuva-, elokuvateos- ja matkaopaskokoelmiin ovat puolestaan peräisin Kaapelitehtaalla aiemmin toimineesta Kirjakaapeli-toimipisteestä.

Helsingin kaupunginkirjastojen toimipistekokeilujen tuhkista noussut Kymppikirjasto onkin jatkanut kokeiluluontoisella linjalla koko lyhyen historiansa ajan. Näistä projekteista voisi mainita Love Recordsin levyvalikoimista ja historiasta ammentaneen Loveradion, jota lähetettiin kirjaston tiloista lokakuun 2006 ajan.

Kirjasto 10:stä edelleen löytyviin musikkistudioon, ryhmätyötilaan ja soittohuoneeseen ei ollut mahdollista perehtyä tämän kirjastokäynnin aikana. Niistä ja muista erikoistiloista kiinnostuneiden kannattaa perehtyä kirjaston kotisivuihin.


Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kirjaston ahdas aula ei innosta ihan hirveästi käymään peremmälle. Sisäseinälle ahdetut kahviautomaatti, palautelaatikko ja bestseller-hylly luovat yhdessä vähän nuhjuisen vaikutelman. Kirjastossa kävijä ei voi olla miettimättä, miten aulassa pystyy lukemaan lehtiä tasaisen ihmisvirran liikkuessa parin metrin päässä? Kymppikirjaston perällä olevaan hiljaisempaan tilaan olisi voinut hyvin varata tilaa aviisien lukemista varten.

Kunhan vähän ihmeellisen aula-asetelmien ohitse on päässyt, Kirjasto 10 alkaa heti tarjota parastaan. Oikealla tarjotaan mahdollisuutta lukulaitteen käyttämiseen, ja joku herkkusuu on ottanutkin tilaisuudesta vaarin. Palvelutiskin lähistöltä löytyy myös lautapeleille suunnattu nurkkaus.



Kirjaston aula on vilkkaimillaan todella kovan ihmismassan kourissa, ja siksi tuntuu erikoiselta, että nopeaa nettiselaamista varten sinne tuodut tietokoneet on sijoitettu melkein palvelutiskiä vastapäätä. Sen edessä kiemurtelevan jonon pää lipoo tietokonepisteen reunoja eikä työrauhasta ei ole kyllä tietoakaan.

Tilanne ei ole näin paha muiden asiakastietokoneiden suhteen, sillä ne on sijoitettu fiksusti vähän sivummalle kirjaston ikkunaseinän viereen pitkäksi letkaksi. Toisaalta heti tietokoneiden läheisyyteen sijoitetut kirja- ja levyhyllyt takaavat, että hyllyjen välissä puikkelehtivat ihmiset eivät tarjoa kovin hyvää työrauhaa. Tällainen asettelu luo Kirjasto 10:stä ikävän ahtaan vaikutelman - mikäli kirjastoon haluaa tulla tekemään töitä, kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa oma läppäri mukaan.


Kymppikirjasto on siirtynyt kirjojen noutamiseen liittyen erikoisen ratkaisuun. Niitä ei muiden kirjastojen tavoin saa palvelutiskiltä kirjastokorttia vilauttamalla, vaan tilaamansa niteet voi itse käydä hakemassa palvelutiskin ja henkilökunnan tilojen takana olevasta syväyksestä. Kirjojen välissä tuulessa heiluvat kuitit kertovat, kelle kyseinen teos kuuluu.

Tämä ratkaisu tietysti vapauttaa kirjastohenkilökunnan palvelemaan asiakkaita muissa asioissa, mutta tällainen itsepalvelu ei ole sekään aivan ongelmatonta. Hyllystä näet voi napata kiinnostavan kirjan ja lainata sen muina miehinä, vaikkei olisi sitä varannut alun perin itselleen. Niinpä esimerkiksi lähestyvää tenttiä varten tarvittavia oppikirjoja ei kyllä tulisi mieleen tilata Kirjasto 10:stä noudettaviksi, varsinkin jos niille löytyisi muita ottajia.


Kaunokirjallisuus ei ole ollut Kymppikirjaston pääosa-alueena missään vaiheessa. Sitä vasten onkin hienoa, että Kirjasto 10 on saanut bestsellerpokkaritornien ohella romaaneja muutaman hyllyllisen verran. Itäkeskuksen kirjaston proosaa pullistelevaan alakertaan verrattuna tämä panos on tietysti aika vaatimaton, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Sitä vastoin pokkaritornien kirjojen kannet on tärvelty aika lahjakkaasti rumien "Special pokkari" -tarrojen myötä. Pokkareiden saama ehdoton kuukauden laina-aika tuntuu muutenkin vähän tökeröltä, sillä muissa kirjastoissa taskukirjapainoksia ja kovatkantisia kirjoja ei ole eroteltu ollenkaan toisistaan. Voikin olla, että koko "special pokkari" -säädös on jäänne jostain kirjaston menneisyydestä - pitäisikö jo kymmenvuotiaan kirjaston jättää lapsuusaikojen sääntöjä jo taakse?

Vaikka kaunokirjallinen puoli onkin jäänyt vähän vaatimattomampaan asemaan, vähemmän on kuitenkin omalla tavallaan aina enemmän - nopeasti lukemista kaipaavan on helppo käydä valikoima pikaisesti läpi ja löytää esimerkiksi vähän erikoisempia englanninkielisiä pokkareita, jotka muuten jäisivät lukematta.


Sitä vastoin musiikkikirjallisuutta, vinyylejä, nuotteja ja levyjä Kymppikirjastosta löytyy sitten sitäkin enemmän. Nuotit ja vinyylit odottavat heti aulan jälkeen vasemmalla, kun taas levyhyllyt jatkuvat kaunokirjallisuuden aloittamasta hyllyrivistöstä aina kirjaston perälle asti.

Levyvalikoima on laajuudessaan suorastaan hengästyttävän runsas, mutta onneksi kymppikirjastolaiset antavat omia suosituksiaan lainaamon lukuisilla televisioruuduilla.






Myös musiikkilehtiä versoo kirjastossa varsin kunnioitettava määrä, ja ne löytyvät levyhyllyjen loppupäästä kirjaston peräseinän läheltä. Aulassa taas on runsas valikoima aikakauslehtiä, johon mahtuu mukaan esimerkiksi Adbustersin ja Charlie Hebdon kaltaisia, vähän pienemmälle yleisölle suunnattuja julkaisuja.






Uuvuttavan paljouden keskellä kirjastossa kävijä voi kuitenkin mennä vetämään henkeä Suvannoksi kutsutulle alueelle. Värimaailmansa itse muuttava ja pari erilaista videoinstallaatiota tarjoava tila sopii mainiosti fiilistelyyn - jos lootuasennossa maailmaa ihmettelevän valkoisen patsaan tuijotus ei häiritse.







Kirjasto 10:n takaosasta löytyy puolestaan yllättävän rauhallinen iso alue - sitä käytetään erikoistapauksessa pienten keikkojen tai taidenäyttelyiden järjestämiseen, mutta normaaleina arkipäivinä tila toimii esimerkiksi opiskelunurkkauksena. Kiasman suuntaan antavien ikkunoiden läheltä löytyvät tosin kuulokkeilla varustetut istumapaikat, ja näin tilassa voi kätevästi nauttia musiikista häiritsemättä muita kanssaeläjiä.
 



Kirjaston jatkuvan muuttumisen ja laajenemisen huomaa esittelyn alussa mainittujen sisustuksellisten kauneusvirheiden ohella vanhojen kylttien paikalleen jäämisenä - esimerkiksi nuottikirjat ovat jo aikoja sitten siirtyneet kirjaston etuosaan.

Pahimmillaan ahtaus ja epämukavuus näkyvät turhankin selvästi Kymppikirjastossa. Se on harmittavaa, sillä yhtäällä kirjasto uudistetaan ja kehitetään jatkuvasti, mutta toisaalta siellä tuntuu olevan jokin kohta jatkuvasti vähän rempallaan. Esimerkiksi kirjaston takaosasta löytyvät, levynkansista tehdyn sermin taakse piilotetut flyygeli ja dj-pöytä eivät todellakaan ole ansaitsemillaan paikoilla. Niiden kohtelusta syntyy vaikutelma kiireestä ja epämukavuudesta, mikä ei sovi lupsakkaan lainaamoon lainkaan - tuntuu siltä, että uudistuva ja monipuolistuva Kirjasto 10 kolistelee jo omien tilojensa rajoilla.







Tulevaisuudessa häämöttävän Keskustakirjaston myötä Kirjasto 10 saattaa kokea lopulta saman kohtalon kuin jutun alussa mainitut edeltäjänsä. Suomea tällä hetkellä runnova talouskurimus saattaa kuitenkin panna rakennussuunnitelmien rattaisiin siinä määrin kapuloita, että vielä on hyvin aikaa käydä perehtymässä Kymppikirjastoon tunnelmaan.

Sen terävien kulmien alta löytyy persoonallinen ja helposti lähestyttävä kirjasto, jonka rento ilmapiiri houkuttelee pistäytymään melkein aina keskustassa asioidessa. Erityisesti musiikinystävien luulisi löytävän Kymppikirjastosta jotain kuunneltavaa tai luettavaa vaikkapa junaa tai bussia odotellessa.

Myös kirjaston normaalia pidemmät aukioloajat ansaitsevat kunniamaininnan - arkisin Kirjasto 10 on auki iltakymmeneen ja viikonloppuinakin iltakuuteen asti, kun muut kirjastot sulkevat ovensa jo neljän maissa.

Teksti ja kuvat: Petter

4 kommenttia:

  1. Mainio esittely! Kuva tosin puhui enemmän kuin tuhat sanaa: kirjastosta siis voi todella lainata lautapelejäkin! Eräs kirjastonhoitaja nimesi lautapelit ja sen sellaiset epäkirjoiksi taannoin keskustellessamme lastenkirjoista. Mutta se on varmastikin kirjastoalan jargonia, josta tavallisen kirjaston aina vain monipuolisemmasta tarjonnasta nauttivan ei tarvinne piitata. Voi lainata sauvat ja suksia muualle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuo kirjastoalan edustaja vierasti myös ajatusta siitä että kirjastoon jäätäisiin sitten pelailemaan - siitähän lähtee melkoinen meteli mitä isompi joukko on saman lautapelin äärellä! Onneksi pelit saa mukaan kotiin. -Petter

      Poista
  2. "Hyllystä näet voi napata kiinnostavan kirjan ja lainata sen muina miehinä, vaikkei olisi sitä varannut alun perin itselleen."

    Korjaan hieman tätä, eli toisen asiakkaan varaamaa kirjaa ei pysty lainaamaan. Järjestelmä on tässä asiassa kartalla ja lainausautomaatti hälyyttelee, jos tämmöistä yrittää. Eikä näitä yrityksiä ole kyllä tullut vastaan. Yt. Severi / Kirjasto 10

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta Severi! Olisin tietysti voinut kysyä tuosta asiasta Kirjastokäynnillä ollessani, mutta hyvä että asia selvisi! - Petter

      Poista