Japani näyttäytyy Porrasmaan kirjassa moniäänisenä ja ristiriitaisena: japanilaisella yhteiskunnalla sanotaan olevan kaksi puolta, julkinen ja yksityinen, ja yhteisön mielipiteen omaksuminen oman, yksityisen mielipiteen rinnalle on tavallista. Kieli sekä yhteiskunta ovat kerrostuneet niin, että japanilaiset ovat oppineet lukemaan ilmaa: puhekumppanin mielipide on tulkittava sanojen ja kontekstin yhteispelistä. Julkisen ja yksityisen kääntöpuolet näkyvät myös mediassa, ja esimerkiksi tutkijan julkinen, institutionaalinen mielipide jostakin ilmiöstä voi erota hyvinkin paljon hänen yksityisestä mielipiteestään.
Olennaista on tila tai tapahtuminen, ei se, kuka toimii. Eräs japanilainen ystäväni kuvasi, että japanin kieli on pikemminkin kuin maisema: ihminenkin tuntuu uppoavan osaksi tapahtumaa. [s. 166-167]Mielenkiintoista on myös, kuinka Porrasmaa käsittelee tietynlaista Japanin mystifiointia ja miten japanilaisilla itselläänkin on tapana mystifioida omaa maataan ja kulttuuriaan. Mielikuvilla on lisätty Japanin vetovoimaa, ja 2000-luvun alussa lanseerattiin turismin edistämiskampanja Cool Japan. Kampanjassa Japanin vetovoimaa lisättiin aineettomilla tuotteiden, kuten animen ja mangan, avulla. Uudenlaisten mielikuvien avulla oli tarkoitus myös 1990-luvulta jäänyt pitkittynyt lama sekä myös historian jännitteiden ja rikkoutuneiden välien korjaaminen ulkomaiden kanssa.
Aiemmista turismin edistämiskampanjoista poiketen tehokeinoksi oli nostettu “coolness”, japanilaisen kulttuurin “viileys”. Ulkoministeriön byrokraatti-sedät olivat selvästi havahtuneet japanilaisen nuorisokulttuurin vetovoimaisuuteen. Myös tyttömäinen söpöily on näin valjastettu viralliseksi vientituotteeksi. Japanissa tyttöjen kulttuurin tutkimus on jo vakavasti otettava tutkimusala, joka kiinnostaa paitsi tutkijoita ja poliitikkoja myös yritysmaailmaa: söpöyteen rahansa pistävät tytöt ovat kasvava kuluttajaryhmä. [s. 66]Vaikka Porrasmaan teoksen parasta antia on juuri sen syväluotaavuus ja asiantuntevuus, paikoitellen jotkin kirjan osiot voivat tuntua puisevilta, jos kyseiseen osa-alueeseen ei tunne erityistä paloa. Esimerkiksi paikoitellen pureutuminen talousongelmiin ja poliittisiin puolueisiin voi tuntua ankealta, jos kosketus Japaniin on tapahtunut lähinnä populaarikulttuurin kautta. Toisaalta Japanin karummankin puolen näyttäminen on kiehtovaa luettavaa, ja yksityiskohtainen ja paljon japanilaisia termejä sisältävä teksti syventää ymmärrystä.
Pidänkin siitä, kuinka Porrasmaa pyrkii purkamaan Japanin ympärillä pyörivää mystiikkaa, mutta tuoden ilmi muita, yllättäviä ilmiöitä. Yksi hauska yksityiskohta on Porrasmaan esittelemä Marutei Tsurunen, joka on suomalaissyntyinen Japanin parlamentin ylähuoneen entinen kansanedustaja. Tsurunen on edelleen Japanin historian ainoa ulkomailla syntynyt kansanedustaja.
Pysyvästi Japanissa asuvien ulkomaalaisten osuus on todella alhainen. Japanin siirtolaispolitiikka ei olekaan ollut ongelmatonta eikä vähiten kansallisvaltion luoman japanilaisen kulttuurin erityisyyden myytin takia, mutta nopeasti vanheneva väestö alhaisen syntyvyyden kanssa aiheuttaa paineita valtiolle. Porrasmaa sanookin Japanilla olevan kompleksinen suhde ulkomaalaisiin: toisaalta vierailijoita kohtaan käyttäydytään jopa kiusallisen kohteliaasti ja vieraanvaraisesti, mutta Japaniin jäävä tuntee itsensä aina ulkopuoliseksi.
Ryhmässä toimiminen on myös erityisen tärkeää japanilaisille: pienestä pitäen hiottu taito toimia osana ryhmää on arvokas ominaisuus tehokkuutta tavoittelevalle yhteiskunnalle, mutta toisaalta ryhmän edun tavoittelu ja pyrkimys tietynlaiseen harmoniaan ja diplomatiaan näyttäytyy lehdistön kritiikittömyytenä.
Japani pintaa syvemmältä ei ole matkaopas, mutta ei sen kuulukaan olla. Japani pintaa syvemmältä antaa askelman verran lisää ymmärrystä japanilaisuutta kohtaan, kuitenkin herättäen enemmän uusia kysymyksiä kuin antaen vastauksia vanhoihin. Paikoitellen kirja luotaa vähän syvemmälle kuvaamiinsa ilmiöihin, mikä on aiheesta kiinnostuneelle herkkua, mutta voi tuntua puuduttavalta viihdettä etsivälle. Porrasmaa kuitenkin valottaa ansiokkaasti sellaisia puolia Japanista, joihin keskivertoturisti tuskin törmäisi. Kirja ei tukahduta tiedonjanoa vaan pikemminkin lisää sitä, ja Japanin monikerroksisuus tuntuu entistäkin kiehtovammalta.Jenni liittyy heinäkuussa tuhannen muun suomalaisen partiolaisen joukkoon ja suuntaa kohti 23:tta partiolaisten maailmanjamboreeta Japanin Yamaguchiin.
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012
Kustantaja: Atena Kustannus
Sivumäärä: 329
Kannen kuva: Eric Lafforgue; kansi ja taitto Ville Lähteenmäki
Lajityyppi: tietokirja, yhteiskuntakuvaus
Mistä saatu: kirjastosta lainattu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti