Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Angie Thomasin nuortenromaani Viha jonka kylvät on omalaatuinen ilmestys kaikessa kunnianhimoisuudessaan ja yhteiskuntakriittisyydessään – se on karhea ja varsin uskottava kuvaus mustaan väestöön kohdistuvasta poliisiväkivallasta. Thomas onnistuu antamaan ilmiölle kasvot niin kiinnostavasti, että Starr-paran tarina vetoaa varttuneempien lukijoiden ohella taatusti myös nuorempaan yleisöön.

16-vuotias Starr joutuu onnettoman illan päätteeksi katsomaan vierestä, kuinka valkoihoinen koppalakki ampuu tytön lapsuudenystävän. Starr temmataan mukaan avaintodistajaksi koko mustan väestön asuinaluetta ja asemaa ravistelevaan oikeusjuttuun, jota riepotellessaan media syventää vastakkainasettelua entisestään – ammutusta Khalilista leivotaan vuorotellen niin marttyyriä kuin kohtalonsa ansainnutta syrjäytynyttä narkkariakin.

Yhteiskunnallista levottomuutta ja oikeudenkäyntiä varjostavat myös mustan yhteisön sisäiset ristiriidat – Starrin perhe temmataan mukaan paikallisen lökäpöksyjengin keskinäiseen nokitteluun, ja poliisina työskentelevä Carlos-eno joutuu luonnollisesti vaikeaan rakoon. Starr ei pääse koulussaankaan helpolla, kun valkoisen väestön kansoittamassa opinahjossa järjestetään mielenilmauksia Khalilin puolesta lähinnä vapaapäivien toivossa.

Starrin todistajana toimiminen on mainio ja selkeä punainen lanka, jonka perässä lukija pysyy kiitettävästi – hitaasti etenevän pääjuonen rinnalla seurataan esimerkiksi Starrin ja tämän valkoisen poikaystävän heilasteluja, Starrin vankilassa olleen isän ja Carlos-enon välisiä jännitteitä ja edellä mainittuja jengikuvioita. Näin valtaisassa kokonaisuudessa kaikki juonikuviot eivät pääse kuitenkaan samanveroisesti esille, ja yksi suurimmista hukatuista mahdollisuuksista onkin Starrin ja Chrisin suhteen kuvaaminen.

Mitään Rainbow Rowellin Eleanor & Park -tyylistä psykologista draamaa ei ole luvassa, vaan Chris-parka jää jatkuvasti enemmän tai vähemmän statistin rooliin. Kielletty rakkaus pääsee toisaalta ajoittain esille hahmojen terävähkössä dialogissa, joka kääntää kliseisiä teemoja päälaelleen yhtä ovelasti kuin mitä Holly Bourne teki Oonko ihan normaali? -nuortenromaanissaan.

”Onks nää niitä mustien juttuja, mitä mä en tajua?”
   ”Okei, beibi, puhutaanko suoraan? Jos sä olisit joku muu, niin mä kattosin sua nyt tosi pahasti kun puhut siitä noin.”
   ”Puhun miten? Ai sanon et se on mustien juttu?”
   ”Niin.”
   ”Mutta eiks se just oo sitä?”
   ”Ei oikeestaan”, mä sanon. ”Ei se niin oo, että tällaset asiat olis vaan mustien juttuja, kuule. Perustelut voi olla erit, mut ite asia on sama. Eiks sun vanhemmilla oo mitään ongelmaa siitä, että me deittaillaan?”
   ”En mä sitä ongelmaks sanois”, Chris sanoo, ”mutta onhan siitä puhuttu.”
   ”No sit tää ei ole pelkästään mustien juttu, vai mitä?”
   ”Perille meni.” [s. 206]

Thomas kuvaa taitavasti Khalilin kuolemasta traumatisoituneen Starrin mielenmaailmoja ja paineita, joita tämä kokee niin koulukavereidensa, Chrisin kuin perheensä suunnasta. Viha jonka kylvät antaa lukijan tutustua asuinalueelleen ahdistetun mustan väestön elämään, joka ei virkistävästi valahda kurjuudessa ja rappioromantiikassa vellomiseksi. Jengitappeluista ja huumekuvioista huolimatta romaanin maailma tuntuu realistiselta miljööltä, jota esimerkiksi Starrin lapsuusmuistot kuvittavat hienosti.

Steve Jobsin zombiversio tuijottaa julisteesta seinältä kaiken maailma supersankareiden ja Star Wars -hahmojen vierestä. Alapetillä on Luihuinen-viltti, jonka mä taatusti vielä nyysin joku päivä. Seven ja mä ollaan niinku käänteisiä HP-faneja – me ihastuttiin ensin leffoihin ja sitten vasta kirjoihin. Mä sain Khalilin ja Natashankin koukkuun niihin. Mutsi löysi ekan leffan dollarilla halpakaupasta siihen aikaan, kun me asuttiin Cedar Groven vuokrataloissa. Seven ja mä haluttiin olla Luihuisia, koska melkein kaikki Luihuiset oli rikkaita. Kun on pieni ja asuu kaupungin vuokrakaksiossa, rikas on parasta mitä kukaan voi olla. [s. 185]

Viha jonka kylvät kuitenkin vähän hyytyy loppuaan kohden. Väkivaltaiseksi kaaokseksi muuttuva mielenilmaus ja sitä seuraava siirappisen onnellinen loppu tuntuvat väkinäisiltä ja epäuskottavilta osioilta muuten niin raikkaassa ja ennakkoluulottomasti etenevässä romaanissa. Vaikka Thomasin romaaninsa loppumetreillä viljelemä optimismi onkin vähän kornia luettavaa, toiveikkuus paremman maailma puolesta on kaiken Starrin todistaman poliisiväkivallan ja vainon jälkeen tuntuu jopa lohdulliselta.

Viha jonka kylvät on taatusti ajatuksia herättävä ja mieleenpainuva lukukokemus, joka yllättää ja viehättää autenttisuudellaan ja monitasoisuudellaan kerta toisensa jälkeen. Kaijamari Sivillin suomennoskin tuntuu ajoittaisesta kankeudestaan huolimatta uskottavalta, ja kotimaiset ”nuorisokielen” fraasit löytävät hyvin paikkansa niin dialogissa kuin tapahtumien kuvailussa.

Petter löysi tiensä Harry Potterin maagiseen maailman uudelleen
mainion Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -leffan myötä.

Alkuteos: The Hate U Give
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017
Suomennos: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 393
Kansikuva: Päivi Puustinen
Lajityyppi: nuortenromaani, jännitys
Mistä saatu: arvostelukappale