Petina Gappah: Muistojen kirja

Petina Gappahin kehuttu Muistojen kirja maalaa kiitettävän rennosti ja monitasoisesti kuvan Zimbabwesta unohtamatta kansilehdessäkin mainittua ”värikästä tarinaperinnettä” – onkin harmi, että kokonaisuus leviää hajanaiseksi sotkuksi, ja sitä kasassa pitävä tarina osoittautuu varsin heikoksi tekeleeksi.

Muistojen kirjan päähenkilönä nähdään kaltereiden takana kuolemantuomiotaan odottava Memory-albiinonainen. Vanhempiensa myymää Memorya syytetään kaupan toisena osapuolena olleen valkoihoisen professorin murhasta, ja juridista apua vartova Memory rustaa saamiinsa muistikirjoihin elämäntarinaansa. Memoryn värikkään elämän ohella kirjoihin päätyy sekä huomioita vankilaelämästä että aikamatkoja Zimbabwen vaikeaan menneisyyteen.

Näsäviisastelu johti siihen, että Synodia takavarikoi Raamattuni kahdeksi viikoksi. Hän varmaan kuvittelee, että ilman Hyvää kirjaa eläminen on ihmiselle aivan äärimmäistä ahdinkoa. Hän halusi ikään kuin alleviivata tekoaan, rangaista minua henkisen tason lisäksi myös ruumiillisella, joten hän määräsi minut siivoustöihin, mikä on kaunis tapa ilmaista, että keräsin kahden viikon ajan pahanhajuisia ja verisiä terveyssiteitä paljain käsin ja panin ne sitten suureen metallikanisteriin, joka toimii myös jätteidenpolttoastiana.
   Eikö jossain ole tutkittu, että kun naisjoukko elää lähellä toisiaan, heidän kuukautiskiertonsa synkronisoituvat? Siltä täällä tosiaan tuntuu, aivan kuin kaksisataa-kolmesataa naista saisi kuukautiset aina samaan aikaan.
   Kerran viikossa, iltaisin, siivousvuoroon määrätyt vangit keräävät terveyssiteet ja kantavat ne polttoastiaan Takavarikon taakse. Meille ei anneta hanskoja, joten sovelsimme siihen tarkoitukseen vanhoja muovikasseja ja tungimme iljettävät lastit polttoastiaan, missä ne rätisivät ja paloivat uhkuen hajua, joka tarttui vaatteisiin ja hiuksiin, emmekä me kyenneet pesemään sitä pois, koska vettä ei ollut. [s. 82–83]

Välillä nopeatahtisuus kostautuu ennen kaikkea Memoryn lapsuutta kuvaavissa osioissa, joissa päähenkilö latelee kerronnan lomaan niin paljon nimiä, että lukija menee auttamatta sekaisin. Myös dialogiin ripotellut shonankieliset huudahdukset ja kokonaiset repliikit ovat toki eksoottisia lisäyksiä, kunhan lähistöllä on vain tarjolla jonkinlainen suomenkielinen käännös.

Lapsuudenkuvaus on kuitenkin parhaimmillaan äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa – Memoryn elämään sekoittuu ennakkoluulottomasti afrikkalaisia kaupunkilegendoja, myyttejä, esimerkiksi Raamatusta tuttuja käänteitä ja kuulopuheita, jotka rikastavat muuten vähän ohutjuonista romaania unohtumattomalla tavalla

MaiWhizi, MaiNever ja MaiMaTwins keskustelivat pyykkiämpärien äärellä. Lähtöni vuonna heillä oli pakkomielle Peggyyn, asuinalueen haamuun jolla oli punaiset huulet, häikäisevä afrokampaus ja houkuttava takamus. Peggy oli heidän mukaansa nähty sekä Highfieldsissä että Glen Norahin Chitubussa ja matkasi paraikaa Kambuzuma Roadia pitkin kohti Mufakosea.
   ”Hän lumosi miehen Mushandirapamwe-hotellissa, banzi he tanssivat koko yön.”
   ”Kun he pääsivät miehen kotiin, hän sanoi ettei mies saisi sytyttää kynttilää.”
   ”Mies heräsi seuraavana aamuna hautausmaalta sen naisen haudan päältä.”
   ”Mies näki Peggyn, mutta tämä oli muuttunut patsaaksi, pafungei ipapo, patsaaksi joka oli polvillaan haudalla, polvillaan vain, jäykkänä kuin mikä, kunge mukadzi waLoot chaiye. Aivan kuin Lootin vaimo.” [s .55]

Muistojen kirjan polttavin kysymys on kuitenkin se, onko Memory syyllistynyt oikeasti pahamaineiseen veritekoonsa, ja tähän vastaaminen on ollut Gappahille ilmeisen vaikea pala. Memoryn ostanut Lloyd jää todella etäiseksi ja tylsäksi hahmoksi, jonka kieltämättä kurjasta kohtalosta lukija ei opi välittämään missään vaiheessa. Memoryn, Lloydin ja erään kolmannen hahmon muodostama kolmiodraama on hivenen epäuskottava lopputulemaansa myöten, ja lattea päätös ei kohoa edes parin Memoryn perheeseen liittyvän paljastuksen avulla.

Gappahin romaani tarjoilee kieltämättä eksoottisen ja hyvinkin erilaisen lukuelämyksen, jonka tärkeät kysymykset eivät vain pääse nousemaan kovinkaan näkyvään osaan.

Petter ihmettelee, miksei niinkin tunnetulle Raamatun hahmolle
kuin Lootin vaimolle ole annettu etunimeä.

Alkuteos: The Book of Memory

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Suomennos: Tero Valkonen
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 302
Kansikuva: Eveliina Rusanen
Lajityyppi: psykologinen romaani,
historiallinen romaani, kollaasiromaani
Mistä saatu: arvostelukappale